Jaakko Tuomainen - Miten minä tähän päädyin

|
Blogi

Als das Kind Kind war,
war es die Zeit der folgenden Fragen:
Warum bin ich ich und warum nicht du?
Warum bin ich hier und warum nicht dort?
Wann begann die Zeit und wo endet der Raum?
Ist das Leben unter der Sonne nicht bloß ein Traum?
Ist was ich sehe und höre und rieche
nicht bloß der Schein einer Welt vor der Welt?
Gibt es tatsächlich das Böse und Leute,
die wirklich die Bösen sind?

Wie kann es sein, daß ich, der ich bin,
bevor ich wurde, nicht war,
und daß einmal ich, der ich bin,
nicht mehr der ich bin, sein werde?

Lied Vom Kindsein – Peter Handke

 

Ote on Wim Wendersin elokuvasta “Berliinin taivaan alla”. Ajattelin aloittaa bloggailuni ihmettelemällä kuinka olen päätynyt tähän, kuinka olen juuri nyt kuka olen – miksi olen tekemässä sitä mitä olen tekemässä enkä jotain muuta.

Tuntuu usein mahdottomalta nähdä missä oikeastaan on menossa tekemisiensä kanssa, ja helposti päätyy katsomaan menneeseen ja tulevaan. Tälläkin hetkellä lopputyöprojektini ja –prosessini keskellä jatkuvasti huomaan kuinka tämä on liitoksissa siihen mitä olen aikaisemmin tehnyt, ja visioin kaikenlaista mikä voisi kiinnostaa kun on aika liikkua taas uusille poluille.

Aloitin tällä tietyllä lainauksella myöskin, koska ajattelin palata ajassa suhteellisen kauas – 20 vuoden päähän menneisyyteen, kun olin 14-vuotias. Minulla oli silloin vahva ajatus siitä, että tulisin olemaan elokuvantekijä, ja Wendersin elokuva on pitkään ollut vastaukseni kysymykseen ‘mikä on suosikkielokuvasi?’ Noh niin: “Miksi maalaus?” Tällaiseenkin kysymykseen jouduin taannoin vastaamaan työhuoneellani käydyssä keskustelussa. Rehellisesti sanottuna en vieläkään oikein tiedä. Tein ensimmäiset öljyvärimaalaukseni vuonna 1997, ja sen jälkeen maalaaminen on ollut jatkuvasti läsnä. Toki ennen sitä oli piirtäminen, vesivärit.

Maalaustaide on ollut nyt siis melko pitkään minulle se vahvin viejä. Monien mutkien kautta olen päätynyt opiskelemaan tänne Helsinkiin maisterintutkintoa Kuvaan. En lähde tässä koko historiikkiani selostamaan, mutta monta maalattua neliömetriä ja elettyä elämänvaihetta siihen sisältyy.

Nyt yritän näiden blogikirjoitusteni kautta valottaa hieman minkälaista päänvaivaa minulle aiheuttaa Kuvan Kevät –niminen näyttely ja maalailuni yhdeksän eri alter egoni kautta. Ehkä pääsen kirjoittamalla jotenkin lähemmäksi itsekin ymmärrystä siitä, miksi juuri nämä yhdeksän maalari- ja taiteilijaidentiteettiä olen valinnut. Sen verran vielä paluuta menneeseen että, kuten Kuvan Kevään katalogissa tulee lukemaan: “Aiemmat tutkimukseni eklektisyyteni olemuksesta ovat olleet tähän menetelmään nähden sangen kaoottisia.” Olen kauan tunnistanut maalauksessani tietyn moniäänisyyden ja rönsyilyvyyden, joka toisaalta tuntuu tärkeältä säilyttää (jotta säilyy vapaus), mutta joskus myös ahdistavalta (koskaan ei ole oikein varmaa mitä huominen tuo tullessaan). Minua kiinnostaa kaikki maalaus, mutta nyt olen pyrkinyt tekemään alter egojeni välityksellä sellaisia teoksia, joiden, sanotaan nyt vaikka tyylit, ovat olleet ehkä eniten läsnä matkallani tähän.

Maisteriopintojeni yhdessä vaiheessa olin siirtynyt johonkin ns. hybridimaalaukseen jossa yhdistyi useampia ideoita, mutta tavallaan tuleva kokonaisuuteni on paluuta pidempään minua askarruttaneisiin kysymyksiin. Ehkä pääsen vielä johonkin selkeyteen tai päätökseen tämän prosessin kautta. Luulen silti että joudun Kuvan Keväänkin jälkeen jonkin aikaa painimaan tämän - skitsofreeniseltäkin ehkä vaikuttavan – ajattelun ja tekemisen strategian kanssa. Katsellaan.