Photo: Katri Naukkarinen

Acts and Affects – pohdintoja teosprosessin ääreltä

|
Blogi

Teoksen lähtökohtana tai aiheena väkivalta on yhtä pohjaton ja saavuttamaton kuin kauneus, rakkaus tai elämä. Ihminen on outo, vieras, väkivaltainen ja tyhmä yhtä lailla kuin ihminen on läheinen, rakas, lempeä ja älykäs. Kaikki nämä piirteet, potentiaalit, teot ja niiden vaikutukset majailevat samassa ihmisessä. Vai miten osaisimme määritellä, rajata tai erotella osallisuutemme tai osattomuutemme globaalin maailman tapahtumiin? Väkivaltaa on monenlaista, ainakin subjektiivista eli henkilökohtaisesti koettua, objektiivista eli vallan, valtioiden ja erilaisten järjestelmien tuottamaa sekä symbolista eli kulttuurisiin merkityksiin ja esityksiin kytkeytyvää väkivaltaa. Väkivallan muodot kytkeytyvät toisiinsa ja riippuvuussuhteiden maailmassa on vaikeaa tunnistaa omaa rooliaan tekojen ja vaikutusten alueella.

Kun lähdimme työstämään teosta, asetimme lähtökohdaksi pohtia sitä kokemusmaailmaa, jota todellisen ja fiktiivisen väkivallan täyttämä media-avaruus tuottaa arkipäiväisenä kuvavirtana. Kokemusmaailmalla tarkoitamme nyt erityisesti kehollista kokemusta, alitajuista, huomaamatta vaikuttavaa tai tietoisesti torjuttua kokemusta. Kysymys oli, miten tätä voisi käsitellä tanssitaiteen lähtökohdista, koreografisella näyttämöllä? Miten nykytaiteessa aihetta on käsitelty? Aihe on tietysti taiteessa ikuinen, mutta nyt huomioni kiinnittyi erityisesti joihinkin ”post-abstraktin” nykykuvanveiston taiteilijoihin, joiden teoksissa figuurin paluu edustaa taiteen poliittista ulottuvuutta ja jossa taideteoreetikko Lisa Leen sanoin ”tämä figuratiivisuuden muoto on saavuttanut sijoiltaan sysäämisen, tylyyden, naurettavuuden ja raakalaismaisuuden kautta formaalin ja retorisen voiman”. Erityisesti teostamme ovat inspiroineet esimerkiksi Thomas Schütten ja AES+F:n teokset.

Aiheena väkivalta on voimakkaasti kehollisesti vaikuttava, affektoiva. Kokemuksen työstäminen tietoisen liikkeen kautta on sukua terapeuttiselle tai rituaaliselle lähestymistavalle. Tanssijoiden työskentelyä seuratessa olen tullut monesti omien tunnekokemuksieni yllättämäksi ja toisaalta ollut kiitollinen siitä turvasta, jota liikkeen rakenteellinen ja esteettinen taso tuovat tarjoamalla ”Apollonisen etäisyyden” ja reflektion tilan. Huomaan, kuten kuolemaa ja kuolemista sairaalassa tutkinut Marja Butters määrittelee, että rituaali luo ja järjestää tiedollisen ja emotionaalisen tason, mutta esteettinen taso luo yksilön rajallisuuden ja äärellisyyden ylittävää, metafyysistä merkitystä.  Mediatutkija Johanna Sumiala on todennut, että median kyllästämässä yhteiskunnassa kuolleet ovat jatkuvasti ”tämänpuoleisia”, yhden klikkauksen päässä, ja kysyy, mitä tämä tekee kuoleman jälkeisille siirtymärituaaleille? Ja vastaa, että se keskeyttää niiden prosessin. Olemmeko jatkuvassa liminaalissa tilassa, välitilassa, jossa sen paremmin kuolleet eivät ”pääse rauhaan” kuin elävätkään pääse eteenpäin, aina kohdatessamme 24/7 jatkuvan väkivallan ilmiön? Sumiala pohtii, mitä onkaan tapahtunut transsendenssin, tuonpuoleisen, käsitteelle kuoleman täyteisessä media-yhteiskunnassa?

Transsendenssista pääsenkin sujuvasti renessanssiin. Tämä prosessin aikana olen huomannut, että internet on vaikuttanut kompositionaaliseen käsitykseeni perspektiivisyydestä ja rakenteellisesta hierarkiasta enemmän kuin olen aikaisemmin ymmärtänytkään. Renessanssin taide tuntuu nyt läheisemmältä komposition rakentumisen lähtökohdalta kuin myöhempi keskeisperspektiivisestä kuvallisuudesta ammentava koreografinen tilankäyttö ja liikkeellinen hierarkia. Muun muassa Hieronymus Boschin Maallisten ilojen puutarha, Michelangelon Viimeinen tuomio, Cosimo Turan Pyhä Yrjö surmaa lohikäärmeen ilmaisevat vahvan emotionaalista, ruumiillisesti koettua henkistä maisemaa ikuisessa tila-avaruudellisessa liikkeessä ja muutoksessa. Acts And Affects teoksen näyttämö on paljas, hierarkiaton areena, johon tanssijat astuvat joka ilta uudelleen ja uutena tämän teoksen koreografisen runouden kehyksessä. Filosofi Slavoj Zizek puhuu siitä, kuinka väkivaltaa aiheena ei voi lähestyä suoraan vaan hieman vinosti, ajattelun, runouden ja reflektion kautta. Toivottavasti lähestymistapamme on ollut riittävän vino ja läheisen etäinen.

 

Helsingissä 18.4.2017

Kirsi Monni

 

Lähteet: Marja Butters ja Johanna Sumiala, luennot 12.12.2016 Taideyliopiston Kuvataideakatemian tutkimuspäivillä. Slavoj Zizek: Väkivalta. Nemo 2013, Vaasa.