Viikon alumni Martina Roos: Jatkuva uuden oppimisen nälkä

|
Blog

Syntynyt Kööpenhaminassa, kasvanut ensin Sveitsissä ja sitten Suomessa. Kotikielinä ranska ja ruotsi, ympärillä englantia, suomea ja switscherdütschia. Opiskellut Suomessa ja Ranskassa, työskennellyt näyttelijänä, laulajana, tanssijana, käsikirjoittajana ja käsikirjoitusten kääntäjänä, libretistinä, ohjaajana, teatterin ja laulun opettajana. Kasvattanut kaksi lasta ja koiran. Pähkinänkuoressa tätä kaikkea on ollut Martina Roosin elämä.

Muutto Suomeen yhdeksänvuotiaana ei ollut Roosille helppo, ja pitkään uusi kotimaa tuntui hänestå vieraalta. Eräänlaisen kodin hän löysi tanssiessaan ja vähitellen tanssiharjoitusten määrä lisääntyi lisääntymistään. Roosissa alkoi kasvaa unelma saada yhdistellä eri taiteenlajeja ja hän liittyi myös kuoroon kehittääkseen lauluääntään. Ensimmäisen työnsä Roos sai lukion lopussa Punahilkka-projektissa, johon hän osallistui näyttelijänä ja tanssijana. Projekti kiersi pakettiautoon pakattuna Suomea yli puolitoista vuotta. Haasteita riitti ja Roos oppi sopeutumaan.

Punahilkan jälkeen Roos allekirjoitti Svenska Teaternin kanssa harjoittelijasopimuksen. Tämä tarkoitti sitä, että hän sai 80% palkan ja 20% siitä oli käytettävissä Roosin ammatilliseen koulutukseen. Niinpä Roos pystyi jatkamaan tanssituntejaan ja aloitti myös laulutunnit. Kesäisin hän osallistui myös teatterikursseille, jolloin halu opiskella vain voimistui. Muutaman vuoden jälkeen Roos päätti aloittaa teatteriopinnot Ranskassa ja lopetti sopimuksensa Svenska Teaternin kanssa. Hänet valittiin yhtenä kymmenestä opiskelemaan Strasbourgiin l’École Nationale Supérieure d’Art Dramatique de Strasbourg –kouluun, jossa kilpailu sisäänpääsystä oli kovaa.

Koulutus Strasbourgissa ei ollut aivan sitä mitä Roos oli toivonut, mutta hän hyödynsi siitä kaiken hyvän: esimerkiksi musiikkiopinnot ja mahdollisuudet oppia uusia fyysisiä lajeja kuten aikidoa. Strasbourgissa painotettiin tekstiä. Tämä oli seikka, joka tuolloin turhautti valtavasti mutta mistä Roos on jälkikäteen ollut kiitollinen.

Kahden vuoden jälkeen Roos keskeytti opintonsa Strasbourgissa. Hän muutti takaisin Suomeen ja pääsi opiskelemaan laulua konservatorioon. Siellä hän viihtyi hyvin saadessaan keskittyä lauluun ja musiikkiin. Roos sai mahdollisuuden tehdä suuria rooleja useissa koulun oopperatuotannoissa ja lauloi myös kamarimusiikkikokoonpanoissa. Hän oppi pitämään erityisesti nykymusiikista, ja tällöin näyttelijätaustasta oli suurta hyötyä. Roos tunsi myös saavansa käyttää ääntään vapaasti haluamallan tavalla: kovin tarkkaa määritelmää sille, miltä pitäisi tai ei pitäisi kuulostaa, ei ollut.

Opintojensa ohella Roos alkoi työskennellä freelance-näyttelijänä pääkaupunkiseudulla, pääasiassa Svenska Teaternissa. Joskus hän myös käänsi näytelmiä ranskasta ruotsiksi. Hän osallistui myös Teatterikorkeakoulun näytelmäkäännöskurssille, josta inspiroitui valtavasti. 

Seitsemän vuoden opintojen jälkeen Roos oli ehtinyt hankkia laulupedagogin paperit ja aloittanut myös jatko-opinnot. Hän työskenteli lisäksi laulajana, näyttelijänä, kääntäjänä ja laulunopettajana. Kiinnostus ohjaamiseen heräsi noin 34 vuoden iässä Roosin osallistuttua englantilaisen Mary Hammondin musiikkiteatterikurssille. Pidettyään aiemmin musiikkiteatteria viihdelajina Roos näki sen nyt täysin uusin silmin. Syventynyt näkemys oli syntynyt ja halu oppia lisää oli niin suuri, että Roos matkusti Englantiin kursseille. Hän esiintyi myös yhä enemmän musiikkiteatterikentällä. Innostus uutta maailmaa kohtaan alkoi ajaa häntä kohti ohjaamista, jota häntä pyydettiinkin tekemään.

Roos alkoi ohjata yhä enemmän mutta vaali samalla identiteettiään laulajana, näyttelijänä ja pedagogina. Muutama vuosi vierähti laulun parissa, muutama enemmän teatterin piirissä, riippuen siitä mitä oli tarjolla ja mihin hänellä oli aikaa. Vuonna 2013 Sibelius-Akatemiaan perustettiin näyttämöilmaisun lehtoraatti, jonka Roos sai, ja ohjaajanuransa ansiosta Roos sai myös mahdollisuuden työskennellä yhteistyössä Suomen kansallisoopperan ja Heurekan kanssa.

Roosista opettavaista on saada itse vaikuttaa työhönsä ja pedagogina nähdä muiden kehitystä ja seurata eri-ikäisiä ja eri elämänvaiheissa olevia ihmisiä.

- Kehittymiseni on henkilökohtaisen, taiteellisen ja pedagogisen oppimisen kolmio. Kun kehityn yhdessä, kasvan muissakin.

Roos on hyvin onnellinen ja kiitollinen kaikesta mitä elämä on hänelle antanut, huolimatta siitä että hän – ironista kyllä – on suurimman osan elämäänsä pitänyt itseään laiskana ja pelkurina. Kuulijana on vaikea ymmärtää mistä tämä näkemys on syntynyt, mutta Roosista hehkuva lämpö ja nöyryys selittävät sen miksi hän on niin pidetty työtoveri. Puhutaan sitten näyttämötyöstä, ohjauksesta tai opetustyöstä – hän on kaikessa kuningatar.   

 

Teksti:  Jacintha Damström
Kirjoittaja on Sibelius-Akatemian opiskelija ja mukana alumnimentorointiohjelmassa.
Lisätietoja Sibelius-Akatemian alumniyhteistyöstä

Asiasanat