Mikä estää kävelemästä takaperin?

|
Blogi

Muutama kesä sitten ystäväni Yusef treenasi Heinolan torilla taijita. Yusef liidätti käsiään eteen- ja taaksepäin. Hän jatkoi viipyilevän hidasta liikesarjaa itäisen harjoituksen vaatimassa muodossa. Paikalle kaarsi kaksi poliisia, jotka tulivat juttelemaan: ”Älä viitti tehdä tätä Heinolassa…”. Poliisit epäilivät taiji-liikkeiden herättävän liikaa huomiota. Torilla kun oltiin. Lähes merkityksetön paikallismuisto vaiko jotain ruumiin politiikkaa?

Kehon liike on kulttuurisesti määrittynyttä. San Franciscossa ei yllätytä bussissa hiuksiaan moshaavasta liikenaisesta. Pekingissä ei ole poikkeuksellista nähdä ihmistä kulkemassa takaperin puistossa. Meillä Suomessa edetään harppauksin: Halailu on ehkä yleistynyt. Eritoten puiden.

Kaupunkitila lienee vapautuneempi kuin koskaan mielenosoitusten, sambakarnevaalien ja ryhmäliikkujien myötä 2010-luvulla. Nurkan takaa puskeva puolimaraton-remmi ei yllätä. Pride tai jääkiekon maailmanmestaruus toimivat luvanantoina yllättäville ruumiillisuuksille. Etenkin humalassa outo liikemateriaali sallitaan helpommin. On humalassa. Antaahan salsata! Alastomuus julkisilla paikoilla ei ole laitonta, mikäli se ei aiheuta pahennusta. Heinolan torilla kenties joogataan.

Silti, et voi loputtomiin viskoa raajojasi miten lystäät Tampereen keskustassa. Empiirinen liiketutkimukseni antaa viitteitä siitä, että takaperin käveleminen tai kadulla vaakatasossa kieriskely nostattaa kulmakarvoja. Pelkästään kieriskelystä ei kuitenkaan ole kysymys.

Yhäti, ruumiin rajat ovat enemmän kiinni kuin tiedostamme.

Ruumiimme kulkee päivittäin valmiiksi opittujen liikeratojen, totunnaisten käytöstapojen, eleiden, kipeänpirteiden jooga- ja fitness-kuvastojen, sukupuolta ja seksuaalisuutta hienovaraisesti valvovien mekanismien liukuhihnalla. Ruumiinasento sukupuolitetaan huomaamatta, vaikkapa lantion liikkeessä. Polvien risteäminen toistensa yli, kumarrus, nojailu, naispoliitikon vartalon tärinä. Oma lukunsa on ruumiillisuus työelämässä: ”Kaikkia eleitä ja ilmeitä ei välttämättä ole sopivaa näyttää työpaikalla” uutisoi Iltasanomat 23.5.2018.

Työkseni analysoin kehotietoisen kokemuksen suhdetta ruumiin yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Haluan tietää, miten subjektiivinen aistiminen laajenee ostoskeskuksiin, kaatopaikalle, hoitamattomille joutomaille. Normia rikkoville, köyhille, epätasa-arvosta vihaisille kehollisuuksille täytyy raivata tilaa yhteiskunnassa. Markkinajooga ei tähän pysty. Kysyn, miten kehon kokemus kouliintuu, kun sitä diagnosoidaan vanhaksi, yliseksuaaliseksi tai muuten vaan sopimattomaksi.

Näkökulma ei ole uusi. Somatiikaksi kutsutun alan aikaiset kehittäjät, kuten Charlotte Selver, kytkivät somaattisen harjoittelun paitsi hengitykseen ja kosketukseen myös siihen, kuinka yhteiskunta ja arkipäiväinen oleminen vaikuttavat kehomieleen. Moshe Feldenkrais tunnisti kehon sidokset: ”Valtava tutkimuskenttä avautuu, kun jäljitetään sosiaalisten toimintatapojen yhteyksiä lihaksiin, hermoihin ja luustoon”. Viime aikoina tutkija Jill Green on pohtinut somatiikan sosiaalisia ulottuvuuksia. Itä-Suomen liikuntaopiston koulutuksessa opitaan tuomaan somatiikkaa laajemmin yhteiskuntaan.

Somaattinen kokeminen aukaisee ennen kulkemattomia polkuja selkärangan, rintarangan liikkeelle. Somatiikka avaa reittejä silmien ja varpaiden suunnalle, sormien mikrotanssin pulsaatiolle. Muuttaessaan aistimista, somaattinen harjoittelu puhkoo reikiä ilmeisille tavoille mieltää ruumis sosiaalisena entiteettinä. Suuni on queer, keuhkoni ovat queer! Pelkästään takaperin kävely pidempiä aikoja muuttaa ihmisen kokemusta ympäristöstään mullistaen kokonaista kehon kokemusta.

”Upea työkalu! Takaperin kävelyn kerrotaankin virinneen muinaisessa Kiinassa terveysliikuntalajina. Uuden tieteen mukaan takaperin liike aiheuttaa vähemmän kuormitusta polviniveleen. Tällä tavoin päiväkoteihin mentoroidaan enemmän positiivista hyväksyntää, ja ikäihmiset jatkavat töitä joustavalla mielellä. Check! Näillä keinoin ilmastonmuutos –”.

Ei, en minä sitä tarkoittanut.

Ilmari Kortelainen on meditaation ja somatiikan tutkija sekä harjoittaja, joka toimii Taideyliopiston CERADA-tutkimuskeskuksessa.

 

Asiasanat