Tutkimusjulkaisu Triossa tarkastellaan ekspression käsitettä ja esittävien taiteiden opetusta

Trio-lehden kansi

Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulun tutkimusjulkaisu Trion vuoden 2020 ensimmäinen numero on julkaistu ja se on luettavissa journal.fi -palvelussa. Professori Mieko Kanno selvittää artikkelissaan niin sanotun pehmeän tai hiljaisen äänen merkitystä esiintyjän näkökulmasta ja valottaa niitä muutoksia, joita se tuo kommunikointitapoihin nykymusiikissa. Elina Packalén luo artikkelissaan yleiskuvan siitä, miten eri tavoin ekspressio-käsitettä on käytetty ennen muuta viime vuosikymmenten taidefilosofiassa ja pohtii, miten kirjallisuudessa on käsitelty ekspression suhdetta taideteoksen luomiseen ja sen vastaanottamiseen. Susanna Lindberg tarjoaa yhden näkökulman siihen, mitä annettavaa uudella ranskalaisella filosofialla voisi olla esittävien taiteiden opetukselle. Tuttuun tapaan julkaisusta löytyät myös viimeaikaisten tohtorintutkintojen tarkastustilaisuuksien ja väitöstilaisuuksien lektiot eli yleistajuiset lyhyet esitelmät tutkimuksen taustoista ja tärkeimmistä havainnoista.

Trio-lehti on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Klassisen musiikin osaston DocMus-tohtorikoulun julkaisu, joka ilmestyy kahdesti vuodessa. Se on klassisen musiikin esittämiseen ja pedagogiikkaan, esityskäytäntöjen, niiden estetiikan ja historian sekä nykyhetken haasteiden tutkimukseen keskittyvä julkaisu, jossa on sijaa myös klassisen musiikin historiaan, filosofiaan ja teosanalyysiin keskittyville kirjoituksille. Trio sisältää vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleita sekä muita kirjoituksia: väitös- ja tarkastustilaisuuksien lektioita, katsauksia, raportteja, puheenvuoroja ja kirja-arvosteluita. Trion toimittaminen on siirtynyt journal.fi-palveluun ja jatkuvaan kirjoitushakuun, joten käsikirjoituksia voi lähettää ympäri vuoden Journal.fi-alustalle.

Lisätietoja

trio@uniarts.fi

Trio Vol. 9 no. 1

Artikkelit

  • Mieko Kanno: Quiet is beautiful: The poetics of soft sound today
  • Susanna Lindberg: Miten tullaan kyborgiksi ja meedioksi? Esittävien taiteiden opettamisesta

Katsaukset

  • Elina Packalén: Ekspressiosta ja taiteen ekspressioteoriasta

Lektiot

  • Tomas Järvinen: The Challengers of public cultural centres
  • Denis Patkovic: Resilience in Music – viewpoints of artists’ abilities to deal with crises in life
  • Markus Sarantola: Vanhemman musiikin esittämiskäytännöt sinfoniaorkestereissa
  • Hedi Viisma: Kromaattinen kantele mahdollisuuksien pelikenttänä: käsikirja säveltäjille