Taideyliopiston taiteellisen toiminnan tilaisuudet avataan enintään 50 hengelle, opetus jatkuu pääsääntöisesti etänä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt lieventää yleisötiloja koskevia koronarajoituksia ajalla 1.–15.2. Tämä tarkoittaa, että myös meidän on mahdollista lieventää esitystoiminnan rajoituksiamme ja voimme ottaa esityksiimme yleisöksi enintään 50 henkeä.

kahden ihmisen jalat

Opetus jatkuu yliopistossamme pääsääntöisesti etänä 27.2. saakka, pois lukien välttämätön lähiopetus. Suosittelemme henkilöstöä työskentelemään etänä, jos se on työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaista.  

Jotta opetus ja oppiminen voivat jatkua keskeytyksettä, on ensiarvoisen tärkeää, että asetettuihin rajoituksiin suhtaudutaan vakavasti. Erityisen tärkeää on, että yliopiston tiloihin saavutaan vain oireettomana ja kasvomaskia käyttäen. Ryhmätilanteissa suositellaan käytettävän FFP2-maskeja, joita on saatavilla kampusten infopisteillä. Maskit ovat tärkeä keino suojautumisessa herkästi leviävää koronan omikronvarianttia vastaan. 

Muutokset tiivistetysti: 

  • Taiteellisen toiminnan esityksiin voidaan ottaa yleisöä enintään 50 henkeä ajalla 1.–15.2. Jokaisella katsojalla on oltava määritelty tai osoitettu istumapaikka. Istumapaikat on sijoiteltava etäälle toisistaan. 
  • Opetus jatkuu pääsääntöisesti etänä 27.2. saakka, pois lukien välttämätön lähiopetus.  
  • Etätyösuositus jatkuu 27.2. asti, mutta lähitapaamisia (esimerkiksi kehittämispäivät, vetäytymiset ja koulutukset) on mahdollista järjestää esihenkilön harkinnan mukaan, jos etäyhteyksien käyttö ei ole tilaisuuden luonteen vuoksi tarkoituksenmukaista. 

Näin rajoitukset vaikuttavat yliopiston toimintaan   

Tilat   

Taideyliopiston tilat pysyvät auki välttämättömän lähiopetuksen, taiteellisen toiminnan ja muun paikan päällä olemista edellyttävän työskentelyn mahdollistamiseksi. 

Taiteellinen toiminta 

Taiteellisen toiminnan yleisötilaisuuksiin Helsingin kampuksilla on mahdollista ottaa yleisöä enintään 50 henkeä ajalla 1.–15.2. Tähän 50 henkeen lasketaan kuuluvaksi Taideyliopiston opiskelijat, henkilöstö sekä ulkopuolelta tuleva yleisö. Henkilömäärään ei kuitenkaan lasketa mukaan esiintyjiä eikä esityksen toteuttamiseksi tarvittavaa välttämätöntä henkilökuntaa tai opiskelijoita. 

Musiikkitalo on suljettu 15.2. asti (ei koske yliopiston tiloja). Konsertteihin ja tapahtumiin mahdollistetaan esiintyjien lähipiirin sisäänpääsy. Jokaisella katsojalla tulee olla määritelty (numeroitu tai osoitettu) istumapaikka katsomossa ja istumapaikat tulee olla sijoitettu etäälle toisistaan, esim. jättämällä yksi paikka katsojien väliin

Kuopion ja Seinäjoen toimipisteissä sekä muualla Uudenmaan ulkopuolella järjestettävissä yleisötilaisuuksissa noudatetaan alueella voimassa olevia määräyksiä.

Kuvataideakatemian näyttelyt voidaan toteuttaa suunnitellusti. Gallerioiden suurimmat yhtäaikaiset kävijämäärät ovat Project Roomissa 10 henkeä ja Kuva/Tilassa 30 henkeä kerralla. 

Opiskelu ja opetus 

Opetus järjestetään pääsääntöisesti etänä 27.2. saakka, pois lukien välttämätön lähiopetus.   

Taideyliopistossa merkittävä osa opetuksesta on sellaista, joka on välttämätöntä järjestää lähiopetuksena. Välttämättömäksi opetukseksi katsotaan opetus, jota ei voida osaamistavoitteiden oleellisesti kärsimättä järjestää etänä.    
 
Jo julkaistut opintojaksot järjestetään opinto-oppaassa ilmoitetulla tavalla. Jos opetuksessa tapahtuu uusien rajoitusten vuoksi muutoksia, niistä ilmoitetaan kyseisen opintojakson opiskelijoille erikseen.    

Muu työskentely   

Suosittelemme henkilöstöä työskentelemään etänä, jos se on työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaista. Etätyösuositus on voimassa 27.2. asti. Meidän on kuitenkin mahdollista arvioida etätyösuosituksen lieventämisen tarvetta ennen helmikuun loppua, jos valtakunnallinen suositus muuttuu ennen tätä. 

Kokoukset ja seminaarit suositellaan pidettävän etäyhteyksin. Mikäli etäyhteyksien käyttö ei ole tilaisuuden luonteen vuoksi tarkoituksenmukaista (esimerkiksi kehittämispäivät, vetäytymiset ja koulutukset), voidaan lähitapaamisia järjestää esihenkilön harkinnan mukaan ja terveysturvallisuustoimia noudattaen. Kaikkien osallistujien on käytettävä tällöin kasvomaskia, vaikka turvavälisuositus toteutuisikin.  

Olemme päivittäneet henkilöstön ohjeita sairauspoissaoloihin ja karanteenitilanteisiin korona-aikana. Löydät päivitetyn ohjeistuksen kokonaisuudessaan koronaohjeistamme (vaatii kirjautumisen intraan). 

Matkustaminen ja ulkomaisten vieraiden vastaanotto

Noudatamme Taideyliopistossa valtioneuvoston matkustusrajoituksia. Ulkomaille suuntautuvien työ- ja opintomatkojen osalta on arvioitava, onko matka välttämätön ja perusteltu oppimistavoitteiden kannalta. Myös kotimaan matkustamisen tarpeellisuutta on syytä arvioida, jos matka sisältää majoittumista tai siirtymiä, joissa tartuntariski voi erityisesti kohota.  

Noudatamme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusta täyden rokotussarjan ottamisesta, jos työ- tai opiskelumatka suuntautuu ulkomaille. Matkaa suunniteltaessa on huomioitava myös kohdemaan vaatimukset, jotka voivat liittyä esim. rokotteisiin, testaukseen ja karanteeniin.  

Ulkomaisten vierailijoiden vastaanottaminen on mahdollista Rajavartiolaitoksen ohjeistuksen mukaisesti.  Suomen maahantuloon liittyvät ohjeet (esim. testaus ja karanteeni) matkustaja saa tapauskohtaisesti, kun täyttää tietonsa Finentry-sivustolla.  

Kasvomaskit 

Opiskelijoiden ja henkilöstön on käytettävä yliopiston tiloissa kasvomaskia, mikäli siihen ei ole terveydellisiä esteitä. Ryhmätilanteissa käytetään FFP2-maskeja, joita on saatavilla infopisteillä.    

Myös taiteellisen toiminnan harjoittelussa ja muussa työskentelyssä on käytettävä kasvomaskia. 

Kotitestien käyttö opetuksessa

Olemme päivittäneet kotitestien hankintaan ja jakeluun liittyviä ohjeita. Katso päivitetyt ohjeet koronaohjeistamme (vaatii kirjautumisen intraan). 

Kotitestien vapaaehtoinen käyttäminen on mahdollista välttämättömäksi luokitellussa lähiopetuksessa. Niitä voidaan hankkia ja jakaa akatemioissa ja Avoimella kampuksella niille kursseille ja taiteellisen toiminnan työryhmille, joissa turvavälien ja kasvomaskien käyttäminen ei ole osaamistavoitteiden näkökulmasta mahdollista. Kotitestit on tarkoitettu ainoastaan opiskelijoiden käyttöön.

Kirjasto 

Kirjasto on avoinna, mutta asiakkaiden kasvokkain kohtaamista on rajoitettu. Kirjaston tilasta saa tarvittaessa kirjastolaisen kiinni puhelimitse. Tarkista kunkin pisteen henkilökunnan päivittäinen läsnäolo Arscan etusivulta