Taidepoliittiset visiot pöytään! – Taideyliopiston vaalitentti Sofia Future Farmissa 26.2.

Taide tekee tulevaisuuden – ja siksi taiteilijat, tutkijat ja taideopiskelijat haluavat istua niissä pöydissä, joissa määritellään Suomen suuntaa.

Taideyliopiston vaalitentin tapahtumajuliste

Taideyliopisto haastaa eduskuntavaaliehdokkaat pohtimaan kulttuuripolitiikkaa vaalitentissään Sofia Future Farmissa 26.2.2019 klo 17–19.30. Tilaisuudessa julkistetaan myös taide- ja kulttuurialan eduskuntavaalikampanja, jota koordinoivat Taideyliopiston ylioppilaskunta ja taiteen alan keskusjärjestö KULTA ry.

Taide on merkityksellisen elämän perusta. Sillä on vahva itseisarvo, mutta sen lisäksi se tuottaa yhteiskuntaan kiistatta myös hyötyjä: tuoreita näkökulmia, hyvinvointia, työtä ja luovuutta. Taiteen ja kulttuurin rikastama luova yhteiskunta houkuttelee osaajia ja investointeja. Kansainvälisesti Suomella on mahdollisuus profiloitua huipputaiteen avulla. Tarvitsemme siis taidetta, kun ratkomme tulevaisuuden yhä monimutkaisemmiksi käyviä ongelmia. 

Kysymme eduskuntavaaliehdokkailta, miten he kansainedustajina varmistaisivat, että taiteen potentiaalia hyödynnetään Suomessa. Haluamme kuulla näkemyksiä siitä, mikä on kulttuurin ja taiteen tulevaisuus Suomessa. Mitä annettavaa taiteella on Suomen tulevaisuudelle? Millaisia taidepoliittisia visioita eduskuntaan pyrkivillä ehdokkailla on?  

Taideyliopiston vaalitenttiin on kutsuttu kulttuuripoliittisista kysymyksistä kiinnostuneita Helsingin vaalipiirin ehdokkaita. Koska haluamme kuulla tuoreita näkemyksiä, tenttiin osallistuu ehdokkaita erityisesti eduskuntaan pyrkivien uusien kasvojen joukosta. 

Yhdeksän tenttiin osallistuvaa ehdokasta ovat: 

Katju Aro (FP)
Lotta Backlund (Kok.)
Tuomas Finne (SDP)
Mari Holopainen (Vihr.)
Kaarle Hurtig (RKP)
Eeva Kärkkäinen (Kesk.)
Tiina Hyttinen (KD)
Tuomas Nevanlinna (Vas.)
Juha Väätäinen (PS)

Tilaisuudessa ehdokkaita tenttaa Laura Köönikkä, joka on Taideyliopiston lehtori, kuraattori ja taideviennin parissa pitkään työskennellyt yrittäjä. Yleisöllä on tilaisuudessa mahdollisuus esittää ehdokkaille kysymyksiä.

Taideyliopiston vaalitentti teemalla Taide tekee tulevaisuuden järjestetään kaupunkikeskus Sofia Future Farmin Teesalongissa (os. Sofiankatu 4 C) Helsingin Torikortteleissa tiistaina 26.2. klo 17–19.30. Tervetuloa seuraamaan vaalitenttiä paikan päälle tai suorana lähetyksenä Taideyliopiston YouTube-kanavalla

Vaalitentti on osa Taideyliopiston Sofia Future Farmissa järjestämää ohjelmaa. Taideyliopiston ja Sofia Future Farmin vuoden 2018 lopussa käynnistämä yhteistyö synnyttää Torikortteleissa sijaitsevaan kaupunkikeskukseen uudenlaista ohjelmaa ja mahdollistaa kohtaamisia taiteilijoiden, tutkijoiden ja yritysmaailman välillä. Vaalitentti aloittaa myös viikoittaisen Sofia Talk -puheohjelmien sarjan, joka keskittyy uuteen työhön, luovuuteen ja oppimiseen. 

Helsingin Torikortteleissa sijaitseva Sofia Future Farm on uusin tulokas taustaorganisaationsa Töölö Urbanin laajentuvassa kaupunkikeskusten verkostossa, johon kuuluu myös Allas Sea Pool, Kulttuuritehdas Korjaamo, Korjaamo Kino ja Rautatientorin Jääpuisto. 

Median yhteydenotot:

Anna-Elina Matilainen, tiedottaja, Taideyliopisto
p. 040 860 9515
anna-elina.matilainen(at)uniarts.fi 

Vilja Grotenfelt, markkinointipäällikkö, Sofia Future Farm
p 040 709 1612
vilja.grotenfelt(at)sofiafuturefarm.fi