Sibelius-Akatemian publiikkia juhlittiin remontoidussa R-talossa

Joulukuun 13. päivänä vietettiin Sibelius-Akatemiassa perinteistä todistustenjako- eli publiikkipäivää – tällä kertaa vasta remontoidussa R-talon konserttisalissa.

Ruusuja ja tutukintotodistusvihkoja pöydällä

Tänä vuonna on saatu 110 uutta musiikin kandidaattia, 145 uutta maisteria sekä 7 tuoretta musiikin tohtoria. Alumnipuheenvuoron tilaisuudessa piti taiteiilijaprofessori, cembalisti, Taideyliopiston vuoden alumni Elina Mustonen.

”Toivon, että vaalitte ja kehitätte niitä taitoja, joita olette tähän mennessä kerryttäneet että pidätte kiinni rohkeudestanne seurata omia intohimojanne ja että uskallatte pitää itsenne avoimina ja herkkinä silläkin uhalla, että se voi joskus tehdä kipeää”, Mustonen totesi puheenvuorossaan.

Tilaisuudessa kuultiin Taavi Kivirannan tulkinta Manuel Poncen Sonata Romantican Andante-osasta. Kristian Lindroos tulkitsi Oskar Merikannon rakastetun laulun ”Elämälle” pianisti Tuula Hällströmin säestyksellä.