Magnus Quaife Taideyliopiston taiteilijapedagogiikan professoriksi – Suomen Akatemia myönsi 750 000 euroa profiloitumisrahaa

Viisivuotinen professuuri sijoittuu Kuvataideakatemiaan ja sen rahoittaa Saastamoisen säätiö. Suomen Akatemian profiloitumisrahoitus on suunnattu taiteilijapedagogiikan tutkimukselle.

Taidepedagogiikan professori Magnus Quaife

Taideyliopisto on profiloinut tutkimuksensa uusiksi kärjiksi taidealojen yliopistopedagogiikan ja taiteilijoiden koulutuksen tutkimuksen. Suomen Akatemia on myöntänyt uuteen profilaatioalueeseen yhteensä 750 000 euroa vuosille 2021–26.

”Taiteilijakoulutuksen tutkimus taiteilijalähtöisesti on tunnustettu kansainvälisesti uutena ja nousevana taideyliopistoja kiinnostavana tutkimusalana”, sanoo Taideyliopiston vararehtori Jaana Erkkilä-Hill.  

Uutta lähestymistapaa voi hänen mukaansa verrata taiteellisen tutkimuksen tuloon akateemiselle kentälle parikymmentä vuotta sitten.

“Taidepedagogisia kysymyksiä on syytä tarkastella taiteilijalähtöisesti ja mikä voisi olla parempi tutkimusympäristö tällaiselle kysymyksenasettelulle kuin Taideyliopisto.” 

Ainutlaatuinen ja oikea-aikainen pesti

Uusi professuuri keskittyy nimenomaan ammattitaiteilijoiden koulutuksen tutkimukseen. Professuuri onkin tiettävästi alan ensimmäinen oppituoli maailmassa.

Tehtävään valitulla brittiläisellä Magnus Quaifella on kokemusta akateemisesta johtamisesta ja kuvataiteiden opettamisesta eri taidealoilta ja kaikilla korkeakoulutuksen tasoilla. Hän on työskennellyt Manchester School of Artissa yli 15 vuoden ajan eri asemissa.

”On kunnia päästä aloittamaan taiteilijapedagogiikan professorina Taideyliopistossa näin kiehtovaan aikaan, kun Sörnäisten kampuksen uudisrakennus on pian avautumassa,” Quaife iloitsee.

Hän pitää uutta asemaansa sekä ainutlaatuisena että oikea-aikaisena.

”Tuntuu merkittävältä päästä tekemään tutkimusta ja tuottamaan uutta tietoa aikana, jolloin työtiloissa tapahtuva opetus on ollut varsin haasteellista globaalin pandemian vuoksi.”

Quaifella on tohtorintutkinto Manchester Institute for Research in Art and Designista, maisterintutkinto kuvataiteesta Manchester School of Artista ja kandidaatintutkinto maalauksesta Chelsea College of Art and Designista.

Kriittisiä ajattelijoita ja muutosagentteja

Taideyliopiston tutkimuksen vararehtori Jaana Erkkilä-Hill kertoo, että uuteen professuurin tuli lukuisia erinomaisia hakemuksia. Magnus Quaife sai ylivoimaisesti parhaimmat arviot lausunnonantajilta.

”Magnus Quaife tulee vahvistamaan Kuvataideakatemian jo ennestään kansainvälistä opettaja- ja tutkijajoukkoa. On hienoa saada Quaifen kaltainen uranuurtaja tähän työhön”, Erkkilä-Hill toteaa.

Quaifen tehtävä professorina on muodostaa yliopistotasoiseen taiteilijakoulutukseen keskittyvä tutkimusryhmä ja luoda alalle kansainvälisiä verkostoja.

Tarkoituksena on tutkia, miten taiteilijat kouluttavat tulevia taiteilijoita, mitä on taiteilijoiden harjoittama pedagogiikka ja minkälaista teoriaa tällainen alan kokemuksellisiin käytäntöihin nojaava opetus tuottaa.

”Tutkimuksessa tullaan hyödyntämään taiteilijoiden, opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia ja näkökulmia, jotta ymmärrämme paremmin taiteilijakoulutuksen muutospotentiaalia,” Quaife sanoo.

Quaifen mukaan kysymys taiteilijakoulutuksen tarkoituksesta on entistäkin tärkeämpi.

”Miten taidekoulut pystyvät jatkuvasti tuottamaan kriittisiä ajattelijoita, kulttuurijohtajia ja muutosagentteja, jotka pystyvät löytämään ratkaisuja ja muuttamaan tapaamme nähdä maailma?”

Käsitetaiteilija ja nykyisyyden arkeologi

Quaife on maalaamisesta kiinnostunut käsitetaiteilija. Hänen lähestymistapaansa on luonnehdittu modernin ajan ja nykyisyyden arkeologiseksi tutkimukseksi.

Hän on perustanut ja johtaa Teaching Painting -organisaatiota, joka tutkii taiteen korkeakoulutuksen opetusmetodeja. Organisaatio muodostaa verkostoja taiteilijoiden ja taideopettajien välille, tekee tutkimusta, järjestää konferensseja ja toimii kustantamona.

Quaife on toiminut vierailevana tutkijana Kantonin kuvataideakatemiassa Kiinassa, Glasgow School of Artissa, York St John -yliopistossa sekä Lincolnin yliopistossa.