Jo­han­na Ehrn­rooth -pal­kin­to ku­va­tai­tei­li­ja Olli Valkolalle

Olli Valkola on mukana vuoden 2026 Kuvan kevät -maisterinäyttelyssä videoteoksellaan Saari / Island, 1732-2026, joka kuvaa hänen perheensä autioituvaa kotimaisemaa.

Olli Valkola istuu, poseeraa kameralle
Kuvaaja: Petri Summanen

Taideyliopiston tukisäätiön myöntämän Johanna Ehrnrooth -palkinnon tarkoituksena on tukea nuorten kuvataiteilijoiden kansainvälistymistä sekä siirtymävaihetta opinnoista ammattiuralle. 10 000 euron arvoisen palkinnon saaja valitaan vuosittain Kuvan kevät -maisterinäyttelyn taiteilijoiden joukosta.

Olli Valkolan videoinstallaatio kuvaa saarta Pielisellä, Pohjois-Karjalassa. Saari oli aiemmin laajasti asutettu, mutta on autioitumassa ja siellä on nykyisin enää vain 70 asukasta. Valkolan perheellä on ollut maatila saarella pitkään, vuosina 1732–2026. Videoinstallaatio on kertomus erilaisista maaseutumaisemista: sisäistetyistä, jotka juontuvat perheeseen, historiaan, kotiin ja identiteettiin; sekä ulkoisista maisemista, joita asuttavat muut lajit kuin ihmiset. Teoksessaan Valkola on myös hyödyntänyt itse koodaamaansa teknologiaa.

Kuva Olli Valkolan videoteoksesta Saari / Island, 1732-2026 pimeässä huoneessa.
Petri Summanen

Taideyliopiston Kuvataideakatemian dekaani ja palkinnon valintalautakunnan puheenjohtaja Leevi Haapala kuvailee Olli Valkolan teosta seuraavasti:

”Teoksessa on maagisen realismin tuntua, joka näkyy sen väripaletin valinnassa, kerroksellisissa kertomuksissa ja hengästyttävän odotuksen tunteessa, jonka se herättää. Teos näyttää ehdottavan, että jos otat aikaa katsomiselle ja todella kiinnität siihen huomiota, jotain syvästi erityistä ja ainutlaatuista saattaa ujosti paljastua. Teos ei kuitenkaan ole pelkästään hiljaista pohdintaa. Visuaalisen melun, valon ja pimeyden, käytössä on draamaa.”

Palkinnon luovutti Valkolalle Taideyliopiston tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Lehtonen 13.5. Kuvan Kevään avajaisten yhteydessä. Valintaraatiin kuului Haapalan lisäksi professori Hanna Johansson, Kuvan kevät -näyttelyn kuraattori Suzanne Mooney sekä tutkija Nina Liebenberg.

Johanna Ehrnrooth -palkinto myönnetään vuosittain Kuvataideakatemian Kuvan kevät -maisterinäyttelyyn osallistuvalle taiteilijalle ja se jaettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Palkintovarat tulevat Taideyliopiston tukisäätiön hallinnoimasta, kuvataiteilija Johanna Ehrnroothin muistolle perustetusta rahastosta.