Eeva Anttila jatkaa tanssipedagogiikan professorina

Eeva Anttila jatkaa tanssipedagogiikan professorina 1.8.2016 alkaen.

Eeva Anttila
Veikko Somerpuro

Eeva Anttila (s. 1960) on nimitetty Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssipedagogiikan professoriksi ajalle 1.1.2016–31.12.2020.

Anttila on toiminut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssipedagogiikan professorina vuodesta 2006 ja sitä ennen vuodesta 1996 tanssipedagogiikan lehtorina ja assistenttina.

Anttila väitteli Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen tohtoriksi 2003 aiheenaan dialogisuus tanssipedagogiikassa. Hänellä on myös tanssitaiteen maisterin tutkinto Kalifornian yliopistosta ja kasvatustieteen lisensiaatin tutkinto Helsingin yliopistosta.

Tutkijana Anttilan kiinnostuksen kohteita ovat dialoginen ja kriittinen tanssipedagogiikka, kehollinen oppiminen ja tieto sekä käytännölliset ja taiteelliset tutkimusmenetelmät. Hän on julkaissut lukuisia artikkeleja sekä kotimaisissa että kansainvälisissä julkaisuissa ja toimittaa Nordic Journal of Dance sekä International Journal of Education in the Arts -julkaisuja. Hän on aktiivinen toimija niin suomalaisissa kuin kansainvälisissäkin tanssialan ja taidekasvatuksen järjestöissä. Taideyliopistossa hän toimii muun muassa CERADAn (Center for Educational Research and Academic Development in the Arts) ohjausryhmässä ja hallituksessa.

Tanssipedagogiikan professori johtaa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tanssinopettajan maisteriohjelmaa. Kaksivuotisen opinto-ohjelman tarkoitus on kouluttaa ammattitaitoisia, yhteistyökykyisiä ja omakohtaisen taidepedagogisen näkemyksen omaavia tanssinopettajia, joille muodostuu elävä suhde taiteen, tutkimisen ja opettamisen välille ja valmiudet osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.