Tuulia Tuovinen haluaa nostaa lasten ja nuorten äänen kuuluviin musiikkiopisto-opetuksessa
Tuovinen on väitöstutkimuksessaan tarkastellut, miten musiikkiopistokäytäntöjä voisi kehittää yhdessä lasten ja nuorten kanssa, ja millaisia demokraattisia mahdollisuuksia tällaisissa prosesseissa syntyy.
Tuulia Tuovinen on tarkastellut tutkimuksessaan lasten ja nuorten osallisuutta musiikkiopistoissa osana taiteen perusopetusta. Hän havaitsi työssään keskeisen ristiriidan: lapset ja nuoret jäävät usein ulkopuolelle päätöksentekoprosesseista huolimatta siitä, että Suomen kansalliset strategiat korostavat osallisuutta ja demokratiaa ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmissa painotetaan yhteistyötä sidosryhmien kanssa.
Tutkimuksessaan Tuovinen tarkastelee, miten musiikkiopistokäytäntöjä voisi kehittää yhdessä lasten ja nuorten kanssa, ja millaisia demokraattisia mahdollisuuksia tällaisissa prosesseissa syntyy.
Kuka olet ja mitä olet tutkinut?
Olen Tuulia Tuovinen, väitöskirjatutkija Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Olen tutkinut lasten osallisuutta suomalaisissa musiikkiopistoissa. Tutkimukseeni liittyvät kysymykset pohjautuvat työhöni musiikkiopisto-opettajana. Olen toiminut klarinetinsoitonopettajana eri musiikkioppilaitoksissa yli kahden vuosikymmenen ajan.
Miksi lasten osallistuminen musiikkiopistojen päätöksentekoon on mielestäsi tärkeää?
Ensiksi täytyy huomauttaa, että lasten osallistumista heitä koskevaan päätöksentekoon lähestytään usein mielipidekysymyksenä, vaikka se on aikuisten velvollisuus. Tällaista tarvetta perustella osallistumista harvemmin tulee vastaan muiden ryhmien kohdalla. Täytyy siis muistaa, että lasten osallistuminen on ensinnäkin heidän oikeutensa – lapsen oikeuksien sopimus ja kansallinen lainsäädäntömme takaavat lapsille oikeuden osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Jos pohdimme, miksi olemme nähneet tarpeelliseksi tunnistaa ja tunnustaa tällaisia sosiaaliseen elämään liittyviä osallistumisoikeuksia – myös lapsille – löydämme varmasti samoja vastauksia lasten kohdalla kuin muiden ihmisryhmien kohdalla: teemme parempia ja sosiaalisesti kestävämpiä päätöksiä kun kuuntelemme ja teemme yhdessä.
Tutkimukseeni perustuen koen, että toimimalla yhdessä voimme syventää ymmärrystä siitä, millaisia merkityksiä musiikilla, ja laajemmin taiteilla, tässä yhteiskunnassa on ja voi olla. Kun annamme lapsille tilaa vaikuttaa, kyse ei ole siis pelkästään tarpeesta täyttää heidän osallisuusoikeuttaan, vaan perustavaa laatua olevista kysymyksistä koskien yhteistä sosiaalista elämää. Voisi ajatella, että kyse on yhteisestä arvonluonnista – potentiaalista tehdä musiikkikasvatuksesta ja musiikista merkityksiltään rikkaampaa sekä lapsille että yhteiskunnalle laajemmin.
Mitä havaitsit tutkimuksessasi?
Tutkimukseni osoitti, että kun lapsille annetaan tilaa vaikuttaa ja heidän osallistumistaan tuetaan, yhteiskehittäminen voi tuoda musiikin oppimiseen uusia näkökulmia, jotka voivat myös haastaa olemassa olevia käytäntöjä. Osallisuuden edistäminen ei vaadi pelkästään saavutettavuuden ja edustuksellisuuden huomioimista, vaan myös niiden erilaisten käsitteellistysten ja kehysten uudelleenkuvittelua, joiden kautta lapsia ja heidän musiikillista oppimistaan ymmärretään ja hallinnoidaan. Tutkimukseni osoitti, että lapsille sosiaalinen ulottuvuus on tärkeä. Havaitsin, että lasten toimintaa ei voinut tarkastella yksilökeskeisenä, irrallaan heille itselleen tärkeistä ihmisistä ja yhteisöistä. Tämä herätti pohtimaan, miten musiikkiopistoissa voitaisiin huomioida horisontaalista kasvua ja lasten kiinnittymistä heille itselleen tärkeisiin yhteisöihin. Meillä on paljon hyvää tahtotilaa lasten myönteiselle kohtaamiselle. Aiemmassa tutkimuksessa on kuitenkin tuotu esiin, että suomalaisessa kouludemokratiassa korostuvat muodolliset tavat, esimerkiksi oppilaskunnat, eikä niinkään demokraattista toimintakulttuuria läpäisevät elämäntavat. Tämä haastaa meidät aikuiset edistämään osallisuutta arjessa, ei pelkästään tunnustamaan demokraattisia arvoja.
Miten tutkimus tehtiin?
Tutkimukseni perustuu kehittävän työntutkimuksen metodologiaan, joka on kulttuurihistorialliseen toiminnan teoriaan pohjautuva työn tutkimisen ja kehittämisen metodologia. Organisaatioiden tulevaisuuden mahdollisuuksien tarkastelussa keskeinen periaate tähän metodologiaan pohjautuen on organisaation toimintatapojen historiallinen analyysi. Tässä työssä tarkastelin musiikkioppilaitosten historiallista kehitystä ja nykyisiä rakenteita, jotka ohjaavat opetuksen järjestämistä. Halusin näin syventää ymmärrystä osallistavasta hallinnosta osana musiikkikasvatusta. Kehittävä työntutkimus ei vain tarkastele olemassa olevia käytäntöjä, vaan pyrkii aktiivisesti kehittämään niitä yhdessä osallistujien kanssa. Tässä työssä tätä kehitystyötä tehtiin oppilaiden kanssa luomalla tila, jossa tarkasteltiin muutosprosesseja. Tutkimukseen osallistui 25 oppilasta kahdesta musiikkiopistosta yhden lukuvuoden ajan. Oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat omia projektejaan vertaisryhmissä opettajatutkijan ohjauksessa.
Miten lapset olivat mukana tutkimuksessasi?
Tutkimuksessani oli kanssatutkimuksellisia piirteitä, mm. avoin tutkimusprosessi, jossa lapset vaikuttivat esimerkiksi haastatteluteemojen ja keskustelujen muotoutumiseen. En kuitenkaan osallistanut heitä esimerkiksi tutkimuksen suunnittelu- tai raportointivaiheessa. Tähän oli monia syitä. Koska tein tutkimustyötä pääsääntöisesti ilman tutkimusrahoitusta, en voinut ennakoida tutkimusprosessin kestoa. En halunnut sitoa lapsia pitkäaikaiseen prosessiin, jonka toteutumisesta ja kestosta en voinut olla varma. Kanssatutkimuksellisessa tutkimuskumppanuudessa tutkittavaa ilmiötä ja tutkimuskysymyksiä hahmotellaan yhdessä asianosaisten kanssa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltava ilmiö muovautui lasten kanssa toimiessa.
Mitä tapahtui, kun lapset saivat vaikuttaa?
Kun lapset saivat vaikuttaa toiminnan sisältöihin, heidän projektinsa olivat monialaisia ja etenkin nuoremmilla osallistujilla myös osin eri taiteita yhdistäviä. Lapset ammensivat inspiraatiota ja kierrättivät ja muokkasivat ideoita monipuolisista lähteistä ja musiikillisesta materiaalista, jota he olivat kohdanneet eri yhteyksissä. Oppilaiden aloitteet, olivatpa ne sitten tietyn ohjelmiston tutkimista tai toisille esiintymistä, syntyivät usein spontaanisti, hyödyntäen hetkiä ja tarjoumia ympäröivistä yhteisöistä koulussa, kotona tai muualla. Eri soittimia soittavista jäsenistä muodostuneissa pienryhmissä sovitettiin ohjelmistoa omalle ryhmälle, improvisoitiin, sävellettiin ja suunniteltiin ja harjoiteltiin tulevien konserttien ohjelmaa. Samalla kun oma tarkoitukseni oli esitellä oppilasryhmille erilaisia työskentelytapoja sitoutumatta mihinkään tiettyyn lähestymistapaan ja näin tukea prosessien nonlineaarisuutta, oppilaiden aloitteet myötävaikuttivat merkittävästi siihen, että yhteistyöskentelyn tavat kehittyivät matkan varrella projektien aikana. Yhteistä kaikille projekteille oli niiden kiinteä sidos lasten arkielämään ja sosiaalisiin yhteisöihin, joissa erityisesti vertaissuhteet osoittautuivat keskeisiksi.
Mitä lasten osallisuus ja osallistaminen mielestäsi vaatii aikuisilta?
Kun yhdenvertaisuus on ajattelun ja toiminnan lähtökohta, eikä päämäärä, se haastaa kasvattajat pohtimaan osallistumisen kysymyksiä erityisestä näkökulmasta omassa arjessaan. Ei riitä, että kuullaan lapsia – täytyy tehdä asioita lasten esille tuomien näkökulmien toteutumiseksi. Jotta kaikkien lasten ääni saadaan kuuluviin, tarvitaan monenlaisia menetelmiä ja osallistumisen tapoja, muutoin on vaara, että vain ne lapset osallistuvat, jotka ovat valmiiksi rohkeita tai sanavalmiita. Lasten osallisuuden edistämisessä ei siis ole kyse pelkästään lasten äänen kuulemisesta, vaan kasvattajien kyvystä luoda tiloja, joissa lasten toimijuudelle ja yhteisrakentamiselle luodaan mahdollisuuksia. Aito osallisuus vaatiikin aikuisilta paljon: aikuisten on oltava valmiita jakamaan päätöksentekovaltaa ja hyväksymään, että lapset saattavat tehdä erilaisia valintoja kuin he itse tekisivät. Aikuisten on oltava valmiita tarkastelemaan kriittisesti myös vakiintuneita toimintatapoja.
Miten toivoisit, että musiikkiopistojen päätöksenteko muuttuisi tutkimuksesi perusteella?
Musiikkiopistojen päätöksentekoa tehdään musiikkikasvatuksen institutionaalisessa ekosysteemissä – toisin sanoen musiikkiopistojen päätöksenteko on sidoksissa niiden yhteiskunnallisiin tehtäviin ja suhteessa muihin oppilaitoksiin – tämä tulee esiin mm. opetussuunnitelman perusteissa, jotka velvoittavat musiikkiopistoja huomioimaan paikallisia opetussuunnitelmia laatiessaan mm. myös jatko-opintojen asettamat vaatimukset. Kysymys osallisuudesta ei ole tärkeä vain musiikkiopistoille, vaan kaikille tahoille, jotka vaikuttavat tämän julkisen palvelun, musiikkikasvatuksen, toteuttamiseen. Keskeisempää olisikin pohtia, miten päätöksentekoa tässä koko ekosysteemissä voitaisiin tehdä kohderyhmiä osallistaen, ja kuinka osallistavaa hallintoa voisi valtavirtaistaa sen kaikilla tasoilla, myös ylemmillä koulutusasteilla ja kansallisilla päätöksenteon tasoilla. Musiikkiopistojen tulevaisuuden suuntaa luotsataan tällä hetkellä vahvasti taiteen perusopetuksen lakiuudistuksen ja uudistuvien opetussuunnitelman perusteiden kautta. Ne määrittelevät tulevaisuuden keskeiset suuntaviivat sille, miten lapsinäkökulma tullaan huomioimaan taiteen perusopetuksessa. Osallisuutta edistävä julkinen hallinta haastaa kaikki julkisen toiminnan elinkaaren aikana siihen liittyvät ja vaikuttavat ihmiset ja instituutiot mukaan osallisuustyöhön.
Tuulia Tuovisen väitöstutkimus The politics of children’s inclusion in Finnish music schools tarkastetaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 31.1.2026 klo 12. Tilaisuus on englanninkielinen.