Professori Markus Lehtinen: Oopperan tulevaisuus on elävässä kohtaamisessa
Markus Lehtinen on ollut suomalaisen oopperakoulutuksen suunnannäyttäjä yli kahden vuosikymmenen ajan. Professorina, kapellimestarina ja pianistina hän on johdattanut kokonaisia laulajasukupolvia kohti ammattilaisuutta. Nyt eläkkeelle lähdön – ja uusien tehtävien – kynnyksellä Lehtinen avaa oman tarinansa ja kertoo, mihin suuntaan ooppera on hänen mielestään menossa.
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professori Markus Lehtinen istahtaa pöytään Musiikkitalon kahvilassa – talossa, jossa lukemattomat oopperalaulajat ovat ottaneet ensi askeleensa kohti ammattilaisuutta.
Kun Lehtiseltä kysyy, mikä häntä inspiroi juuri nyt oopperan maailmassa, hän vastaa epäröimättä.
”Pienemmät kokoonpanot ja se, miten minimalistisilla keinoilla voidaan tehdä oopperaa, joka on itsessään niin täyteen pakattu taidemuoto. Olen kyllästynyt kaikkeen ylipumpattuun!”
Tästä on luonteva siirtyä sinne, mistä kaikki alkoi: Millainen on ollut Lehtisen tie oopperan maailmaan ja oopperakoulutuksen suunnannäyttäjäksi?
Kasvoin kiinni siihen maailmaan
Musiikki on leimannut Markus Lehtisen elämänpolkua varhaisista vuosista alkaen. Piano-opinnot alkoivat 5-6 vuotiaana, mutta myös ooppera ja laulu olivat mukana alusta lähtien.
”Olin 11-vuotias, kun sävelsimme kahden luokkakaverini kanssa 12-minuuttisen oopperan. Munkkiniemen yhteiskoulussa oli tuolloin kaksi päälajia, musiikki ja koripallo. Musiikinopettajamme Leena Joen yhteyksien ansiosta oopperamme esitettiin jopa televisiossa”, Lehtinen kertoo.
Teini-ikäisenä hän opiskeli Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa sävellystä ensin Aulis Sallisen ja myöhemmin Einojuhani Rautavaaran oppilaana. Molemmat ovat oopperan ja laululle sävelletyn musiikin suuria tekijöitä – hienoja opettajia ja valloittavia persoonia, Lehtinen sanoo.
”Einojuhani mainitsi kerran säveltäjä Yrjö Kilpisen sanoneen jostakin uuden musiikin konsertista, että säveltäjällä on joko Meloksen lahja – siis taipumus löytää melodia – tai sitten ei.”
Lukioaikana Lehtinen teki laulajien kanssa töitä pianistina ja pääsi sittemmin akatemiaan opiskelemaan sävellystä pääaineena. Einojuhani Rautavaara lähetti hänet Jorma Panulan kapellimestariluokalle – orkesterille säveltämistä oppisi parhaiten juuri siellä.
”Jo opiskeluaikana pääsin tekemään töitä Suomen Kansallisoopperassa ja johdin Savonlinnan oopperajuhlilla Sallisen ’Kuningas lähtee Ranskaan’ -oopperan vuonna 1985. Pääsin myös alusta lähtien työskentelemään poikkeuksellisten laulajien kanssa ja kasvoin kiinni siihen maailmaan”, Lehtinen kertaa uransa alkuaikoja.
”Tinkimätön halu tehdä töitä ja etsiä syvyyttä vei minut mukanaan Jorma Hynnisestä, Karita Mattilasta ja Matti Salmisesta lähtien.”
Voitettuaan pohjoismaisen kapellimestarikilpailun Tukholmassa vuonna 1987 Lehtinen kiinnitettiin Kööpenhaminan kuninkaalliseen oopperan kapellimestariksi. Sieltä hän palasi Kansallisoopperaan juuri ennen uuden oopperatalon avajaisia.
Musiikkitalosta alkoi oopperakoulutuksen uusi aikakausi
Lehtinen on kulkenut Sibelius-Akatemian matkaa jo puolen vuosisadan ajan ja niistä 22 vuotta 111-vuotisen oopperakoulutuksen professorina. Tässä roolissa hän on ollut oopperan uuden sukupolven tekijöiden opettaja, mentori ja suunnannäyttäjä – keskeinen voima suomalaisen oopperakoulutuksen uudistamisessa, kasvussa ja kansainvälistymisessä.
Yli kahdenkymmenen vuoden ajanjaksolle lukeutuu monia merkityksellisiä hetkiä, ennakkoluulottomia valintoja ja rohkeita päätöksiä.
Oopperakoulutuksen maisteriohjelman uudistaminen ja korrepetiittorikoulutuksen perustaminen nousevat ensimmäisenä Lehtisen puheeseen.
”Kun Musiikkitaloa vasta suunniteltiin, saimme olla mukana miettimässä, millaiseksi sen toiminta muotoutuu. Pohdimme, miten Sonore-salia voitaisiin käyttää, ja kiitos monien ihmisten viisaiden päätösten, siitä tuli erityisesti Sibelius-Akatemian oopperan oma sali. Tämä vaikutti suoraan oopperakoulutuksen uudistumiseen”, Lehtinen kertoo.
Sonore loi pohjan työelämälähtöiselle tavalle opiskella ja tehdä taidetta yhdessä alan ammattilaisten sekä Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan ja orkesterimuusikoiden kanssa.
”Uusi talo synnytti vision kansainvälisesti toimivasta koulutusohjelmasta ja ammattimaisesti toimivasta ensemblesta. Syntyi Sibelius-Akatemian ooppera, Sibelius Academy Opera – yhteisö, jossa opitaan toinen toiselta.”
Sibelius-Akatemian oopperakoulutus on tänä päivänä kansainvälinen maisteriohjelma, johon valitaan joka toinen vuosi 8–12 hengen laulajaensemble. Tiivis kokoonpano toimii kahden ja puolen vuoden ajan pienenä, korkeatasoista ohjelmistoa esittävänä oopperatalona, monipuolista valmennusta tarjoavan oppilaitoksen suojissa.
Sibelius-Akatemian ooppera on pieni oopperatalo Musiikkitalon sisällä.
Kansainvälisyys on oopperakoulutuksen lähtökohta, koska ammattikenttä on kansainvälinen.
”Ei ole mielekästä kysyä, mitä suomalainen oopperakoulutus on, vaan millainen ohjelma palvelee koko ooppera-alaa ja sen tulevaisuutta”, Lehtinen sanoo.
Sibelius-Akatemian oopperan toiminta perustuu laajaan yhteistyöverkostoon. Yhtenä tärkeistä sidosryhmistä Lehtinen nostaa esiin Oopperakoulutuksen kummit -yhdistyksen.
“Olen ylpeä, että meillä on tällainen yhteisö. He ovat tukeneet opiskelijoita merkittävästi jo yli kymmenen vuoden ajan”, hän sanoo.
Oopperakummit järjestävät yksityiskonsertteja kummien kodeissa, jakavat apurahoja esimerkiksi koelauluihin osallistuville opiskelijoille sekä tukevat mestarikursseja, viikonloppukursseja ja orkesteriyhteistyötä eri puolilla Suomea.
Kohtalonhetkiä kantaesityksen alla
Klassikko-oopperoiden rinnalla Lehtinen on tuonut ensemblen ohjelmistoon uusia sävellyksiä, joista hän mainitsee Olli Kortekankaan ”Yhden yön jutun”, Kalevi Ahon ”Frida y Diegon” ja tuoreimpana Uljas Pulkkiksen ”Chernobyl Storyn” kantaesityksen keväällä 2022.
”On tullut vastaan tilanteita, joissa on pitänyt uskaltaa sanoa, että nyt tehdään. Ooppera on iso apparaatti, joka pitää laittaa ajoissa liikkeelle. Yksi unohtumattomimmista hetkistä osui juuri ’Chernobyl Storyn’ vaiheisiin”, Lehtinen kertoo.
Säveltäjä Uljas Pulkkis esitteli idean Tšernobylin ydinvoimalan räjähdyksestä kertovasta oopperasta Lehtiselle joulukuussa 2017. Syksyllä 2018 Sibelius-Akatemia ja USC Thornton School of Music päättivät toteuttaa sen kahden oopperakoulun yhteistyönä. Kukaan ei osannut tuolloin kuvitella, millaisia maailmanlaajuisia ja -poliittisia kriisejä produktio vielä kohtaisi ennen ensi-iltaansa.
”Heinäkuussa 2020 päätimme tehdä Pulkkiksen oopperan, oli korona tai ei. Sitten helmikuussa 2022, vain muutama viikko ennen oopperan ensi-iltaa, Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Pidettiin kokous, tehdäänkö ’Tšernobyl’. Se oli todellinen kohtalonhetki.”
Pandemia-ajalta periytyi myös toinen tärkeä yhteistyökuvio. Maineikkaan Juilliard Schoolin laulutaiteen osaston johtajan Brian Zegerin ja Lehtisen yhteisestä visiosta syntyi intiimi konsertti, jossa esiintyi kahden oppilaitoksen tarkoin valittu pieni ryhmä – neljä laulajaa ja kaksi pianistia. Konsertti kuultiin ensin Helsingissä ja myöhemmin New Yorkissa vuonna 2024.
“Ystävystyimme juuri ennen koronaa ja odotimme pääsevämme työskentelemään yhdessä. Oli inspiroivaa nähdä, miten sellaisessa huippukoulussa voidaan työskennellä avoimesti ja etsiä yhdessä teoksille uskollisia, mutta tavallisuudesta poikkeavia tulkintoja – ja tuoda ne elävästi lavalle. Yhteistyö oli tärkeä osoitus ystävyydestä, luottamuksesta ja jaetun vision toteutumisesta.”
Oli päätettävä, tehdäänkö 'Tšernobyl' vai ei. Se oli todellinen kohtalonhetki.
Professuurin ajan huipentumista nousee esiin vielä yksi erityinen hetki melkein tasan kymmenen vuoden takaa: 8. joulukuuta 2015 klo 12.00 Lehtinen johti Sibeliuksen Finlandia-hymnin ihmismeren täyttämällä Senaatintorilla – päivänä, jona Sibeliuksen syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta.
“Se hetki osoitti, kuinka moni haluaa olla mukana ja kuinka positiivisella energialla saa asioita liikkeelle – ja miten valtavalla voimalla musiikki yhdistää ihmisiä. Konsertin tallenteella oli yli viisi miljoonaa katsojaa jo ensimmäisen vuoden aikana.”
Professori, joka opettaa ja johtaa sisältäpäin
Professuurin rinnalla Markus Lehtinen on jatkanut kansainvälistä uraansa kapellimestarina, omien sanojensa mukaan ”tiukan suunnittelun ja lyhyiden yöunien turvin”.
”Mikään ei olisi ollut mahdollista ilman työtäni ymmärtävää ja kannustavaa rakasta vaimoani ja koko kotijoukon joustavuutta.”
Aktiivinen taiteellinen ura näkyy vahvasti myös professorin työssä ja opetustilanteissa. Lehtinen kuvaa opettavansa ja johtavansa “sisältäpäin” – tekemällä yhdessä.
“En osaa olla pomo. Haluan työskennellä ihmisten kanssa suoran kokemisen ja tekemisen kautta, joko johtaen tai soittaen. Johdan luomalla tilan yhteiselle tekemiselle ja olemalla sisällä asiassa”, hän kuvaa.
Ulkopuolisen voikin olla vaikea hahmottaa, kuinka paljon Lehtinen opettaa ja vaikuttaa lopputulokseen, koska se tapahtuu kiinteästi osana yhteistä työskentelyä.
Lehtinen korostaa myös opiskelijan vastuuta.
“Töitä pitää tehdä paljon etukäteen, ensin yksin ja sitten ryhmässä. Opiskelijan hyvä valmentautuminen näkyy jatkossa kaikessa; jokainen voi olla aivan eri tavalla tilanteessa auki ja ottaa vastaa uusia asioita”, Lehtinen sanoo.
“Voimme ’palvella’ opiskelijoita vain, jos he ovat hyvin valmistautuneita ja fyysisesti läsnä. Jos harjoittelemme esimerkiksi Mozartin sekstettoa, ja paikalla on vain kolme laulajaa, harjoitus ei onnistu, enkä minäkään voi antaa parastani.”
Lehtisen mukaan yhteisen ajan optimaalinen hyödyntäminen ja toisten kunnioittaminen ovat keskeisiä asioita, joita opiskelijoilta odotetaan.
Ooppera avaa opiskelijalle uuden maailman
Ooppera on Lehtisen mukaan taidemuoto, jossa lähes kaikki on opiskelijoille uutta: lavalla laulaminen ja liikkuminen, orkesterin kanssa työskentely – ja vaikkapa Mozart-roolin tulkitseminen ensimmäistä kertaa.
”Olen mukana hetkessä, jossa opiskelija avaa uuden kirjan.”
Samalla hän korostaa varovaisuutta totuuksien kertomisessa musiikin tekemisestä. ”Astumme yhdessä sisälle siihen maailmaan ja etsimme erilaisia mahdollisuuksia, jotta musiikki olisi esittäjänsä näköistä ja kuuloista.”
Lehtinen on keskustellut monien kollegoidensa kanssa siitä, kuinka paljon opettaminen on muuttunut viimeisien vuosien aikana.
”Monet tiedostamisen prosessit, sitten pandemia ja nyt kansainvälinen sotatilanne ovat vaikuttaneet opiskelijoiden arkeen ja ajatusmaailmaan. Kaikki tämä tekee opetustilanteista haastavia; on löydettävä monta eri tapaa opettaa ja antaa palautetta”, Lehtinen sanoo.
Opetus vaatiikin jatkuvaa tasapainon hakemista.
”Kaikkia asioita ei voi käsitellä silkkihansikkain – on tärkeää, että asioita voi sanoa myös suoraan. Pakottamalla et saa mitään aikaan, mutta jos kaikki sanotaan liian pehmeästi, opiskelija ei välttämättä ymmärrä, mitä pitäisi tehdä. Opiskelijalla voi myös olla vaikeuksia kohdata palautetta erityisesti silloin, kun ei vielä tunne itseään”, Lehtinen kuvaa.
Nuoren laulajan pitää myös kestää epävarmuutta tulevaisuudesta ja sietää erilaisia toimintakulttuureja.
”Esimerkiksi palautteen antamisen kulttuuri vaihtelee paljon – taloittain, orkestereittain ja ohjaajittain. Ei tarvitse mennä Helsingistä kovin kauas, kun olemme jo aivan erilaisessa palautekulttuurissa: ei tylyssä, mutta monin tavoin suorapuheisemmassa”, Lehtinen muistuttaa.
”Pitää olla joustavuutta ja kykyä lukea tilanteita oikealla tavalla. Ei voi olettaa, että kaikki antavat palautetta siinä muodossa kuin itse toivoo, kauniiksi, pieniksi, ystävällisiksi, puolimakeiksi palasiksi tarjoiltavaksi. Suuri osa palautteesta kumpuaa persoonasta, joka sen antaa.”
Ammattimaailmassa korostuvat luotettavuus ja täysi sitoutuminen
Kun Lehtiseltä kysyy, miten oopperakoulutus on muuttunut viime vuosikymmenten aikana, hän palaa perusasioihin.
“Jos mennään ihan lähteille, mikään ei ole muuttunut: pitää osata laulaa – tietää, mistä laulaa, miksi laulaa ja kenelle laulaa. Pitää osata laulaa oikealla kielellä, oikein lausuen ja oikealla tyylillä.”
Nykymaailma tarjoaa Lehtisen mukaan monia tapoja kiillottaa pintaa ja peittää puutteita, jolloin häviää se, mitä ollaan sanomassa ja missä tilanteessa ollaan.
”Talent-ohjelmien ja sosiaalisen median vauhdittama nopean hallitsemisen kulttuuri tarjoaa keinoja hetkelliseen menestykseen tietyissä asioissa, mutta samalla se tukkii kaiken kehittymisen, koska käytössä on vain pieni työkalupakki”, hän kuvaa.
Nopean hallitsemisen kulttuuri tarjoaa hetkellistä menestystä, mutta tukkii kehittymisen.
Oopperakenttä vaatii laulajilta kuitenkin yhä enemmän: Monipuolisuus nousee koko ajan vahvemmin esille, mikä edellyttää myös erilaisten ohjelmistojen ja työskentelytapojen nopeaa omaksumista.
”Samalla oletetaan, että jokainen tekee oman työnsä huolellisesti valmiiksi ennen harjoituksia. Ammattimaailmassa korostuvat sataprosenttinen luotettavuus ja sitoutuminen – ja näihin arvoihin satsaamme paljon myös koulutuksessa”, hän sanoo.
”Näihin toimintamalleihin oppiminen, sopeutuminen ja kasvaminen voi hyvin karsia pois lahjakkaita ihmisiä ja luovia nuoria. Mutta tällainen on maailma nykyään.”
Lehtinen nostaa lisäksi esiin ilmiön, joka vaikuttaa nuoren laulajan polkuun – sen, että monet lahjakkaat eivät pääse ajoissa kiinni oikean tasoiseen koulutukseen.
”Meille hakeutuu opiskelijoita, joiden olisi pitänyt olla alalla jo viisi vuotta aiemmin. He eivät aina ymmärrä, että heillä on siivet, joilla olisi jo pitänyt lentää pois pesästä. Moni menee ensin ammattikorkeakouluun ja tajuaa vasta sen jälkeen, että tämä on se oma juttu, jota haluaa tehdä.”
Liian myöhään alalle tuleminen vaikeuttaa myös työllistymistä.
”Siinä vaiheessa ja ’niillä vuosirenkailla’ kilpailu on vielä paljon kovempaa”, Lehtinen sanoo.
Tekniikka ei korvaa perustaitoja
Ooppera elää muutoksessa – yleisöjen odotukset, tuotantomallit ja taiteen rooli yhteiskunnassa ovat jatkuvassa liikkeessä. Lehtisen mukaan oopperan tekemisessä näkyy selkeä kahtiajako.
Toisella puolella ovat suuret talot ja festivaalit, jotka tuottavat visuaalisesti näyttäviä, isoja produktioita. Rahaa palaa lavastuksiin, valoihin ja efekteihin.
”Auditiivista ja visuaalista maailmaa pystytään manipuloimaan rajattomasti, etkä välttämättä enää tiedä, mikä on aitoa. Onko ääni laulajan vai jonkun muun tai manipuloitu? Herää kysymys, miksei tätä kaikkea voisi katsoa kotiteatterissa pyjama päällä”, Lehtinen sanoo.
”Tämä on olevinaan hienoa oopperataidetta, mutta etäisyys esittäjän ja yleisön välillä kasvaa; aitous epäilyttää yhä enemmän.”
Sitten on toinen puoli: pienemmät yksiköt ja projektit, joissa kaiken ydin on suora kontakti esiintyjän ja yleisön välillä.
”Etäisyydet ovat havaittavia, ja pystyt ymmärtämään, mitä hetkessä tapahtuu.”
Lehtisen mukaan oopperan tulevaisuuteen taidemuotona kuuluu elävän esityksen aitous ja suora kontakti esittäjän ja yleisön välillä. Hän myös uskoo, että ihmiset ovat valmiita maksamaan yhä enemmän sellaisesta taiteellisesta kokemuksesta.
”Mitä enemmän taidetta tuotetaan tekniikalla, sitä tärkeämmiksi käyvät perustaidot: laulaminen, tulkinta ja läsnäolo. Oopperan tekijöiden täytyy pystyä kommunikoimaan suoraan yleisön kanssa ja tuomaan esiin oma persoonansa. Jos nämä häviävät esityksestä, ooppera ei ole enää elävä taidemuoto”, Lehtinen sanoo.
”Visuaalisten efektien maailma on loputon. Oopperassa niihin menee valtavasti resursseja, ja siltikään emme pärjää televisiolle ja elokuvalle. Mikään ei ole lopulta kiinnostavampaa kuin yksi ihminen tyhjällä lavalla, ja hän laulaa. Siinä on jo oikeastaan kaikki.”
Grande finale Tampere-talossa
Kun Lehtiseltä kysyy lopuksi, millaisen ajatuksen tai periaatteen hän haluaa jättää nuorille laulajille ja tuleville kollegoille, vastaus tulee empimättä.
”Tehkää yhdessä. Älkää kilpailko tässä talossa toistenne kanssa vaan oppikaa yhdessä. Kun tavoitteet asetetaan yhdessä, ne kasvavat ja nostavat kaikkia, kaikista tulee parempia.”
Lehtisen sanoin Sibelius-Akatemia on paikka, jossa voi luoda yhteyksiä ja löytää musiikillisia – ja elämänmittaisia – ystävyyksiä ja verkostoja.
Tähtioppilaita ei ole.
”Ketään ei pidä nostaa jalustalle, koska se ei palvele häntä itseään eikä muita. Kaikille pitää tarjota pitkälti samanlaiset mahdollisuudet, koska monesti on nähty, että takamatkalta lähtenyt opiskelija ohittaa opintojen aikana kaikki muut”, Lehtinen sanoo.
Hän muistuttaa myös arkisten taitojen ja hyvän käytöksen merkityksestä.
”Korona-aika on ohi – pitää uskaltaa tulla ulos kuplista. Liian usein kuljetaan käytävillä kännykkä kädessä huomaamatta ketään ympärillä. On tärkeää osata olla ihmisten kanssa ja kohdata heidät. Monessa kulttuurivaltiossa hyvä käytös on puoli asiaa”, Lehtinen sanoo – ja kertoo tarinan pienten eleiden merkityksestä omalta uraltaan.
”Työskennellessäni Hampurin Valtionoopperassa tuon toimistoon tuliaisiksi aina rasian Fazerin suklaata, usein Wiener nougat’ta. Kun yksi oopperan johtajista siirtyi Wienin Valtionoopperaan, hän soitti minulle ja kysyi, voisinko tuoda sinnekin samaista suklaata. Sittemmin olen johtanut Wienissä neljä eri produktiota viitenä soitantokautena.”
Lehtisen ura oopperakoulutuksen professorina huipentui hiljattain Tampere-talossa, jossa Sibelius-Akatemian ooppera esitti ensivierailullaan Georg Philipp Telemannin barokkioopperan Orpheus.
”Grande finale oli se, että Tampere-talo halusi meidät esiintymään isoon saliin. Se oli merkittävä kansallinen tunnustus”, Lehtinen sanoo.
”Siellä sain päähäni kukkaseppeleen. Se oli läksiäisoopperani. Lähden yhdessä tehdyn työn jälkeen.”
