Haaveilua ja ajankäytön hallintaa
Tapasimme Kuvataideakatemian alumnin, kuvataiteilija Jonna Kinan (s. 1984). Seuraavassa Jonnan mietteitä opiskelusta ja vapaana taiteilijana työskentelemisestä.
Mitä opiskelit?
Opiskelin Kuvataideakatemiassa, tila-aikataiteen koulutusohjelmassa.
Milloin valmistuit?
Valmistuin kuvataiteen maisteriksi kesäkuussa 2013.
Miten olet harjoittanut taiteilijan ammattia valmistumisen jälkeen?
Olen ollut onnekas, sillä minulla on ollut työskentelyapuraha, joka on turvannut taiteellisen työskentelyni valmistumisen jälkeen. Olen myös opettanut oman taiteellisen työskentelyni ohella.
Miten siirtyminen vapaaksi taiteilijaksi sujui?
Opintojen loppuvaiheilla oma työskentely muuttui jo itsenäisemmäksi, joten siirtyminen vapaaksi taiteilijaksi sujui luontevasti.
Millaisia taitoja nykyinen työsi/taiteen tekemisen tapasi vaatii?
Hm, ehkä ennen kaikkea sitä, että osaa hallita ja suunnitella ajankäyttöä, mikä on minulle vieläkin joskus haastavaa! Taiteellinen työskentely koostuu monista eri osa-alueista ja täytyy muistaa, että välillä tarvitsemme aikaa myös haaveilulle ja uneksimiselle, jotta uudet ideat pääsevät kumpuamaan.
Olisitko toivonut hallitsevasi jotain taitoja, joita et opintojen aikana saanut?
Aina haluan oppia lisää ja luulen, että parasta on, että oma koulu kannustaa jatkuvaan kehittymiseen myös itsenäisenä tekijänä ja ajattelijana koulun jälkeenkin. Kaikki oppi ei tule tarkkaan mietitystä opintosuunnitelmasta, vaan myös sattumuksista, joita elämä tarjoaa.
Miten opiskelija voisi valmistautua opinnoissaan valmistumisen jälkeiseen aikaan?
On hyvä pitää kiinni ammatistaan, ja vaikka välillä on tehtävä muita töitä, jotta voi rahoittaa oman työnsä (mikä on ironista), on se kuitenkin lopulta se joka palkitsee ja merkitsee eniten.
Millaisia neuvoja antaisit nykyopiskelijoille?
Tiedosta rohkeasti millaisista asioista olet kiinnostunut ja mene niitä kohti, vaikka ne tuntuisivat vaikeiltakin.
Millaisena muistat opiskeluaikasi Kuvataideakatemiassa?
Kun aloitin opintoni Kuvataideakatemiassa, olin juuri tavannut elämäni rakkauden, ja kun valmistuin kuvataiteen maisteriksi, menetin rakkaan perheenjäseneni. Nämä hetket elämästäni kehystävät opiskeluaikaani, vaikkakin koulun aikana tapahtui myös paljon muita asioita, joista olen oppinut paljon ja joista saan olla kiitollinen.