Eija Ahvo, Markku Kaikkonen ja Outi Pieski Taideyliopiston Vuoden alumneiksi

Tänä vuonna tunnustus myönnettiin kolmelle taiteilijalle, jotka ovat vahvistaneet monimuotoista ja yhdenvertaista yhteiskuntaa taiteen keinoin.

Kuva: Resonaarin kuva-arkisto, Heikki Tuuli, Ari Talusén

Teatterikorkeakoulusta vuonna 1977 valmistunut näyttelijä-laulaja Eija Ahvo tunnetaan yhtenä suomalaisen teatterin kaikkien aikojen valovoimaisimmista esiintyjistä. Ahvo on työskennellyt kulttuuriyhdistämö Kassandra ry.:ssä yhdessä eri puolilta maailmaa Suomeen tulleiden taiteilijoiden kanssa sekä vetänyt yli 14 vuotta Veikkolan kartanoteatteria, jossa harrastajat ja ammattilaiset yhdessä nousevat estradille antamaan äänen kotiseudulleen. Ahvo on myös toiminut Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä vuodesta 1986 alkaen.

Sibelius-Akatemian kasvatti, vuonna 2007 valmistunut musiikkipedagogi ja säveltäjä Markku Kaikkonen on tehnyt pitkän uran osallistavan musiikkikoulutuksen ja -toiminnan parissa. Kaikkonen työskentelee HelsinkiMission alaisuudessa toimivan Musiikkikeskus Resonaarin johtajana ja Resonaarin musiikkiopiston rehtorina. Musiikkiopisto opettaa musiikkia tavoitteellisesti kehitysvammaisille ja muille erilaisille oppijoille. Kaikkonen kokeekin elämäntyökseen erilaisten oppijoiden ja kuulijoiden saattamisen musiikin pariin.

Kuvataideakatemiasta vuonna 2000 valmistunut saamelainen kuvataiteilija Outi Pieski käsittelee taiteessaan alkuperäiskansojen oikeuksia, luontosuhdetta, tasa-arvoa ja kestävää kehitystä. Pieskin taiteessa keskeistä on saamelaisten historia ja tulevaisuus, ja hän on myös saamelaiskulttuurin aktiivinen puolustaja. Pieskin maalauksissa, kollaaseissa ja installaatioissa luonto ja kulttuuri näyttelevät suurta osaa mestarillisen kädentaidon lisäksi. Pieski on yksi Helsinki Biennaalin vuoden 2021 taiteilijoista.

Taideyliopisto on Suomen suurin taiteilijoiden korkeakouluttaja ja sieltä valmistuneilla taiteilijoilla ja taiteen asiantuntijoilla on suuri vaikutus suomalaiseen taidekenttään ja koko yhteiskuntaan. Vuoden alumnien valinta on vuosittain jaettava tunnustus Taideyliopiston kasvateille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet esikuvallisesti taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä. Alumnien urapolut tarjoavat innostavia näköaloja myös parhaillaan taiteilijaksi opiskeleville tai taiteilijaksi haluaville.

”Taiteella on kyky auttaa meitä ymmärtämään mennyttä ja kuvittelemaan tulevaa monesta eri näkökulmasta. Koronapandemian kulttuurialalle aiheuttaman kriisin keskellä on tärkeää nostaa esille tekoja, jotka osoittavat taiteen merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa ja luovat uskoa taiteen tulevaisuuteen. Vuoden alumnit 2021 ovat esimerkkejä taiteilijoista, jotka ovat työllään ja taiteellaan muuttaneet maailmaa ja nostaneet esiin monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta tärkeinä toimintaa ohjaavina yhteiskunnallisina arvoina. Jokainen valituista on omalla tavallaan tuonut hyvin erilaisia ääniä ja ihmisiä taiteen piiriin sekä nostanut esiin sellaisia näkökulmia, jotka eivät aina saa yhteiskunnallisessa keskustelussa riittävästi tilaa,” toteaa Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén.

Vuoden alumneja valitaan vuosittain kolme, yksi kustakin Taideyliopiston akatemiasta. Vuoden alumnit 2021 julkistettiin Taideyliopiston avajaisissa 2.9.2021.