Photo: Henri Salonen
Kävijöitä Exhibition Laboratoryssa

Minna-Kaisa Kallinen - Arvoisteluista

|
Blogi

Olin viikonloppuna valvomassa näyttelyä. Se on oikeastaan ihan mukavaa puuhaa, lähinnä siksi, koska ihmisiä kävi aika paljon ja kävijät myös kommentoivat näyttelykokonaisuutta ja yksittäisiä teoksia. Aika ei siis käy pitkäksi. 

Edellisenä viikonloppuna, jolloin myös istuin siinä samassa paikassa, kävi vielä enemmän ihmisiä, kuin nyt. Yksi syy yleisöryntäykseen oli sinä viikonloppuna tulleet arvostelut. Valtakunnan päämediat, Helsingin Sanomat ja Hufvustadsbladet, kirjoittivat molemmat näyttelystä, jolloin se sai taas lisää näkyvyyttä. 

Arvostelut ovat kyllä mielenkiintoisia, lähinnä siksi, että niillä on niin paljon valtaa. Varsinkin Helsingin Sanomien arvostelu on eräänlainen suunnannäyttäjä. Jos jostain taide- tai kulttuuritapahtumasta on positiivinen juttu tai arvostelu Hesarissa, saa se heti paljon enemmän kävijöitä (ja tämä toimii tietenkin myös toisinpäin). Eikä se sinänsä ihme ole, sillä Hesari on kuitenkin Suomen suurin sanomalehti, mutta silti se ”Hesarin hyväksyntä” on kyllä hieman kummallinen asia.


Tiitus Petäjäniemi ja minä valvomme. 

 

Arvostelut antavat siis eräänlaisen lukutavan, jota voi olla vaikea muuttaa, esitykseen, näyttelyyn, kirjaan. Arvostelu voi joko nostaa kävijämäärää tai vähentää sitä. Ja kuitenkin arvostelu on vain (usein) yhden ihmisen näkemys tai kokemus. 

Minun mielestäni arvostelut tai kritiikit ovat lähtökohtaisesti ihan hyvä juttu, mutta huomaan usein niitä lukiessani pettyväni. Aika pintapuolisiksi ne tuntuvat monesti jäävän. En tiedä mitä toivoisin, syvällistä pohdintaa ja analyysiä kenties? Ja puhun nyt siis näyttelykritiikeistä.  Toivoisin enemmän perehtymistä teoksiin, etteivät ne jäisi vain sellaisiksi ”puffeiksi”. Jos vertaan esimerkiksi Mustekalan ja Hesarin arvostelua Kuvan Keväästä keskenään, niin kyllä Mustekalan toimittaja on selkeästi viettänyt aikaa siinä näyttelyssä ja yrittänyt tavoittaa mahdollisimman paljon koko näyttelykokonaisuudesta ja myös yksittäisistä teoksista.

No, joka tapauksessa aina kun näyttelystä (tai kirjasta, näytelmästä, levystä) kirjoitetaan, saa se enemmän näkyvyyttä, eikä pelkästään tekijät ja teokset, vaan koko kyseinen taiteen- tai kulttuurinala ja tietoisuuden lisääminen on hyvä asia. Mutta silti enemmän on nyt tässä enemmän, ainakin minulle.


Liina Kuittisen Beneath the Beach aktiivisena.

Mutta arvosteluthan voivat olla myös hauskoja ja kyllä minua nauratti, kun luin HBL:n kritiikkiä, Kuvan Kevät ei tuottanut toimittajalle wow-efektiä, vaan ennemminkin sellaisen hopsan-olotilan, vai miten se menikään? Aika paljon siinä oli myös tylytystä, jopa yllättävän paljon, enkä päässyt ihan kärryille, oliko kritiikin lopullinen tuomio positiivinen vai negatiivinen.

No mutta, kohta näyttely on lopussa, viimeinen valvontavuorokin meni. Toivottavasti kävijöitä riittää vielä viimeiselle viikolle. Terveiset maaseudun auringosta!