Photo: Aino Huovio

Atso Almila : ”Sibelius on enemmän kuin kansallisromantikko”

|
Blogi

Kapellimestari- ja orkesterikoulutuksen professori Atso Almila johtaa Sibelius-Akatemian kamariorkesteria Temppeliaukion kirkossa 27. helmikuuta. Ohjelmassa on Sibeliuksen kepeä Suite caractéristique, josta aikalaiskriitikot eivät erityisesti pitäneet. Mutta mitä Almila ajattelee aiheesta? Ja mikä on hänen oma suhteensa Sibeliukseen?

Teksti: Johanna Laitinen

Atso Almilan isä ja isoisä olivat suuria musiikin rakastajia. Pienen Atson kotona kuunneltiin paljon levyjä Stravinskysta Glenn Milleriin. Jean Sibelius tuli alkuun tutuksi tunnelmallisista jouluista.

– Kun vietimme joulua isoisän luona, siellä oli aina tapana laulaa Sibeliuksen joululauluja. Niissä on hyvin paljon oleellista hänen sävelkielestään, Almila kertoo.

Myöhemmin Sibelius tuli lukioikäiselle Almilalle tutuksi Suomalaisen Yhteiskoulun orkesterissa, jossa harjoiteltiin Finlandia-ohjelmistoa. Tällöin orkesterissa soittivat myös viulisti Mikko-Ville Luolajan-Mikkola ja kapellimestari Esa-Pekka Salonen.

– Kolusin koulun levyvaraston ja kuuntelin ensimmäistä kertaa Ravelin Boleron ja muut klassikot. Sibeliuksen sinfonioista kakkonen tuli vastaan kuin jyrä. Kun Okko Kamu voitti Herbert von Karajan -kapellimestarikilpailun ja levytti kakkossinfonian, hänestä tuli meille vähän kuin idoli. Kuunneltiin kotibileissäkin Sibeliuksen kakkosta. 

Vuonna 1972 pasuunansoitonopiskelijaksi Sibelius-Akatemiaan päässyt Almila siirtyi kapellimestarioppiin vuonna 1974, mestari Jorma Panulan oppilaaksi. Almila kertoo, että hurahti Sibeliuksen sinfonioihin vasta hetki ennen akatemiaan siirtymistään.

 – Panulakin kuuli ensimmäistä kertaa sinfoniaorkesteria vasta kaksikymppisenä. Ei aina vaadi, että olisi ihan lapsesta kasvatettu, tolkutettu ja pakotettu. Itse löytäminen on paljon antoisampaa.

Sibeliusko viihdesäveltäjä?

Sibelius-Akatemia tuo juhlavuoteen kuultavaksi Sibeliuksen ajan musiikillista ympäristöä. Tavoitteena on myös tutkia, mitä Sibelius sävelsi perinteisen konserttiohjelmiston rinnalle.

– Kun ihminen lähti 120 vuotta sitten konserttiin, hän ajatteli, että ”enpäs oo koskaan kuullut tästä, täytyypä mennä paikalle.” Nyky-yleisö taas haluaa usein tähtinimiä ja tuttuja ja turvallisia sävelmiä. Toivon, että yleisömme olisi nyt tarpeeksi uteliasta tutkimaan asiaa laajemmin, Almila kannustaa.

Helmikuussa kuultava Suite caractéristique on orkesterikappale, jonka Sibelius sävelsi alun perin harpulle ja jousille. Teos on säveltäjän mittakaavassa viihteellistä ja kevyttä. Tutkijoiden mukaan Sibelius joutui säveltämään koko ensimmäisen maailmansodan ajan valtavan määrän pienoiskappaleita turvatakseen perheensä elannon. Kun ajat paranivat, hän haravoi pienteoksistaan aihelmia, jotka sopisivat pieniksi orkesterikappaleiksi.

– Myös Sibelius joutui tekemään työtään rahasta, vaikka hän saikin tukea myös valtiolta. Hän teki paljon myytäviä pikkukappaleita. Monien aikalaiskriitikoiden mielestä nämä teokset ovat kummia, koska he eivät pitäneet Sibeliusta kepeiden valssien ja miniatyyrien säveltäjänä, Atso Almila kertoo.

– Miksi säveltäjän pitäisi lukkiutua yhteen sävellajiin? Yksi Johannes Brahmsin parhaista ystävistä oli Johann Strauss. He arvostivat toistensa musiikkia paljon. Tuskinpa Sibeliuksellakaan on ollut vaikeuksia kuunnella, mitä radiosta tulee. Kritiikki on ehkä kummunnut säätyeroista.

Sibeliuksen suomalaisuus voi olla myytti

Sibelius on suomalaisille kansallisaarre, eikä suotta. Atso Almila kuitenkin tähdentää, ettei Sibeliuksen sävelkielessä ole tutkimusten mukaan mitään erityisen suomalaista.

– Ehkä meille on vain opetettu, että Sibeliuksen musiikissa on jotain suomalaisuuteen liittyvää. Toki hän lainaa Kalevalasta ja runolaulusta, mutta myöhäisemmässä tuotannossa nämä elementit eivät ole mukana. Myöhemmissä sinfonioissa Sibeliuksesta tulee ihan globaalilla tasolla sinfonian uudistaja. Kun muut menivät atonaalisia teitä, hän kehitti perinteistä sinfoniamuotoa eteenpäin.

Almila arvelee, että suomalaisuusmyytti liittyy siihen, että Sibelius on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

– Kun Sibelius tykkäsi kävellä luonnossa, niin tarkoittaako se aina suomalaisuutta? Kyllähän hän toki kurkiaurat ja muut näki, mutta onhan niitä muuallakin kuin Suomessa. Enemmän ehkä on kyse siitä, että hän on ollut niin läsnä, kun tällaiset kansakunnan tärkeät vaiheet ovat tapahtuneet. Ne musiikit, jotka hän kirjoitti näihin tilaisuuksiin, ovat jääneet meille mieleen niin vahvasti.

Atso Almila todistaa Sibeliuksen olevan maailmalla todella tunnettu ja kertoo samaan hengenvetoon Sibeliuksen Finlandian toimineen symbolina usean kansankunnan tai yhteisön nousulle.

Jörn Donner kirjoittaa 60-luvun Maamme-kirjassaan, että vielä tulee aika, jolloin Sibelius nähdään ennen kaikkea säveltäjänä. Luulen, että Sibelius on kärsinyt kansallisena ikonina olemisesta aika paljon. Vanhana miehenäkin Sibeliusta kismitti, että hänen maineensa perustuu tällaisiin juttuihin, kun hän halusi tulla muistetuksi sinfonikkona, Almila pohtii.

Kapellimestari haluaisikin poistaa kansallisromanttisen varjon Sibeliuksen yltä.

– Jotkut poliittiset ryhmät eivät tahdo oikein ymmärtää, että Sibelius ja muut aikansa suomalaissäveltäjät olivat kaikki globaaleja jätkiä. Heille ei olisi tullut mieleenkään tämän sorttinen identiteettikäsitys, jota nyt yritetään nykypäivän kulttuuripoliittisissa kannanotoissa viljellä, Almila toteaa.

Almila toteuttaa unelmansa

Kun Atso Almilalta kysyy hänen lempi-Sibeliuksestaan, hän valitsee suosikkinsa seitsemän sinfonian joukosta.

– Viides sinfonia on yksi niistä Sibeliuksen teoksista, joka on säilynyt läheisenä läpi elämän. Esa-Pekka Salonen kerran sanoi, että vitonen on yksi suomalaisen musiikin parhaita vientituotteita. Se on unelmieni täyttymys.

Ennakkotietona: Almilan unelma toteutuu ensi syksynä, kun viides sinfonia kuullaan Järvenpää-talossa 8.12. ja Musiikkitalossa 12.12. Liput tulevat myyntiin kesällä.

Tutustuthan kuitenkin ensin helmikuiseen kamariorkesterin konserttiin täältä!