Tukisäätiöt
Taideyliopiston tukisäätiöt tukevat taloudellisesti opiskelijoita ja avustavat yliopistoa taidekoulutuksen kehittämisessä.
Taideyliopiston yhteydessä toimii kaksi tukisäätiötä: Taideyliopiston tukisäätiö ja Sibelius-Akatemian tukisäätiö. Ne tukevat taloudellisesti opiskelijoita ja avustavat Taideyliopistoa koulutuksen kehittämisessä.
Sibelius-Akatemian tukisäätiö tukee musiikin opiskelua ja koulutusta, Taideyliopiston tukisäätiö tukee erityisesti kuvataiteiden ja esittävien taiteiden opiskelua ja koulutusta. Tukisäätiöt jakavat apurahoina ja avustuksina vuosittain yli 700 000 euroa.
Tukisäätiöiden varat kertyvät pääosin yksityishenkilöiden tekemistä testamenttilahjoituksista ja lahjoituksista. Säätiöt kasvattavat aktiivisesti varallisuuttaan, jotta yhä useampi opiskelija saisi apurahasta tarvitsemansa tuen opintojensa ja uransa edistämiseen.
Tukisäätiöillä on yhteinen asiamies.
Myönnetyt apurahat 2023
Taideyliopiston tukisäätiö
Taideyliopiston tukisäätiö on perustettu vuonna 2018. Taideyliopiston tukisäätiö on itsenäinen säätiö, joka tukee taloudellisesti apurahoin ja avustuksin kuvataiteiden ja esittävien taiteiden opiskelua ja koulutusta. Tukisäätiöllä on kolme rahastoa: Taideyliopiston yleisrahasto, Kuvataideakatemian rahasto ja Teatterikorkeakoulun rahasto. Tukisäätiö myönsi apurahoja opiskelijoille ensimmäisen kerran vuonna 2021.
Tukisäätiötä johtaa hallitus, jonka Taideyliopiston hallitus nimeää kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Taideyliopiston tukisäätiön hallitus
Taideyliopiston tukisäätiön hallitukseen kuuluvat:
- Heikki Lehtonen (puheenjohtaja)
- Kaarlo Hildén
- Leif Jakobsson
- Teijamari Jyrkkiö
- Mikael Karkkonen
Sibelius-Akatemian tukisäätiö
Taideyliopiston yhteydessä toimiva Sibelius-Akatemian tukisäätiö on perustettu vuonna 1931. Sibelius-Akatemian tukisäätiö on itsenäinen säätiö, joka tukee Sibelius-Akatemian opiskelijoita ja akatemiaa taloudellisesti apurahoin ja avustuksin. Sibelius-Akatemian tukisäätiö jakaa apurahoja erityisesti musiikin opiskelijoille. Säätiön alaisuudessa toimii useita erilaisia lahjoitus- ja testamenttirahastoja.
Tukisäätiötä johtaa hallitus, jonka Taideyliopiston hallitus nimeää Sibelius-Akatemian esityksestä kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Sibelius-Akatemian tukisäätiön hallitus
Sibelius-Akatemian tukisäätiön hallitukseen kuuluvat:
- Mammu Kaario (puheenjohtaja)
- Tom von Weymarn (varapuheenjohtaja)
- Eeva Ahdekivi
- Emilie Gardberg
- Tapio Oksanen
- Jorma Ollila
Haluatko tukea lahjoituksella taiteen opiskelua?
Taideyliopiston tukisäätiöt ottavat vastaan kaikensuuruisia lahjoituksia ja testamenttilahjoituksia. Voit kohdentaa lahjoituksen sinulle tärkeään taiteenalaan. Lahjoitukset ohjataan vuosittain apurahoina Taideyliopiston opiskelijoille opintojen ja uran tukemiseen.