Taiteelliset projektit tanssitaiteen kandidaattiohjelmassa

Tutustu tanssin koulutusohjelma tarjoamiin taiteellisiin projektihin.

Yleisöä yhden ACO -projektin esitystilassa.
Kimmo Karjunen

Taiteellisissa prosesseissa syvennytään laaja-alaisesti esityksen tekemisen menetelmiin ja erilaisiin näkökulmiin, sekä harjoitellaan työskentelyä yhdessä eri taiteenalojen opiskelijoiden kanssa. 

Ryhmäteos

 
Projektissa harjoitellaan tanssitaidollisia ja esiintyjäntyöllisiä valmiuksia koreografin johdolla ryhmässä toteutettavassa koreografiassa. Tavoitteena on ymmärtää tanssiteoksen rakentumisen periaatteita ja sen eri elementtien välisiä suhteita, sekä hahmottaa esiintyjäntyö luovana osana teoksen merkitysmaailman rakentumista. Lisäksi projektin aikana tarkastellaan erityisesti luovaa ja vastuullista vuorovaikutusta osana ryhmätyöskentelyä.  

Soolo

Sooloprojektissa keskitytään opiskelijan omien taiteellisten kysymysten ja kiinnostuksen kohteiden tarkasteluun sekä työtapojen kehittämiseen suhteessa niihin. Tavoitteena on oppia hahmottamaan soolotyöskentelyn erilaisia lähtökohtia ja taiteellisia mahdollisuuksia. Projektia edeltävät koreografiseen työskentelyyn valmistavat työpajat. Prosessin aikana sekä esiintyjäntyöllisiä että koreografisia kysymyksiä käydään läpi ryhmässä jakaen omaa työskentelyä demoina ja yhdessä keskustellen. Kurssin lopuksi soolot esitetään yleisölle   

Esitysluonnos

Projektiin kuuluu erilaisia työpajoja, joissa perehdytään liike, tila ja aika suhteisuuksiin ja harjoitellaan tunnistamaan tapahtumallisia rakenteita. Niiden lisäksi tehdään improvisaatiomenetelmiin perustuvia esitysluonnoksia, joita opiskelijat toteuttavat itsenäisenä ryhmätyöskentelynä. Ryhmätyöskentelyn tavoitteena on harjoitella oman työn reflektointia ja osallistua kollegiaaliseen keskusteluun muiden opiskelijoiden töistä. 

Yhteistoiminnallinen näyttämö 

Kurssilla keskitytään työryhmälähtöiseen monitaiteelliseen työskentelyyn. Käytännön harjoitteiden avulla perehdytään taiteelliseen ryhmätyöhön, nykyesityksen eri elementteihin ja niiden välisiin suhteisiin. Opiskelu koostuu eri alojen opettajien vetämistä työpajoista ja ryhmissä tehtävistä demoista. Kurssilla on mukana opiskelijoita ja opettajia useasta eri koulutusohjelmista.

ACO – Artistic Collaboration Project 

ACO on laaja, joka toinen vuosi järjestettävä kurssikokonaisuus nykykoreografian ja -esityksen viitekehyksessä. Sen aikana tehdään esitys eri koulutusohjelmien välisenä yhteistyönä. Mukana ovat koreografian, valo-, ääni-, puvustus-, ja lavastussuunnittelun maisteriopiskelijoita Teatterikorkeakoulusta ja Aalto ARTS:sta. 

Esiintyjinä projektissa toimivat tanssitaiteen koulutusohjelman kolmannen vuosikurssin opiskelijat. 

Projektia edeltävän lyhyen perehdytysjakson aikana opiskelijat tutustuvat toistensa taiteellisiin kiinnostuksen kohteisiin ja ryhmädynamiikan teorioihin. Työryhmien kokoonpanot ja taiteellisen prosessit muodostetaan tältä pohjalta. Prosessi johtaa esityksiin, jotka esitetään yleisölle minifestivaalin muodossa Teatterikorkeakoulun tiloissa. 

Tanssitaiteen laajentuneet kontekstit 

Opintojaksolla perehdytään tanssitaiteen laajentuneisiin toimintaympäristöihin. Kurssilla käsitellään erilaisia näkökulmia taiteen ja yhteiskunnan suhteeseen, yhteisötaiteeseen, sekä poliittisiin, esteettisiin ja eettisiin kysymyksiin. Opintojakso on osa Näkökulmia tanssitaiteeseen –kokonaisuutta. 

Opintojakso sisältää sekä seminaarin että käytännön osuuden, jossa opiskelija voi suunnitella ja toteuttaa oman projektin tai osallistua koulutusohjelman tarjoamaan projektiin. Projektin keskiössä on kurkottautuminen kohti yhteiskuntaa taiteellisten menetelmien kautta.  

Kandiprojekti 

Kolmannella vuosikurssilla koulutusohjelma tarjoaa opiskelijoille taiteellisen ryhmäteosprosessin, jonka ohjaa vieraileva koreografi. Kandiprojektissa opiskelijan tavoitteena on osoittaa itsenäistä toimijuutta ja kypsyyttä taiteilijana. 

Vaihtoehtoisesti opiskelija voi esittää perustellun suunnitelman taiteelliseksi projektiksi kolmannen opintovuoden alussa. Oma projekti voi olla tanssijantyö, oma koreografia tai muu taiteellinen projekti. Suunnitelmasta neuvotellaan ja sen hyväksyy opinnoista vastaava professori tai kurssivastaava.