Taideyliopiston talouspalvelut

Tervehdys taloudesta! Tiimissämme jokainen saa olla oma persoonansa ja jokaista kunnioitetaan, oli sitten hiljaisempi tai menevämpi tyyppi

Kuvituskuva

Sujuvaa etätyöskentelyä ja säännöllisiä kohtaamisia

Meitä työskentelee taideyliopiston taloustiimissä 15 talouden ammattilaista. Työskentelemme suurilta osin etänä ja koemme joustavan ja toimivan etätyön olevan yksi tiimimme parhaita puolia. Talouden parissa työskenteleminen vaatii usein keskittymistä ja rauhaa, jonka vuoksi hajautettu tiimityöskentely toimii kohdallamme hyvin. Tiimimme työskentelytavat ovat muotoutuneet juuri meille sopiviksi ja olemmekin yliopistossamme erityinen tiimi – meistä useampi esimerkiksi asuu eri kaupungeissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. 

Kokoonnumme toimistolle kahden viikon välein, joka on meille etenkin sosiaalinen ja palauttava tapahtuma – toimistopäivinä vaihdamme kuulumisia ja käymme yhdessä lounaalla. Apua ja tukea tiimissämme saa kuitenkin myös näiden tapaamisten ulkopuolella ja työkaverille voi pirauttaa matalalla kynnyksellä kaikenlaisissa pulmatilanteissa.

Ammattitaitoa, luottamusta ja huumorintajua

Osa tiimistämme on ollut talossa pitkään, 10 tai 20 vuotta ja osa alle muutaman vuoden. Luotamme niin vanhempien kuin uusienkin tekijöiden ammattitaitoon ja osaamiseen ja kuuntelemme toistemme mielipiteitä. Opimme mielellämme toisiltamme ja täydennämme osaamistamme tiimin sisällä.

Vaikka joudumme olemaan työssämme välillä ilonpilaajia ja sanomaan ihmisten ehdotuksille ei, niin koemme olevamme huumorintajuisia, itseironisia ja hyviä tyyppejä! 

Tiimissämme jokainen saa olla oma persoonansa ja jokaista kunnioitetaan, oli sitten hiljaisempi tai menevämpi tyyppi. Meistä on rikkaus, että meitä kaikkia ei ole samasta puusta veistetty ja että meillä on tiimissämme paljon erilaisia vahvuuksia. 

Asiakaslähtöistä, koko yliopiston läpäisevää työtä

Työskentelemme tehokkaasti ja haluamme viedä asioita eteenpäin. Työmme on asiakaslähtöistä, joka on mielestämme yksi työn parhaista puolista. Mietimme asioita toisten näkökulmasta ja pyrimme parantamaan käytänteitä. On hienoa päästä rakentamaan suhteita ja luottamusta ihmisiin ja tuntuu palkitsevalta, jos pystyy helpottamaan toisen jokapäiväistä työtä. Ilahdumme aina kun pystymme talousanalyysilla tuomaan lisäymmärrystä, uutta näkemystä ja tukemaan johtopäätöksissä.