Taideyliopiston lakipalvelut

Terveisiä lakipalveluista! Olemme pieni mutta pystyvä joukko juristeja, jotka jakavat palavan kiinnostuksen juridiikkaan ja taiteeseen.

Ytimekäs tiimi, yhdessä erikseen

Lakipalvelut on varsin pieni, kolmen juristin tiimi. Kuulumme kuitenkin esihenkilömme kautta HR- ja kehittämispalveluiden kokonaisuuteen. Työtehtävämme koskevat yliopistoa melko laajalla skaalalla ja jokaisella organisaation tasolla. Laaja-alaisuus tekeekin lakipalveluista hyvän näköalapaikan koko organisaation toimintaan!

Olemme olleet kohta kolme vuotta kimpassa saman tiimin kanssa. Tällä hetkellä näemme ydintiimin kanssa lähinnä etänä olosuhteiden pakosta. Lakipalveluille tiiminä onkin melko vähän yhteisiä työtehtäviä. Vaihdamme kuitenkin säännöllisesti tietoja ja kuulumisia, ja saatamme auttaa toisiamme erilaisissa työasioissa. Muiden tiimien ja yliopistojen työntekijöiden kanssa näemme kulloisestakin työtehtävästä riippuen paljon enemmän. Yliopistojuristina hyötyä on myös verkostoista muiden yliopistojen kollegoihin: vaikka lähitiimimme onkin pieni, sparrausapua löytyy talon ulkopuoleltakin!

Luottamusta ja suoraa puhetta

Arvostamme pienen tiimimme pysyvyyttä ja rakentamaamme keskinäistä luottamusta. Yhteishenkemme on mainio, vaikka teemmekin paljon töitä itsenäisesti. Raudanluja ammattitaito mahdollistaa luottamuksen ja suoran puheen vaikeissakin aiheissa. Uskallamme olla asioista eri mieltä, ja meillä on varsin erilaiset vahvuusalueet ja tulokulmat työhömme. Onneksi huumorintajumme kietoutuvat usein yhteen. Erilaisuudessamme täydennämme toisiamme!

Toki meistä jokaista kiinnostaa myös Taideyliopiston ydintoiminta taiteen, tieteen ja kulttuurin eteen. Olemme sielultamme taiteen ystäviä, ja kaikilta löytyy omaa harrastuneisuutta luovilta aloilta.

Itsenäistä ongelmaratkaisukykyä ja välittävät kollegat

Lakipalveluissa saa väistämättä olla monessa mukana. Se on asiantuntijalle välillä raskasta, mutta pidämme sitä kuitenkin rikkautena. Tehtävissä tulee olla uudistumiskykyä!

Työ on myös varsin käytännönläheistä – Taideyliopiston lakipalveluissa ei voi vetäytyä ”juristitorniin”. Kommunikaation sidosryhmien kanssa tulee olla selkeää ja toisinaan topakkaakin. Itsenäisestä ja uteliaasta asenteesta on paljon hyötyä: pieneltä tiimiltä odotetaan nopeita ratkaisuja moninaisiin ongelmiin. Sikäli työssä hyötyy myös aiemmasta työelämänkokemuksesta.

Tiimissämme vallitsee toisiamme tukeva, välittävä ja ammattitaitoa kartuttava ilmapiiri. Kompaktissa tiimissä jokainen pääsee olemaan monessa mielenkiintoisessa mukana. Juristin työ Taideyliopistossa on kiehtova näkymä taidemaailmaan tietystä vinkkelistä!

Kun tulin Taideyliopistoon ilokseni huomasin, ettei tässä työssä tarvitse rutinoitua ammatillisesti!