Tuleva

Teos Kuninkaansaaressa.

Tunneli

Ensimmäisen Suomessa kokemani talven jälkeen olen ymmärtänyt auringonvalon merkityksen. Muistan, miten iloitsin kun näin ensimmäiset valonsäteet oviverhojen läpi tammikuussa 2019. Tänä vuonna olen päättänyt nauttia jokaisesta kevätpäivästä. Valitsin tämän paikan teokselleni, sillä tunneli kuvastaa usein läpikulkua. Muutettuani Malesiasta Suomeen olen kulkenut eräänlaisen portin läpi aivan toisenlaiseen todellisuuteen. Tämä siirtymä on ollut myös tuskaisa kokemus. Tunnelin toisessa päässä minua kuitenkin on odottanut arvokkaita asioita.

Pitkän talven jälkeen aurinko läpäisee oviverhon. Se valaisee kankaassa olevat kuviot, värjää jääkaapin oven punaiseksi, vaeltaa huoneessa ja häviää taas – lempeä kutsu vetää verho sivuun. Pian ikkunaan ilmestyvät valkoiset kasvot, jotka varoen tarkastelevat keväistä maisemaa.

Työryhmä

  • Taiteilija: Eddie Choo Wen Yi
  • Taiteilijan assistentti / kääntäjä: Kastehelmi Kollmann
  • Rakentamisen tuki: Lauri Myllylahti
  • Näyttelykuraattori: Chih Tung Lin

Taiteilija: Eddie Choo Wen Yi

Eddie Choo Wen Yi syntyi Selangorin osavaltiossa, Malesiassa. Hänen vanhempansa työskentelivät maanviljelijöinä, kasvattaen karambolaa, rambutania ja kookospähkinöitä. Kolmen vuoden taideopintojen päätteeksi Choo valmistui taiteilijaksi Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa sijaitsevasta Dasein Academy of Artsista. Syvenevästä kiinnostuksesta taiteellisia prosesseja kohtaan Choo matkusti Singaporeen ja Abu Dhabiin, jossa hän työskenteli rakennustyömailla ansaitakseen kuvataiteen korkeakouluopintoja varten tarvitsemansa rahat. Vuonna 2018 Choo valmistui Taipei National University of the Artsista taiteen kandidaatiksi. Nykyään hän asuu Helsingissä, Suomessa. Choon taiteessa toistuvat pohdinnot kuuluvuudentunteesta ja päämäärästä, yksilön kokemuksesta erilaisissa sosiaalisissa struktuureissa sekä alati muuttuva urbaani tila.

Taideteos

  • Teoksen nimi: Yet to come / Tuleva
  • Tekniikka: Batik -tekniikalla värjätty kangas
  • Tekovuosi: 2020
  • Taiteilija: Eddie Choo Wen Yi

Näyttelykuraattori: Chih Tung Lin

Chih Tung Lin on taiteen ja esittämiskäytäntöjen Praxis -ohjelman maisteriopiskelija Kuvataideakatemiassa. Lin on aikaisemmin opiskellut psykologiaa kotimaassaan Taiwanissa. Psykologian opinnot ovat auttaneet Liniä ymmärtämään kuvataiteen vahvasti inhimillisenä tekijänä, erilaisien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten kerrostumien tuotoksena. Työssään Lin tarkastelee yhteiskunnallisia struktuureita ulkopuolisen silmin, vaihtaen ajoittain perspektiiviä ja analysoiden niitä eri näkökulmista.

Näyttelykuraattorin mietteitä

Taustojemme samankaltaisuus toimi laukaisevana tekijänä taiteilija Eddie Choo Wen Yin ja minun välilleni syntyneelle keskustelulle. Tämän yhä jatkuvan dialogin keskipisteessä ovat olleet ajatukset migraatiosta, suhteemme rannikkoalueisiin symbolina saapumiselle ja lähtemiselle, kokemuksemme tuttuun ja sittemmin tuntemattomaan maaperään juurtumisesta, etsimisen välttämättömyydestä, väliaikaisen ja pysyvän kodin rakentamisesta vieraalle maalle, sekä kysymys siitä, miten keskustelua migraatiosta voisi monipuolistaa.

Vastaavat aiheet ovat pitkään olleet Eddie Choo Wen Yin taiteellisen työskentelyn keskiössä. Choota ovat jo ennen hänen Suomeen muuttoaan askarruttaneet erinäiset identiteettiin sekä kuuluvuudentunteeseen liittyvät kysymykset. Migraatio ja läpikulkeminen ovat kompleksisia prosesseja, joihin liittyy monia tiloja ja toimintoja. Näitä ovat esimerkiksi tarkasteleminen, vastaanottaminen, prosessointi, pohtiminen, ymmärtäminen, sovittaminen, neuvotteleminen, vetäytyminen, torjuminen, hyväksyminen, asettuminen sekä lähteminen. Läpikulkemisen päämäärä on läpikulun toinen pää, se voi olla arvaamaton, synkkä tai valoisa.

Yhteisestä kiinnostuksesta migraatiota kohtaan syntyi ajatus pyytää Choota tarkentamaan ja artikuloimaan, mitä ajatuksia saarelle saapuminen meissä herättää. Halusin ulkopuolisen näkevän Kuninkaansaaren ja sitä ympäröivät elementit, havainnoivan saaren metsikössä käyvän tuulenvireen, tarkastelevan saaren halki kulkevaa valoa ja jättävän sinne jälkiä – ohimeneviä tai pysyviä. Vieraillessaan saarella taiteen nimissä, Choo on tuonut saarelle oman, henkilökohtaisen narratiivinsa, joka odottaa kokijaansa.

Teos on osa Island of Relations -näyttelyä ja Taideyliopiston Saari 2020 -ohjelmaa Kuninkaansaaressa.

Tutustu Saari 2020 -ohjelman interaktiiviseen karttaan.

Muutokset mahdollisia.

Ajankohta

20.8.2020 – 25.9.2020

Sijainti

Kuninkaansaari

Muut tiedot


Kuninkaansaareen (Vallisaari) liikennöi JT-Linen lautta Helsingin Kauppatorilta. Katso lautta-aikataulut JT-Linen omilta sivuilta.

Huomioithan, että Kuninkaansaari ei ole täysin esteetön. Lue lisää Vallisaaren ja Kuninkaansaaren esteettömyydestä saarten omilta infosivuilta.