Spatial Audio Week: MuTe 25 Years Jubilee Concert

Musiikkiteknologian aineryhmä juhlii tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan konsertilla Black Boxissa

Kuulemme teoksia SACMUS-studion aikakaudelta (Sibelius Academy Computer Music Studio), kuten sitä 25 vuotta sitten kutsuttiin, sekä uudempien sukupolvien teoksia. Kutsumme kuulijan mukaan matkaan aineryhmän historiaan, nykyisyyteen ja vääjäämättömään tulevaisuuteen. Teokset on sävelletty tai sovitettu erilaisille monikanavajärjestelmille eri tyyleillä Spatial Audio Weekin pääteeman mukaisesti.

Juhlaan kuuluu myös visuaalinen retrospektiivi aineryhmän elämästä Agorassa sekä kulttuurienvälinen äänikävelykokemus, jota fasilitoi entinen ainejohtaja Marianne Decoster-Taivalkoski. Odotamme innolla, että pääsemme jakamaan ajatuksiamme ja ideoitamme siitä, miten voimme hyödyntää kaikkia niitä haasteita ja mahdollisuuksia, joita teknologia tuo musiikin alalle, joten tule mukaan.

Spatial Audio Week, 27.11–1.12.2023

Spatial Audio Week on Musiikkiteknologian koulutuksen joka toinen vuosi järjestettävä festivaali. Festivaali tuo yhteen luennoitsijoita, opiskelijoita ja artisteja Euroopan eri musiikkikouluista. Vuoden 2023 Spatial Audio Weekiin tulee osallistujia Baltiasta, Pohjoismaista sekä Saksasta, Italiasta ja Espanjasta.

Tämän vuoden teemana on ”Sounds in Space” eli tilamusiikki, sekä työkalut ja menetelmät elektronisen ja elektroakustisen musiikin säveltämiseen ja tuottamiseen erilaisilla tilaäänen tavoilla ja tyyleillä. Spatial Audio Week päättyy Musiikkiteknologian 25-vuotista taivalta juhlistavaan konserttiin Musiikkitalon Black Boxissa 1.12.

Lue lisää festivaalin konserteista

Lisätietoja: Anna Huuskonen, anna.huuskonen@uniarts.fi

Mannerheimintien peruskorjaus

Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.

Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.

Ajankohta

1.12.2023 klo 19:00 – 20:45

Sijainti

Black Box

Mannerheimintie 13

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

6,50–18 €

Osta liput

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet