MUs!!Kk!A: Mikko Kanto

Mikko Kannon pop&jazzlaulun tutkintokonsertti

Lauluja rakkaudesta ja sen mahdottomuudesta, pelosta sekä tietenkin avaruusmiehistä. Konsertin erilaisia genrejä yhdistää yhtyeen orgaaniset soundit ja tekstuurit.

Esiintyjät

Mikko Kanto, laulu
Kare Kipinoinen, kitara
Ilari Mäkelä, koskettimet
Samuli Kiiveri, basso
Teemu Viitikko, rummut

Lisätietoja: Jannika Lahin, jannika.lahin@uniarts.fi

Mus!!Kk!A

MUs!!Kk!A on musiikkikasvatuksen, eli tuttavallisemmin MUKAn, opiskelijoiden konserttisarja. Tapahtumassa kuullaan rytmimusiikin eri genrejä pääosin musiikkikasvatuksen opiskelijoista koottujen yhtyeiden esittäminä. Kaikkiin konsertteihin on vapaa pääsy.

Tutustu kaikkiin sarjan konsertteihin täältä

Mannerheimintien peruskorjaus

Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.

Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.

Ajankohta

8.12.2023 klo 14:00 – 15:00

Sijainti

Black Box

Mannerheimintie 13

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

Vapaa pääsy

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet