Kohtaamisia Syvällä – soiva keskustelusarja

Syvälle-kollektiivi kutsuu improvisaatiosta, kansanmusiikista ja taiteellisesta tutkimuksesta kiinnostuneita soivaan tapahtumaan, jossa kuullaan musiikkia ja keskustellaan pitkäkestoisen, vähäsävelisen improvisaation kokemuksesta tekijänä ja kuulijana.

Sami Perttilä

Kohtaamisia Syvällä on Syvälle-hankkeen yleisölle avoin soiva keskustelusarja, jossa kollektiivi etsii näkökulmia improvisaatioon yhteistyössä erilaisten improvisointiin syventyneiden taiteilijoiden kanssa.

Hanke järjestää vuoden 2026 aikana viisi tapahtumaa.

Kaksi ensimmäistä soivaa keskustelua järjestetään Hakasalmen huvilan salissa. 

Heinäkuun soiva keskustelu järjestetään Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen Museosalissa.

Syyskuun soiva keskustelu tapahtuu Helsingin keskustakirjasto Oodin Maijansalissa. 

Lokakuun soiva keskustelu on Kokkolassa, Musiikkikeskus Snellmanin Fordell-salissa. 

Tervetuloa, kohtaamisiin Syvällä!

Kohtaamisia Syvällä: Torstai 26.3.2026 klo 18.00-19.00

Vieraana Arja Kastinen.

Arja Kastinen on Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutusohjelman historian ensimmäinen tohtori. Tällä hetkellä hän toimii Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vierailevana tutkijana. Hänen tutkimuksensa aiheena on runolaulukulttuurin suomalais-karjalainen kanteleimprovisaatio, sen erilaiset ilmenemismuodot alkuperäisessä kontekstissaan sekä sen mahdollisuudet ja ulottuvuudet tässä aikakaudessa. Aihe sisältää mm. soitin-, sävelmä-, kulttuuri- ja historiatutkimusta sekä improvisaation tutkimusta.

Tapahtumapaikkana Hakasalmen huvilan sali, Mannerheimintie 13b, Helsinki.

Kohtaamisia Syvällä: Torstai 21.5.2026 klo 17.30-18.30

Vieraana Maria Kalaniemi.

Musiikin tohtori Maria Kalaniemi on tehnyt vuosikymmenien saatossa mittavan uran niin taiteilijana kuin pedagoginakin uudistaen käsitystä harmonikasta ja sillä soitettavasta musiikista. ”Yhdessä äänessä voi soida koko mikro- ja makrokosmos.” Maria Kalaniemen tunteikkaassa soitossa soivat niin suomenruotsalaiset pelimannisävelmät kuin arkaainen maailma runolauluineen ja itkuvirsineen, ja viime aikoina hän on muun muassa julkaissut Pekko Käpin kanssa levyn, jolla kuullaan Kalevalan 41. runo ruotsin kielellä.

Tapahtumapaikkana Hakasalmen huvilan sali, Mannerheimintie 13b, Helsinki.

Kohtaamisia Syvällä: Torstai 16.7.2026 klo 10.00–11.30

Deep Encounters – New Perspectives on Improvisation in Dialogue with Artists and Intangible Cultural Heritage

Syvälle Collective improvises and discusses their shared musical practices rooted in Finnic-Baltic folk music traditions and developed through contemporary artistic practice, especially the extended-duration musical processes arriving from the older era of folk music. Safeguarding intangible cultural heritage in folk music is discussed as not primarily the preservation of musical objects, but the continued transmission of embodied creative practices that enable each generation to participate in tradition in its own time.

Kaustinen ICH Academy 2026

Tapahtumapaikkana Kaustinen Folk Music Festival, Kansantaiteenkeskuksen Museosali. 

Kohtaamisia Syvällä: Tiistai 8.9.2026 klo 18.00–19.15

Vieraana Kotve-kollektiivi.

Kotve on kolmen kansanmuusikon perustama improvisaatiokollektiivi. Uteliaisuus erilaisiin soundeihin ja äänimaailmoihin vie kollektiivin monenlaisille retkille mielen maisemiin, joissa läsnäolo kuuluu ja tuntuu. Kotve venyttää jousisoittimien rajoja laajennetuilla soittotekniikoilla luoden mielenkiintoisia äänenvärejä täysin akustisesti. Muusikoilla on yhteinen maaperä kansanmusiikissa, josta välillä poiketaan kauemmas, mutta toisinaan palataan tutulta tuntuvaan poljentoon. Kollektiivin musiikki elää hetkessä ja muotoutuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.

Pihla Perämäki – viulu, Tuike Suomalainen – viulu, Carolina Stenbäck – sello

Tapahtumapaikkana Maijansali, Keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki.

Tapahtuma Oodin sivuilla.

Kohtaamisia Syvällä: Torstai 1.10.2026 klo 18.30–20.30

Kokkolan Talvitanssit: Syntyä / Syvyydestä & Syvälle-kollektiivi

Syvälle-kollektiivi yhdistää voimansa Syntyä / Syvyydestä -tanssiteoksen taiteilijoiden kanssa ainutlaatuisessa yhteisillassa. Ilta rakentuu monitaiteisesta näyttämöteoksesta, joka ammentaa kansanmusiikkiperinteen pitkästä estetiikasta sekä oman mahdin soitosta ja siihen nivoutuvasta soivasta keskustelutilaisuudesta. 

Syvälle-kollektiivin seurassa: 

Outi Markkula: liike, sello, laulu, dramaturgia

Emilia Lajunen: liike, 5-kielinen viulu, kontrabasharpa, dramaturgia

Jaana Kurttila: piirtoheitin, skenografia, dramaturgia

Tapahtumapaikkana Fordell-sali, Musiikkikeskus Snellman, Kokkola.

Ajankohta

26.3.2026 klo 18:00 – 19:00
21.5.2026 klo 17:30 – 18:30
16.7.2026 klo 10:00 – 11:30
8.9.2026 klo 18:00 – 19:15
1.10.2026 klo 18:30 – 20:30

Sijainti

Hakasalmen huvila: Mannerheimintie 13 B, 00100 Helsinki. Kansantaiteenkeskus: Jyväskyläntie 3, 69600 Kaustinen. Helsingin keskustakirjasto Oodi: Töölönlahdenkatu 4, 00100 Helsinki. Fordell-sali, Musiikkikeskus Snelmann: Vingenkatu 18, 67100 Kokkola.