Kansanmusiikkia Taideyliopistosta: Huono paimen
Huono paimen – paimenmusiikkia epäonnistuville huolehtijoille.

Mitä jos epäonnistuu huolenpidossa, vaikka pyrkii ottamaan huomioon kaikki mahdolliset vaaranpaikat? Huutarha esittää säveliä epäonnistujille.
Konsertissa äänet särkyvät, liikkuvat hauraina ja virheisinä, nuhjuisina sekä pölyn peittäminä. Myrskytuuli taittaa ruusun ja paimenkoira kuolee.
Väistämättömästä epäonnistumisesta kiinnostutaan, sitä kuunnellaan ja sen äärellä voidaan ehkä levätä.
Konsertissa kuultava musiikki on hiljalleen kytenyt, harhaillut ja tekeytynyt vuosina 2020–2023.
Huutarha on perustettu syksyllä 2016.
Esiintyjät
- Essi Hirvonen: kontrabasso, jouhikko, laulu
- Miio Holopainen: alttoviulu, viulu, jouhikko, laulu
Konsertti on Holopaisen ja Hirvosen maisteriopintojen yhtyetutkinto kansanmusiikin aineryhmässä. Yhtyetutkinnon ohjaajana on toiminut Kalle Vainio.
Lisätiedot: Essi Hirvonen, essi.hirvonen@uniarts.fi
Kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa 40 vuotta!
Soitto, laulu ja tanssi kuuluvat kaikille! Kansanmusiikin taidetta, pedagogiikkaa ja tutkimusta tuovat vuoden aikana esiin niin aineryhmän opiskelijat, opettajat, alumnit kuin emerituksetkin. Seuraa juhlavuoden viestintää koulutusohjelman sosiaalisen median kanavista. Tervetuloa osallistumaan, kuuntelemaan, keskustelemaan ja juhlistamaan kansanmusiikin yliopistokoulutuksen merkkivuotta!
Mannerheimintien peruskorjaus
Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.
Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.