Hurraa! Vietämme 10-vuotisjuhlaa vuonna 2023! Juhlavuoden aikana keskitymme katsomaan tulevaisuuteen.

Kansanmusiikkia Taideyliopistosta: Alter

Musiikkia heikoille voimille, yksityiskohdille ja virheisille soittimille

”Tyypin tai yhdistelmän yleensä verraten pienellä, mutta merkittävällä tavalla tapahtuva muutos.” 

Konsertissa suunnataan huomio vähäisiin, merkittäviin muutoksiin, rappeutumiseen ja hitaisiin toiseksi tulemisen tapoihin. Kämäsyys, niukkuus, sattuma, humina, nuhjuisuus, haparointi, arkisuus ja yksinkertaisuus ovat läsnä. Voi olla myös järjestymätöntä vyyhtiä ja kuromattomia langanpätkiä, jotka kulkevat hahmotuskenttien lävitse ja ohi. 

Miio Holopainen on kiinnostunut muun muassa jousenkäännöistä, virheen ja epämääräisyyden valumisesta kaikille pinnoille sekä eri tavoin viuluina heikosti toimivista, mutta yksilöinä erityisistä soittimista.

Esiintyjät

  • Miio Holopainen, alttoviulu ja viulut 

Lisätiedot: Jannika Lahin, jannika.lahin@uniarts.fi

Kansanmusiikkia Taideyliopistosta

Kansanmusiikkia Taideyliopistosta -konsertit ovat sarja Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin aineryhmän tutkintokonsertteja. Aineryhmän opiskelijat lähestyvät esityksissään kansanmusiikkia erilaisista näkökulmista. Konserttien sisällöt ja ideat kumpuavat niin vanhoista runoista ja perinteestä, henkilökohtaisista havainnoista ja tunteista, kuin oman musiikillisen matkan varrella tapahtuneista muutoksista.

Vuosittain järjestettävissä konserttikokonaisuuksissa pääsee kurkistamaan kansanmusiikin nykyhetkeen ja nauttimaan musiikista kaikin aistein mitä erilaisimmin kokoonpanoin ja instrumentein tarjoiltuna.

Kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa 40 vuotta!

Soitto, laulu ja tanssi kuuluvat kaikille! Kansanmusiikin taidetta, pedagogiikkaa ja tutkimusta tuovat vuoden aikana esiin niin aineryhmän opiskelijat, opettajat, alumnit kuin emerituksetkin. Seuraa juhlavuoden viestintää koulutusohjelman sosiaalisen median kanavista. Tervetuloa osallistumaan, kuuntelemaan, keskustelemaan ja juhlistamaan kansanmusiikin yliopistokoulutuksen merkkivuotta!

Mannerheimintien peruskorjaus

Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.

Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.

Ajankohta

23.11.2023 klo 19:00 – 20:00

Sijainti

Black Box

Mannerheimintie 13

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

Vapaa pääsy

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet