Jenni Lappalainen – ”Kevät-unta”
Jenni Lappalaisen toinen jatkotutkintokonsertti
”Olen nyt suorastaan säveltämisen hurmiossa. Helsingistä palattuani olen taas skitseerannut 2 uutta laulua. Onervan runoihin. Tällaista pursuamista ei minulla ole ollut vuosiin. On kuin uusi nuoruus olisi puhjennut tässä suhteessa. Ja joku ääni minussa hoputtaa: aika on lyhyt.”
– Ilmari Hannikainen kirjeessään vaimolleen 25.8.1945
Konsertissa kuullaan Ilmari Hannikaisen (1892–1955) julkaisemattomia yksinlauluja ja pianosävellyksiä. Ohjelma tuo valokeilaan Hannikaisen tuntemattoman yksinlaulutuotannon, joka ulottuu varhaisnuoruuden innoittuneista tunnelmakuvista toisen maailmansodan jälkeiseen vähäeleiseen myöhäistuotantoon. Laulujen runoilijoista ja omistuksista syntyy verkostoja, jotka kertovat Hannikaisen perheestä, ystävistä ja kätketystä sateenkaarevuudesta.
Hannikaisen toistaiseksi luetteloimaton sävellystuotanto sisältää noin 150 yksinlaulua, joista puolensataa on yhä julkaisematta. Konsertin harvoin kuultujen teosten sävellyskäsikirjoitukset on koottu julkisten ja yksityisten arkistojen kokoelmista.
Esiintyjät
- Jenni Lappalainen, piano
- Kaisa Ranta, sopraano
- Jenny Carlstedt, mezzosopraano
Muutokset ovat mahdollisia.
Lisätiedot: Matti Leisma, matti.leisma@uniarts.fi