Auringon korkea nousu – suomalaista kuoromusiikkia

Sibelius-Akatemian Kuopion yksikön kamarikuoron konsertissa kuullaan laaja kattaus suomalaista kuoromusiikkia tunnetuista klassikoista nykymusiikkiin.

Konsertissa kuullaan muun muassa Jean Sibeliuksen ja Toivo Kuulan rakastettuja klassikkosävelmiä, harvemmin kuultua kansallisromanttista ohjelmistoa Greta Dahlströmin ja Armas Maasalon kynästä sekä uudempaa kuoromusiikkia, jota edustavat muun muassa Einojuhani Rautavaaran Halavan himmeän alla, joka on vaikuttava kolmiosainen sarja Aleksis Kiven runoihin, sekä Anna-Mari Kähärän Mika Waltarin runoon säveltämä Aurinkolaulu. Konsertin johtaa kuoronjohdon lehtori Saara Aittakumpu.

Esiintyjät

Sibelius-Akatemian Kuopion yksikön kamarikuoro

Kamarikuoron laulajat opiskelevat kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemiassa Kuopiossa. Kuoro täydentyy lisäksi Savonia Ammattikorkeakoulun ja Kuopion konservatorion sekä Taideyliopiston avoimen yliopiston opiskelijoilla. Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä kuorotoiminnalla on ollut merkittävä rooli kirkkomuusikkokoulutuksen osana jo vuodesta 1960, jolloin koulutus Kuopiossa aloitettiin. Kuoro tekee tiivistä yhteistyötä sekä Kuopion seudun muusikoiden ja seurakuntien että valtakunnallisesti kirkkomusiikkikentän eri toimijoiden kanssa. Kuoron johtajana toimii kuoronjohdon lehtori Saara Aittakumpu.

Markku Pihlaja

Saara Aittakumpu

Saara Aittakumpu toimii kuoronjohdon lehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä sekä kamarikuoro Kampin Laulun taiteellisena johtajana Helsingissä. Polyteknikkojen Kuoron (PK) taiteellisena johtajana Aittakumpu toimi yli kymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän on johtanut pitkään mm. perustamaansa diskanttikuoroa Kaari-ensemblea ja Savolaisen osakunnan laulajia. Aittakumpu on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian orkesterin- ja kuoronjohdon koulutusohjelmasta. Hän on johtanut kymmeniä kantaesityksiä ja toiminut kuoromestarina merkittävien orkesterien produktioissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, mm. BBC Proms -festivaalilla. Aittakumpu on palkittu parhaana kuoronjohtajana kansainvälisissä kuorokilpailuissa ja Vuoden kuoronjohtaja- ja Vuoden kuorolevy -tunnustuksilla kotimaassa.

Konsertti sisältää noin 10 minuutin tauon.

Muutokset ovat mahdollisia.

Lisätiedot: Saara Aittakumpu, saara.aittakumpu@uniarts.fi

Ajankohta

17.11.2026 klo 18:00 – 19:15

Sijainti

Kuopion Musiikkikeskus, Sibelius-Akatemia

Kuopionlahdenkatu 23

70100 Kuopio

Liput

6,60 – 19,60  €

Osta liput

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet