Sofia Vuorenmaa

Taiteilijasta
Sofia Vuorenmaa (s. 2001) työskentelee pääasiassa taidegrafiikan, piirtämisen ja tekstipohjaisen taiteen parissa. Hän on kiinnostunut havainnon tapahtumasta – etenkin herkästä, uppoutuvasta katseesta sekä aistitun suhteesta kieleen. Teokset rakentuvat eleistä ja merkeistä, jotka kaikessa tarkkuudessaan pyrkivät epätarkasti hahmottamaan sitä, mikä on määrittelevän katseen ulottumattomissa.
Lisätietoa
Näyttelyt
Kuvan Kevät 2026
15.5.-14.6.2026

Teokseni rakentuvat erilaisista havaintojen tallentamisen ja järjestämisen eleistä. Ne kartoittavat katseen, kielen ja tuntemisen välistä aluetta – tilaa, jossa on mahdollista nähdä riittävän lähelle vain etäältä, käännöksen takaa. Teoksia yhdistää merkitystään muuttava piste. Pistettä käytetään kirjainmerkin osana, sokeainkirjoituksessa, meriaaltojen suuruuksien tallennuksessa, sijainnin merkitsemiseen kartalla, morsetuksessa ja välimerkkinä. Työskennellessä katseeni piste paikantuu useimmiten merelle, taivaalle, tai pakenee horisonttiin. Piste on somisteneulan nuppi, merimerkin pimeään puhkaisema etäisyys tai kartan pölyhiukkanen, joka viittoo tietä sinne, mihin ei voi koskaan päästä.
Einladung
31.10.-23.11.2025

KUVA: PETRI SUMMANEN
Kandinäyttely 2024

Teosesittely
Teokset Yövalo ja Sinisessä koostuvat paperipohjaisista taidegrafiikan vedoksista. Kokonaisuus viittaa upottavan sinisiin väri-ilmiöihin, kuten mereen ja yöhön, ja niiden havaitsemisen kokemukseen. Tarkastelen sinisen tilallisuutta ja hetkellisyyttä sekä samanaikaista lähellä ja etäällä olemisen tuntua. Pohdin halua tallentaa ja luoda järjestelmiä hahmottamaan väriä, joka lopulta pakenee omaa nimeäänkin.
Kun katsoo aurinkoon tarpeeksi kauan, koko maisema värjäytyy siniseksi. Yö – mikä värien valtameri! Aamutaivaiden lokikirjaani kirjoitan: vaaleansininen, tummansininen, lilahtava harmaa, valkoinen, punainen, vaaleanpunainen, hieman oranssia. Hiljalleen auringonnousut aikaistuvat ulottumattomiini.
Keskitumma sininen, keskitumma sininen. Päivä toisensa jälkeen.