Saga Suni

Taiteilijasta

Saga Suni (s. 1998) työskentelee pääsääntöisesti piirtämisen ja taidegrafiikan kohopainomenetelmien parissa. Suni rakentaa kuvaa käyttämällä mielikuvituksellisia muotoja yhdessä heleiden, monikerroksisten värien sekä väriyhdistelmien kanssa. Katsomisen, aistillisuuden ja vaikeasti sanallistettavien tunnekokemusten välittäminen ovat keskeisiä aiheita hänen teoksissaan. 

Näyttelyt

Kandinäyttely 2025

12.9.–5.10.2025
Kuva/Tila

Teosesittely

Kesäkukkien lähemmässä tarkastelussa voi nähdä keskiön lähes hohtavan. Pilvisellä säällä auringonsäteet tunkevat harmaiden pilvien lävitse kullanhopeisena hohteena. Mustekalojen sukuun kuuluvan Nautilus- helmiveneen kaunis kuori hohtaa sekin aivan kaikissa väreissä. Elämän perustana toimiva energia näyttäytyy meille monissa muodoissa ja saa aikaan hämmästyttäviä tapahtumia. Niistä vain osan kykenemme havaitsemaan rajallisilla aisteillamme.

Tässä teoksessa esiintyy havaintoja elinympäristöstäni. Erityisesti minua kiinnostavat luonnossa näkyvät väri- ja valoilmiöt sekä eliöiden symmetriset piirteet. Teoksessa havainnot ja aiheet sekoittuvat keskenään luoden hahmon, josta katsoja saattaa löytää jotain, mikä muistuttaa häntä omasta elinympäristöstään.

Hohde on toteutettu taidegrafiikan monotypia- ja kohopainomenetelmillä, käsin vedostamalla lähes harsomaiselle paperille. Kaksipuolisen teoksen muoto- ja väriominaisuudet vaihtelevat valon ja katselukulman vaikutuksesta. Kuvapinta-alan voi nähdä muuntuvan kahdesta yhdeksi sekä värien sekoittuvan uusiksi keskenään.