Mahmood Salim
Taiteilijasta
Mahmood Salim, Helsinki (s. 1990) on taidemaalari, joka työskentelee lavasteiden, installaatioiden ja kollaasien parissa. Hän opiskeli kuvataideakatemiassa Irakissa, missä voitti pääpalkinnon vuonna 2014. Isis valtasi kaupungin ja pakotti hänet tuhoamaan työnsä henkensä uhalla. Salim on koonnut itsensä uudelleen sirpaleista, joita hän keräilee kielen, kirjainten ja äänien positiivisista siruista. Hänen taiteensa rakentuu ymmärryksestä toista kulttuuria kohtaan ja heijastaa menneisyyden historiaa.
Näyttelyt
Kandinäyttely 2025
12.9.–5.10.2025
Kuva/Tila
Teosesittely
Seinä on muisto Irakin ajoilta, jolloin Isis-joukot tuhosivat kotikaupunkini Mosulin. Kun palasin sinne ensimmäistä kertaa yhdentoista vuoden jälkeen viime kesänä, tunsin jääväni kahden kulttuurin väliin.
Seinän edessä on puusta tehty laatikko, jonka sisällä on neljä maalausta. Laatikko viittaa pakenemiseen – tavaroiden pakkaamiseen ja kantamiseen – mutta se on myös maalausten koti.