Musiikki, muisti ja eurooppalaiset arvot

Hanke tarkastelee totalitarismin vaikutuksia ihmisiin ja musiikkiyhteisöihin tutkimuksen ja taiteen (musiikin) keinoin, keskittyen erityisesti holokaustiin ja venäläiseen/neuvostoliittolaiseen totalitarismiin, joka on saanut uusia muotoja 2020‑luvulla.

Kuvassa on iltaruskoa vasten piikkilankaa.

Kuva: Антон Дмитриев

Hankkeen esittely

EU:n Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot (CERV) -ohjelman rahoittamassa projektissa Taideyliopiston osuuden teemana on Taiteilijan vastuu: vastarinta, toiseus, maanpakolaisuus 1926–2026. Projektia koordinoi Forum Voix Etouffees (FVE) ja Sibelius-Akatemiassa projektista vastaa professori Anne Kauppala. Myönnetyllä rahoituksella toteutetaan 21.– 22.9.2026 Musiikkitalolla kansainvälinen kollokvio ja sen teemoihin liittyvä konsertti sekä Laulumusiikin aineryhmän opiskelijoille suunnattu mestarikurssi, josta vastaavat Irène Kudela ja lehtori Keval Shah vetämä mestarikurssi. 

Kollokvion varmistuneita puhujina ovat mm. Dario Martinelli, Henrik Rosengren ja Susanna Välimäki.  

Konserttiin ja kollokvioon on vapaa pääsy myös Taideyliopiston ulkopuolisille kuulijoille. 

Lue lisää projektista englanninkieliseltä hankesivulta.
Lue lisää kollokviosta englanninkieliseltä tapahtumasivulta.

Funded by the European Union teksti ja logo

Hankkeen nimi

Music, Memory and European Values 

Ajankohta

03/2025-12/2026

Rahoittaja

EU:n Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot (CERV) -ohjelma

Vastuuorganisaatio

Hanketta koordinoi ranskalainen Forum Voix Étouffées.

Professori Anne Kauppala on vastuussa hankkeesta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Hankkeella on 38 partneria 19 maasta ja se on suurin hanke CERV-ohjelman holokausti-alaohjelmassa.

Yhteyshenkilöt

  • Anne Kauppala

    Professori, musiikkitiede, oopperantutkimus, esittämiskulttuurin historia, Sibelius-Akatemian tohtoriohjelma ja tutkimuskeskus, Sibelius-Akatemia
    +358407104287
    anne.kauppala@uniarts.fi

Lisätietoa hankkeesta

Lue hankkeesta lisää Forum Voix Échouffées ’n verkkosivulta.