Kuule, minä sävellän!

Ainutlaatuisessa koulutushankkeessa lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden säveltää sinfoniaorkesterin soittimille ammattilaisten tuella.

Opiskelija ja lapsi työskentelevät keyboardin ääressä

Kuule, minä sävellän! on Musiikkitalon päätoimijoiden Taideyliopiston, Radion Sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin sekä Suomen Kansallisoopperan ja -baletin monimuotoinen koulutushanke, jossa lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden säveltää sinfoniaorkesterin soittimille. Heitä ohjaavat ammattisäveltäjät, eri taiteiden alan taiteilijat ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian eri aineryhmien opiskelijat ja musiikkikasvatuksen lehtori.

Keskeisenä filosofiana on toteuttaa jokaisen lapsen ja nuoren musiikillinen visio sellaisenaan. Nuorilta säveltäjiltä ei edellytetä aiempaa musiikillista osaamista. Ohjaajat auttavat kirjoittamaan sävellykset nuoteiksi. Lopulta yhteistyötahojen ammattimuusikoista koostuva Kuule Ensemble esittää syntyneet uudet teokset yleisölle.

Hankkeen historiaa

Kuule, minä sävellän! koulutushanke sai alkunsa New Yorkin filharmonisen orkesterin Education-osaston kiinnostuksesta suomalaista musiikkikasvatusta, koulutusta ja osallistavaa taiteellista toimintaa kohtaan. Yhteistyö New Yorkin filharmonisen orkesterin Very Young Composers -koulutusohjelman kanssa käynnistettiin marraskuussa 2011. Suomen ulkoasiainministeriö ja New Yorkin pääkonsulaatti antoivat apuaan hankkeen suunnittelussa ja promootiossa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suomessa koulutushanke sai nimen Kuule, minä sävellän!

Hanketta on tukenut Alfred Kordelinin säätiö vuosina 2011–2013 ja 2013–2016 sekä Paulon säätiö vuonna 2017.

Yhteystiedot


Hankkeen nimi

Kuule, minä sävellän!

Ajankohta

01/2011

Yhteistyökumppanit

Helsingin kaupunginorkesteri
Radion sinfoniaorkesteri
Kansallisooppera ja -baletti