Taideasiantuntijan erikoistumiskoulutus, taiteen vapaan kentän asiantuntija ja kehittäjä (40 op), 2026-2028
Kaksivuotinen erikoistumiskoulutus alkaa lokakuussa 2026. Tutustu koulutuksen sisältöön ja tavoitteisiin.
Erikoistumiskoulutuksen tavoitteena on kouluttaa laaja-alaisia taideasiantuntijoita taiteen vapaan kentän kehittämistehtäviin ja projekteihin. Erikoistumiskoulutus tarjoaa taidealojen ammattilaisille mahdollisuuden syventää ja laajentaa osaamistaan monipuolisesti erityisesti taiteen vapaan kentän alalla. Lisäksi koulutus valmentaa moniammatilliseen yhteistyöhön, uutta luovan taidetyön kehittämiseen, johtamiseen ja asiantuntijapalvelujen tuottamiseen.
Kenelle koulutus on tarkoitettu?
MA-tasoiset (tai muuten ammatissaan pätevöityneet) taiteilijat ja taiteen ammattilaiset. Taideasiantuntijaksi erikoistuminen on luontevaa mm. kuvataiteen, musiikin, näyttämötaiteen, kirjallisuuden, tanssin tai mediataiteen koulutuksen ja osaamisen pohjalta. Edellytyksenä maisteritason taidealan tutkinto sekä alan kehittämiseen soveltuva työkokemus.
Koulutuksen tavoitteet
Koulutuksen tavoitteena on:
- Syventää ja laajentaa osaamista taiteen vapaan kentän eri alueilla, mm. uutta luovan taidetyön, taideprojektien, tapahtumien ja festivaalien rakentamisessa, kehittämisessä ja johtamisessa.
- Perehtyä taiteilijan työtä ja kestävää taidetoimintaa tukeviin toimintatapoihin, tuotantoprosesseihin ja -rakenteisiin sekä taiteilijan uraa ja projekteja auttavaan väliportaan tukeen, kuratointiin ja agenttitoiminnan mahdollisuuksiin.
- Syventää osaamista taiteen mahdollisuuksista yhteiskuntaa ja hyvinvointia tukevien toimintakulttuureiden syntymisessä (mm. yhteisöllisyyden, osallisuuden ja taiteen saavutettavuuden vahvistaminen)
- Syventää valmiuksia monialaiseen ja -ammatilliseen yhteistyöhön taiteiden, yhteiskunnan eri alojen ja tutkimuksen välillä
- Kehittää viestinnän, digitaalisuuden ja uuden median hyödyntämistä ja taitoja taiteilijan työn tukena
Koulutuksen sisältö
Taiteen vapaan kentän taideasiantuntijan erikoistumiskoulutuksen laajuus on 40 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa noin 27 tuntia opiskelijan työtä. Koulutus koostuu kaikille yhteisistä moduuleista (30 op) ja opiskelijan omaan työhön liittyvästä kehittämisprojektista (10 op).
Koulutuksen keskeiset sisältöalueet:
- Uutta luovan taidetyön kehittäminen ja oman taiteilijaprofiilin vahvistaminen
- Monitaiteisten ja monialaisten taideprojektien rakentaminen, kehittäminen ja johtaminen
- Mitä on taiteellinen johtajuus ja mitä se vaatii? Mistä tapahtumajohtamisen ammattitaito koostuu? Koulutuksessa kehitetään johtamisosaamisen alueella erityisesti leadership-taitoja. ”Taiteilija johtajana” -kokonaisuudessa syvennytään siihen, miten johtaa taiteilijaryhmiä ja taiteilijoiden uusia ja innovatiivisia yhteistyöprojekteja, taidealojen tapahtumia ja festivaaleja
- Taiteilijoiden luovan yhteistyön rakentuminen, vahvuuksien tunnistaminen ja sparrauksen taidot
- Kestävän projektin rahoitus, toimintamallit ja -prosessit
Koulutuksen toteutus
Taideasiantuntijan erikoistumiskoulutus toteutetaan lähiopetusjaksoina, joilla edellytetään läsnäoloa. Opintoihin sisältyy lisäksi vertaisryhmätyöskentelyä, itsenäistä työskentelyä ja koulutuksen aikana toteutettava kehittämisprojekti. Koulutuksessa hyödynnetään myös mentorointia ja vertaisopiskelua asiantuntijuuden kehittymisen tukena.
Kaikki koulutukseen mukaan valitut opiskelijat tulevat työstämään koko koulutuksen ajan omaan erityisalaansa liittyvää kehittämisprojektia. Kukin opiskelija voi identifioida itse oman kehittämisprojektinsa aiheen, jonka kokee tärkeäksi joko oman taiteellisen työnsä kehittämisessä tai esim. taideprojektin rakentamisessa. Opiskelijat saavat kehittämistyölleen sekä asiantuntijaohjausta että työstävät sitä myös yhdessä erikoistumiskoulutuksessa muodostuvassa vertaisryhmässä. Kehittämisprojektit esitellään koulutuksen lopussa.
Koulutus perustuu merkittävästi opiskelijoiden omaan aktiivisuuteen, vertaisopiskeluun ja -kehittämiseen.
Kouluttajina toimii ammattitaiteilijoita, joiden osaaminen perustuu taiteen kentällä toimimiseen ja kokemukseen. Lisäksi kouluttajina on myös asiantuntijoita ja tutkijoita koulutuksen toteuttajayliopistoista sekä yhteistyöorganisaatioista.
Koulutus järjestetään taidealojen yliopistojen yhteistyönä. Koulutuksen toteuttajat ovat Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunta ja Taideyliopisto.
Koulutuksessa toteutetaan myös yhteinen taiteen vapaan kentän alan julkaisu. Aiemmissa erikoistumiskoulutuksissa toteutettuja julkaisuja: ¨
Julkisen tilan taiteen tilasta – Puheenvuoroja julkisen taiteen konteksteista https://taju.uniarts.fi/search?query=julkisen%20tilan%20taiteen%20tilasta
Julkisen taiteen äärellä – Näkökulmia julkisen taiteen tilaan
Koulutuksen ajankohta
Koulutus alkaa lokakuussa 2026 ja päättyy toukokuussa 2028. Lähiopetuspäivät järjestetään kahden päivän jaksoina. Koulutuspäivien työskentely ajoittuu pääasiassa klo 9-16 ajalle.
Koulutuksen lähiopetusjaksojen ajankohdat:
Syksy 2026
jakso 1. 29.-30.10.
jakso 2. 26.-27.11.
Kevät 2027
jakso 3. 21.-22.1.
jakso 4. 18.-19.3.
jakso 5. 20.-21.5.
Syksy 2027
jakso 6. 23.-24.9.
jakso 7. 18.-19.11.
Kevät 2028
jakso 8. 20.-21.1.
jakso 9. 23.-24.3.
jakso 10.18.-19.5.
Koulutuksen kustannukset ja toteutuspaikkakunnat
Koulutuksen kurssimaksu on 1200 eur/opiskelija. Osallistujat vastaavat itse omista matka- ja ruokailukuluistaan koulutukseen osallistumisen aikana. Pääosa koulutuksen lähiopetusjaksoista tullaan toteuttamaan Taideyliopistolla Helsingissä ja Aalto-yliopistolla Otaniemessä Espoossa. Koulutuksen lähiopetusjakso 23.-24.9.2027 toteutetaan Lapin yliopistolla Rovaniemellä.
Erikoistumiskoulutuksen päärahoittajana on opetus- ja kulttuuriministeriö. Erikoistumiskoulutus on osa yliopistojen uutta jatkuvan oppimisen tehtävää, jossa tuetaan maisterintutkinnon suorittaneiden taidealojen ammattilaisten osaamisen kehittämistä ja erikoistumista taidealojen uudistuviin tehtäviin.
Hakeminen erikoistumiskoulutukseen
Erikoistumiskoulutuksen hakuaika on 30.3.-14.9.2026 Hakuaika päättyy 14.9.2026 klo 16.00. Opiskelijavalinta perustuu hakemukseen (koulutus ja työkokemus), motivaatiokirjeeseen ja alustavaan kehittämisprojektin suunnitelmaan. Valintapäätöksestä ilmoitetaan hakijalle viimeistään 1.10.2026 hänen hakulomakkeessaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Opiskelijan tulee varmistaa opiskelupaikan vastaanotto viimeistään 12.10.2026 kirjallisesti sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@uniarts.fi
Hakemukset pyydetään lähettämään hakulinkin kautta.
Hakuohjeet
Koulutukseen haetaan hakulomakkeella. Lue alla olevat hakuohjeet ja valintaperusteet ennen hakemuksen täyttämistä.
Liitä pyydetyt liitteet hakemukseesi pdf-tiedostoina.
Lähetettyäsi hakemuksen saat automaattisen viestin hakemuksen vastaanottamisesta sähköpostiosoitteeseen, josta hakemus on lähetetty.
Valintaperusteet
Koulutukseen valittavilta edellytetään:
- Yliopistollista taiteen alan ylempää korkeakoulututkintoa (yliopisto tai korkeakoulu) tai muuta ammatillista pätevöitymistä taidealalla
- Kokemusta ammattitaiteilijana tai taidealan asiantuntijana
- Motivaatiokirje, josta käy esille perustelut erikoistumiskoulutukseen hakeutumiselle
- Kehittämisprojektin alustava suunnitelma
Koulutuksen kohderyhmänä ovat MA-tasoiset (tai muuten ammatissaan pätevöityneet) taiteilijat ja taiteen ammattilaiset. Taideasiantuntijaksi erikoistuminen on luontevaa mm. kuvataiteen, musiikin, näyttämötaiteen, kirjallisuuden, tanssin tai mediataiteen koulutuksen ja osaamisen pohjalta. Edellytyksenä on maisteritason taidealan tutkinto sekä alan kehittämiseen soveltuva työkokemus. Koulutuksesta valmistuu taiteen vapaan kentän taideasiantuntijoita.
Opiskelijavalinta perustuu hakijan koulutukseen, työkokemukseen, motivaatiokirjeeseen ja alustavaan kehittämisprojektin suunnitelmaan. Tuo esille hakemuksessa suorittamasi tutkinnot sekä taidealaan liittyvä työkokemus. Todenna hakukelpoisuutesi liittämällä kopio tutkintotodistuksestasi liitteeksi hakemukseesi.
Liitä hakemukseen CV, josta käy ilmi erikoistumiskoulutuksen kannalta relevantti työkokemus ja sen kesto. Voit halutessasi liittää hakemukseesi myös keskeiset taidealaan liittyvät työtodistukset pdf-tiedostona.
Kerro motivaatiokirjeessä (enintään 1 sivu), miksi haet erikoistumiskoulutukseen ja miten toivot erikoistumiskoulutuksen kehittävän omaa osaamistasi. Mainitse myös kolme keskeistä aihealuetta, joista olet erityisen kiinnostunut ja haluat oppia lisää.
Kuvaa hakemuksessa kehittämisprojektisi (enintään 3 sivua, saa sisältää kuvia) alustava suunnitelma, millaisia ajatuksia sinulla on opintoihin sisältyvään kehittämisprojektiin liittyen. Kehittämisprojekti on opiskelijan taiteeseen liittyvä projekti, jonka hän suunnittelee, työstää ja toteuttaa koulutuksen aikana. Kerro tiiviisti kehittämisprojektin tarpeesta, tavoitteesta ja toteutuksesta. Kerro lisäksi, millaista tukea ja ohjausta voit mahdollisesti saada kehittämisprojektillesi omassa taiteilijayhteisössäsi tai laajemmin työelämässä. Halutessasi voit lisätä mukaan suosituksen erikoistumiskoulutukseen osallistumiselle.
Liitä motivaatiokirje ja kehittämisprojektin alustava suunnitelma pdf-tiedostoina hakulomakkeeseen.
Pakolliset liitteet
- Kopio tutkintotodistuksestasi, josta käy ilmi hakuedellytyksenä oleva soveltuva yliopistotutkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto (tai muu ammatillinen pätevöityminen taidealalla)
- CV, josta käy ilmi hakuedellytyksenä oleva erikoistumiskoulutuksen kannalta relevantti työkokemus ja sen kesto
- Motivaatiokirje

Vapaaehtoiset liitteet
- mahdolliset työtodistukset tai suositukset
Erikoistumiskoulutukseen valitaan osallistujia yhteensä enintään 36.
Valintapäätöksestä ilmoitetaan viimeistään 1.10.2026 Valinnasta ilmoitetaan hakijoille hakulomakkeessa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Opiskelijan tulee varmistaa opiskelupaikan vastaanotto viimeistään 12.10.2024 kirjallisesti sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@uniarts.fi
Hakemukset ja liittyvät liitteet tulee olla perillä viimeistään 14.9.2026 klo 16.00.
Sähköistä hakulomaketta voi täydentää hakuajan päättymiseen asti. Sähköiset liitteet tulisi olla pdf-muodossa. Tiedoston maksimikoko on 1 MB.
Hakemukset pyydetään lähettämään tässä hakuohjeessa annetun sähköisen hakulinkin kautta.
Hakuohjeet
Ohjetta ei vielä julkaistu.
Tutkintokieli
suomi (fi)
Yksikkö
Avoin kampus