Taideyliopisto avaa toimintaansa yleisölle Louise ja Göran Ehrnroothin säätiön tuella

Hankkeen tavoitteena on perustaa Helsinkiin kohtaamispaikka, jonka ohjelma edistää vuoropuhelua taiteilijoiden, tutkijoiden ja yhteiskunnan muiden toimijoiden välillä.

Kaksi ihmistä lasiseinän edessä seisomassa päällään.
Veikko Kähkönen

Louise ja Göran Ehrnroothin säätiö on myöntänyt merkittävän tuen Taideyliopistolle. Yhteensä 350 000 euron tuki mahdollistaa kaksi hanketta: kaupunkilaisille avoimen taidetilan ja kohtaamispaikan perustamisen sekä neljännen Taideyliopiston Tutkimuspaviljongin järjestämisen ensi kesänä Helsingissä. 

Taideyliopisto järjestää runsaasti yleisölle avoimia taide-esityksiä ja tapahtumia, mutta nyt saadun ulkopuolisen rahoituksen turvin vakiinnutetaan Helsinkiin yleisölle avoin taiteen kohtaamispaikka, jossa järjestetään säännöllistä taide- ja keskusteluohjelmaa ajankohtaisista teemoista.

Kohtaamispaikka jatkaa viime kesäkuussa Feel Helsinki -festivaalilla käynnistyneiden vuoropuhelujen sarjaa. Musiikkitalossa järjestetyn festivaalin dialogeihin kutsuttiin eri alojen yhteiskunnallisia vaikuttajia ulkoministeri Pekka Haavistosta kapellimestari Dalia Stasevskaan ja akateemikko Markku Kulmalasta kirjailija Pajtim Statovciin

”Haluamme edistää taiteen, kulttuurin ja muun yhteiskunnan välisiä kohtaamisia ja lisätä vuoropuhelua eri lähtökohdista tulevien toimijoiden kesken. Tavoitteenamme on luoda Helsinkiin taidetila ja kohtaamispaikka, jonka ohjelma tunnetaan ajankohtaisuudestaan, yllätyksellisyydestään ja koskettavuudestaan. Louise ja Göran Ehrnroothin säätiön tuella tämä on nyt mahdollista”, sanoo Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki.

Elo-syyskuussa 2020 Helsingissä toteutettava Tutkimuspaviljonki puolestaan jatkaa Venetsian biennaalin yhteydessä vuosina 2015, 2017 ja 2019 toteutettujen, taiteellista tutkimusta esittelevien tapahtumien sarjaa. Ensi vuonna Tutkimuspaviljonki kokoaa taiteilija-tutkijoiden kansainvälisen verkoston Helsinkiin, samaan aikaan ensimmäistä kertaa järjestettävän Helsinki Biennaalin kanssa.

”Tutkimuspaviljonki kokoaa yhteen erilaisia lähestymistapoja ekologiasta ja etiikasta sekä vahvistaa taidetutkimuksen asemaa taide- ja tiedekentässä. Ensi kesänä taidekentän katseet kohdistuvat Helsinkiin, joten Tutkimuspaviljongilla on erinomaiset mahdollisuudet löytää yleisönsä”, kertoo Taideyliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Jaana Erkkilä-Hill.

Vuonna 2019 Venetsiassa järjestettyyn Tutkimuspaviljonkiin osallistui lähes viisikymmentä taiteilija-tutkijaa eri puolilta maailmaa. Tapahtuma piti sisällään näyttelyitä, esityksiä ja keskusteluja, joista monien teemat liittyivät ekologiaan. Louise ja Göran Ehrnroothin säätiö tuki paviljonkia jo vuonna 2019 ja Taideyliopiston kumppaniyliopistoja olivat Aalto-yliopisto, Valand Academy of Arts at the University of Gothenburg, University of Applied Arts Vienna ja Interlab Hongik University Seoul.

Lisätietoja:
Eveliina Olsson
viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
050-598 6492