Riikka Talvitielle kansainvälinen musiikin taiteellisen tutkimuksen palkinto
Säveltäjä ja tutkija Riikka Talvitie on saanut historian ensimmäisen International Prize for Artistic Research in Music -palkinnon. Palkintosumma on 1000 euroa. Talvitie valmistui tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2023.

Palkitussa tohtorintutkinnossaaan Muuttuva säveltäjä: kohti dialogisia käytäntöjä Talvitie tarkastelee säveltäjän roolia vuorovaikutteisessa prosessissa. Kansainvälinen palkintoraati kiitti Talvitien työtä siitä, kuinka tutkimus ja sävellystyö kietoutuvat siinä toisiinsa poikkeuksellisen monipuolisesti.
”Hankkeen tekee esimerkilliseksi siinä esitetty taiteellisen käytännön ja tutkimuksellisen pohdinnan välinen vuoropuhelu. Talvitien tutkimuskysymykset muodostavat paitsi väitöskirjan selkärangan, myös kytkeytyvät orgaanisesti taiteelliseen työhön. Kokonaisuudessa limittyvät ja rinnastuvat äänet, kuvat, esitykset, runous ja reflektio. Näin Talvitie osoittaa, kuinka pohdinnan ja luomisen rajat voivat hämärtyä taiteellisessa tutkimuksessa. Tämä voi luoda epäselvyyttä, mutta myös rohkaisee pohtimaan taiteilijoiden mahdollista roolia nyky-yhteiskunnassa.”
Kunniamaininnan sai Vittoria Ecclesia tutkimuksellaan Practice Beyond Boundaries: Enhancing Musicianship through Historical Clarinet Affordances (Viron musiikki- ja teatteriakatemia, 2024).
Tietoa Talvitien ja Ecclesian hankkeista sekä kolmesta muusta ehdokkaasta löytyy palkinnon verkkosivuilta.
Uusi palkinto nostaa esiin taiteellista tutkimusta
Nyt ensimmäistä kertaa myönnetyn palkinnon on perustanut professori Mieko Kanno Sibelius-Akatemiasta. Se jaetaan joka toinen vuosi osana Doctors in Performance -festivaalikonferenssia.
”Haluan, että palkinto tuo esiin muusikoiden luovan työn tarkkuuden, omaperäisyyden ja syvällisen vaikutuksen, ja että heidän taiteellinen toimintansa tunnustetaan tutkimukseksi. Esimerkit ovat avain tieteenalan ymmärtämiseen. Palkinnon avulla voimme tehdä tunnetuksi musiikin korkeatasoista taiteellista tutkimusta ja jakaa hyviä käytäntöjä mukana olevien instituutioiden kesken. Halusin myös luoda tilan, jossa akateeminen yhteisö voi nähdä selkeästi, millaisia odotuksia eri oppilaitoksilla on taiteelliseen tutkimukseen”, Kanno kertoo.
Talvitie esittelee palkittua tutkimustaan Doctors in Performance -festivaalikonferenssissa 5. syyskuuta Helsingissä.
Lisätietoja
Mieko Kanno
Professori
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
mieko.kanno@uniarts.fi