Kuvanlukutaidon puolesta
Kuvanlukutaito on lukutaidon tavoin rapistumassa. Kuvallinen ajattelu vaatii halua etsiä ja kykyä löytää maailmasta olennainen, kirjoittaa kuvittaja, sarjakuvantekijä ja graafinen suunnittelija Ville Tietäväinen.
Lukutaidosta ja -halusta on digitalisoituvassa ja näennäisesti nopeutuvassa maailmassa kasvava huoli. Kirjoja kirjoitetaan enemmän ja luetaan vähemmän kuin koskaan.
Kuvanlukutaidolle on käymässä samoin. Staattista ja liikkuvaa kuvaa vyörytetään silmille enemmän ja nopeammalla tahdilla kuin koskaan, usein kuvallisen laadun kustannuksella. Kun sanottavaa ei ole tai siihen ei ehditä kiinnittää huomiota, pinnalle annetaan suurempi arvo kuin sisällölle, jota kuvista yhä harvemmin löytyykään.
Kuvakirjojen, sarjakuvien ja muiden kuvallisten esitysten on ajateltu houkuttelevan ”oikean lukemisen” pariin, mutta emme tiedä, miten sisäsyntyisesti ihmiset osaavat kuviakaan lukea. Kuvanlukutaitoamme liioitellaan ja pidetään erheellisesti itsestäänselvyytenä. Esimerkiksi sarjakuva vaatii sekä tekstuaalista, semioottista että kuvallista lukutaitoa, eikä mikään näistä ole harjaantumattoman ihmisen tehdasasetuksissa.
Pahin uhka kuvalliselle ajattelulle on jo toteutunut. Internetin, entisen tiedon valtatien, kuvamateriaalista mitattiin jo vuonna 2025 valtaosa tekoälyllä generoiduksi pikselimassaksi. Nykyisin tekoäly käyttää oppimismateriaalinaan jo suurimmaksi osaksi AI:n itsensä muussaamaa arvotonta, historiatonta ja kulttuuritiedotonta kuvaa. Tekoäly on koulutettu etsimään todennäköisintä ja odotettavinta – ainutkertaisen vastakohtaa.
Samalla visuaalisen sivistyksen ja kuvalliseen ajatteluun perehtymisen arvostus on kokenut arvonmenetyksen. Kuvitusten eli ajateltujen kuvien tilaajat tuntuvat liian harvoin ymmärtävän, mikä ero on tekoälyn tekeleillä ja ammattitaiteilijoiden räätälöimillä kuvilla.
Edustan kuvallista kertomataidetta, jonka taiteellisuuden aste riippuu tilaajasta ja sanottavan vapaudesta. Kuvataide voi myös olla kertovaa, mutta viestiminen ei ole sen olennainen tarkoitus ja vaatimus. Kertomataiteen tekijän on ajateltava, mitä hän aikoo kuvalla sanoa sekä sitä, miten vastaanottajat kuvalliset viestit ymmärtävät. Toisin kuin kuvataiteessa, tulkinnanvaraisuus ei aina ole kertomataiteen hyve.
Kuvalla kertominen on ajattelemista siinä missä kirjoittaminen, ajatusten kääntämistä visuaaliselle kielelle. Purkaessaan uniikin kuvan idean sanoman vastaanottaja osallistuu sen rakentamiseen omassa päässään. Tämä oivallus jättää vahvan muistijäljen.
Kuvalla kertojan ammattitaitoon kuuluu mittava visuaalinen sana- ja fraasivarasto ja kyky lähestyä aiheita uudesta, yllättävästä kulmasta. Syvällinen, monitasoinen kuvitus antaa vastaanottajalleenkin uusia näkökulmia. Sillä voidaan ilmaista piiloviestejä, äänenpainoja ja rivienvälisiä asioita. Kuvitus on kiteyttämisen ja kärjistämisen, olennaisen etsimisen taidetta. Suuri määrä tietoa tai käsitteellistä ajattelua voidaan esittää kompaktisti ja elämyksellisesti. Kuvitus kyseenalaistaa näyttämällä tutun asian uudessa valossa tai monivalotettuna, kerronnallisena kubismina. Se luo riippuvuussuhteita odottamattomien asioiden välille, antaa abstraktille hahmon ja rakentaa maailmoja, joita ei enää tai vielä ole. Vain mieli on kuvituksen raja.
Kuvallinen ajattelu ja ajatellulla kuvalla kommunikoiminen vaatii halua etsiä ja kykyä löytää maailmasta olennainen ja tähdellinen. Se on ihmisen tehtävä.
Kirjoittaja on kuvittaja, graafinen suunnittelija ja sarjakuvantekijä kolmen vuosikymmenen kokemuksella. Hänen työnsä on sekä taidetta että kuvallista viestintää – kuvallista ajattelua ja sen välittämistä yleisölle.