Kaarlo Hildén: Korkeakoulujen vision pitäisi korostaa sivistystä kilpailukyvyn perustana
Voitaisiinko korkeakoulutukselle asettaa yhtä kunnianhimoiset sivistykselliset tavoitteet kuin peruskoululle?
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vastikään suomalaista peruskoulua koskevan vision. Siinä tähdätään tulevaisuuteen kunnianhimoisesti, tosiasiat tunnistaen ja arvoperustaisesti. Visio on hämmentävää luettavaa – se ei istu totuttuun Suomen tilaa koskevan keskustelun näköalattomuuteen, jossa mitään syvempää päämäärää ei ole varaa tavoitella.
Peruskoululle esitetyssä visiossa ihminen nähdään ennen kaikkea moraalisena toimijana, joka kykenee arvioimaan, mikä elämässä on arvokasta. Hän kantaa vastuuta myös tulevista sukupolvista ja toimii oikein silloinkin, kun se on vaikeaa.
Poliittisessa retoriikassa tapahtuu jotain outoa, kun ihminen aikuistuu. Kunnianhimon taso laskee ja ihmiskuva välineellistyy: ajatus merkityksellistä elämää tavoittelevasta moraalisesta toimijasta kapenee ihanteeksi osaajasta, jonka arvo mitataan tuottavuudella. Korkeakoulutuksessa ylin päämäärä on nyt kilpailukyky ja osaaminen on sille alisteinen väline.
Liiaksi talouden realiteeteista kumpuava korkeakoulupolitiikka saattaa epäonnistua juuri siinä, mihin se tähtää: talouskasvun synnyttämisessä. Jos osaaminen nähdään liian kapeasti ja teknologialähtöisesti, Suomen krooninen alisuoriutuminen aineettomassa arvonluonnissa ei korjaudu.
Myymme raaka-ainetta ja tavaraa, kun pitäisi tarjota palvelua, merkitystä ja ratkaisuja. Suuri osa viennistämme perustuu edelleen alhaisen jalostusasteen prosessiteollisuuteen, vaikka yhä suurempi osa taloudellisesta arvosta syntyy kyvystä yhdistää teknologinen osaaminen syvälliseen ymmärrykseen ihmisestä, kulttuurista ja merkityksellisyydestä.
Suomen syvimmät haasteet ovat pohjimmiltaan inhimillisiä. Väestön ikääntyminen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin heikkeneminen, oppimistulosten lasku, yhteiskunnallinen eriytyminen tai luottamuspula ei ratkea tutkintomääriä nostamalla tai kohdentamalla aloituspaikkoja kasvualoille. Tarvitaan inhimillistä pääomaa: luottamusta, osallisuutta, kykyä ymmärtää toista ja toimia yhdessä.
Jos korkeakoulutuksen tavoite määritellään liian kapeasti kilpailukyvyn näkökulmasta, nämä haasteet ja sivistykselliset päämäärät sivuutetaan, vaikka kaikki muu rakentuu niiden varaan. Sivistys – kyky ajatella kriittisesti, toimia eettisesti ja ymmärtää ihmistä ja maailmaa – on sekä itseisarvo että taloudellisen menestyksen edellytys.
Eri asteilla annettava koulutus on nähtävä jatkumona.
Monimutkaistuvassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa pitäisi vahvistaa taitoja, jotka eivät vanhene: kriittistä ajattelua, luovuutta, empatiakykyä ja eettistä harkintaa. Teknologisessa murroksessa, jossa tekoäly voi tehdä yhä suuremman osan rutiinitehtävistä, tällaisia taiteen ja humanistis-yhteiskunnallisten alojen tuottamia taitoja ei voida ulkoistaa.
Nämä asiat tunnistetaan nyt luonnosvaiheessa olevassa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisee myöhemmin keväällä. Visio korostaa sivistystä, luovuutta, taidetta ja uutta luovaa tutkimusta yhteiskunnan talouden, turvallisuuden, vakauden ja uudistumisen perustana. Sama näkemys toistuu valtioneuvoston viime kesänä julkaisemassa luovan talouden kasvustrategiassa sekä tuoreessa kulttuuripoliittisen selonteon toimeenpanosuunnitelmassa. Kun visiot yhdistetään, voittavan tarinan ainekset alkavat olla kasassa.
Näissä visioissa piilevään Suomen suunnanmuutoksen mahdollisuuteen on syytä tarttua lujasti. Kovien tulospaineiden alla suomalaiset korkeakoulut ovat tehostaneet koulutustaan jo vaarallisen pitkään. Prosessiteollisuuden logiikkaa on sovellettu väärään kohteeseen. Tehostaminen ja optimointi kun ovat kovin huonoja keinoja edistää ihmisenä kasvamista.
Pelkän tutkintotuotannon tehostamisen sijaan Suomi tarvitsee pitkäjänteistä panostamista korkeakoulutuksen laatuun ja sisältöön. Eri asteilla annettava koulutus on nähtävä jatkumona, jota tulee ohjata kunnianhimoisesti samojen arvojen pohjalta.
Peruskoulutuksen visio asettaa riman korkealle pyrkiessään kasvattamaan sivistyneitä ihmisiä, jotka osaavat käyttää tietoa, teknologiaa ja valtaa viisaasti yhteisen hyvän eteen ja kykenevät elämään merkityksellistä elämää myös epävarmassa ja muuttuvassa maailmassa. Rohkenisimmeko asettaa myös korkeakoulutukselle yhtä kunnianhimoiset tavoitteet?
Kirjoittaja: Kaarlo Hildén, Taideyliopiston rehtori
Kirjoitus on julkaistu alunperin Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 5.3.2026.