Uuden kehittely on riski, jota yhteiskunnan kannattaa tukea niin start upeissa kuin taiteessa
Onko kaupallisesti menestynyt taide hyvää? Miellyttääkö apurahataide vain pientä taide-eliittiä? Haastattelimme dekaani Leevi Haapalaa ja professori Tero Nauhaa taiteen ja rahan suhteesta ja siitä, miksi yhteiskunnan kannattaa tukea taidetta.
Tuomas Niskakangas kirjoitti elokuussa 2025 Helsingin Sanomiin jutun kuvataiteilija Johanna Oraksesta. Ingressin mukaan Oras ”paljastaa HS Visiolle, miten myyvää taidetta tehdään, ja mitä kulttuurieliitti on ymmärtänyt väärin”. Heti ensimmäisillä riveillä Oras kertoo, ettei ole eliitin suosiossa. ”Kulttuuriväki ei siedä tapaa, jolla Oras markkinoi ja myy.”
Populistisessa keskustelussa ”kulttuurieliitti” ja ”tavallinen kansa” ovat vastakkainasettelun vakiintuneet osapuolet. Tässä keskustelussa kulttuurieliitillä nähdään olevan valta määritellä, mitä hyvä taide on. Eliitti toimii portinvartijana sille, kuka pääsee piireihin ja sen arvostama taide on vaikeaa. ”Tavallisen kansan” suosikkitaide taas on ymmärrettävää ja kaunista, ja sillä olisi myös kaupallista potentiaalia – ainakin jos taide-eliitti ei sahaisi sen oksaa ylenkatseellaan.
Onko asetelma tosiaan näin yksinkertainen? Kysyimme kahdelta Taideyliopiston asiantuntijalta, miksi taiteilijat eivät tule toimeen teosmyynnillään, vieroksutaanko taidekentällä kaupallisuutta ja miksi nykytaide näyttää toisinaan asiaan vihkiytymättömän silmiin vaikealta.
(Juttu jatkuu linkin alapuolella.)
Suomen taidemarkkinat ovat pienet
Kulttuurin rahoitusleikkauksiin liittyvässä keskustelussa on tullut esiin ajatus siitä, että taiteilijan pitää pärjätä kaupallisesti eikä esimerkiksi apurahoilla tai yhteiskunnan tuella. Onko taiteilija siis yrittäjä muiden joukossa?
Kyllä ja ei. Kuvataideakatemian dekaani Leevi Haapalan mielestä ideaalitilanne tietenkin olisi, että taide pärjäisi omillaan. Todellisuudessa näin ei ole.
”On pieni joukko kuvataiteilijoita, joka pystyy elämään teostensa myynnillä. Suurimmalla osalla kuvataiteilijoista on oltava monia tulonlähteitä”, Haapala sanoo.
Kuvataideakatemia ja Cupore toteuttivat tänä vuonna kyselytutkimuksen, joka vahvisti oletuksen: kuvataiteilijoiksi valmistuneet elävät todella moninaisilla tuloilla. Teosten myynnin lisäksi tuloja saadaan esimerkiksi apurahoista ja opetus- ja muista töistä.
Taidetta ostetaan Suomessa yksinkertaisesti liian vähän.
”Todellisuus on se, että meillä on satakunta galleriaa, joista kokonaan kaupallisia on alle kymmenen”, ennen dekaanikauttaan Nykytaiteen museo Kiasman johtajana toiminut Haapala kuvaa.
Galleriat toimivat pääosin myyntiprovision varassa. Tämä tarkoittaa, että taiteilija saa töidensä myynnistä noin puolet. Kun tästä vähennetään verot, työhuone- ja muut kulut, käteen jäävä summa ei useinkaan riitä siihen, että taiteilija voisi elää pelkästään teostensa myyntituloilla.
Kaiken lisäksi suunta on alaspäin. Yhä harvempi taiteilija pärjää kaupallisesti. Gallerioiden teosmyynti on Frame Finlandin mukaan laskenut puoleen. Vuonna 2022 tilastokyselyyn vastanneiden gallerioiden teosmyynti oli vuonna 9,8 miljoonaa euroa, kun taas vuonna 2024 se oli yhteensä vain noin 5,2 miljoonaa euroa.
Samaan aikaan kiinnostus kuvataiteeseen on kuitenkin pikemminkin nousussa: galleria- ja museovierailujen määrä on noussut tasaisesti ja suurimmat museot tekevät kävijäennätyksiä.
”Jotain meidän yhteiskunnassamme on tapahtunut, koska kiinnostus taiteeseen ei ole hävinnyt minnekään. Ehkä suomalaisilla talouksilla ei ole uskallusta hankkia taidetta huonon taloustilanteen takia. Rahaa säästetään pahan päivän varalle”, Haapala sanoo.
Toisaalta tilanne avaa hienon mahdollisuuden aloitteleville taiteenkeräilijöille.
”Hienoja teoksia saa huutokaupoista opiskelijahinnoilla, galleriasta ostettu teos on kalleimmillaan. Toki se on samalla elävän taiteilijan työn tukemista.”
Haapala iloitsee säätiöiden ja yksityisten ostajien kasvaneesta kiinnostuksesta opiskelijoiden taidetta kohtaan.
”Maisterinäyttelyssämme Kuvan keväässä kauppa käy hyvin. Kolmasosa tai jopa puolet teoksista myydään. Ja mikä parasta: taiteilija saa koko summan.”
Taiteen myyminen ei ole enää mörkö – päin vastoin
Eri taiteenlajeissa tilanne on toki hyvin erilainen. Vaikkapa muusikoilla, näyttelijöillä ja dramaturgeilla on mahdollisuus työllistyä taidelaitoksiin pidemmillä tai lyhyemmillä kiinnityksillä. Samaan aikaan yhä suurempi osa kuvataiteilijakoulutuksen saaneista työskentelee freelancereina, jolloin oman taiteen myymisen osaaminen korostuu.
Kuvataideakatemiassa opiskelijoille opetetaan nykyään esimerkiksi teosten hinnoittelua.
”Koulutamme huippuosaajia, joilla pitää olla tulevaisuuden näkymiä myös oman taiteensa myymiseen. Meidän tulee kannustaa siihen ja pyrkiä purkamaan esteitä kaupallisen uran tieltä”, Haapala toteaa.
Professori Tero Nauha johtaa Teatterikorkeakoulussa ohjelmaa, josta valmistuu esitystaiteilijoita. Heille on tyypillistä, että toimeentulo koostuu kuvataiteilijoiden tapaan pienistä puroista: apurahoista, esityspalkkioista ja muista töistä. Esitystaiteessa teokset eivät yleensä ole myytäviä objekteja, mutta esimerkiksi museot voivat joskus ostaa performanssien taltiointeja. Uusien ansaintamallien pohtiminen on hyvin ajankohtaista.
”Historiassa on paljon esimerkkejä siitä, että taiteilijat voivat mennä töihin erilaisiin yhteisöihin ja luoda oman työnkuvansa. Meillä on jo koulutusta yrittämisestä, mutta olisi tärkeä pohtia, millaisia muita ansaintamalleja voisi löytyä”, Nauha sanoo.
Haapalan ja Nauhan mukaan nykyopiskelijat suhtautuvat taiteensa myymiseen myönteisesti ja käytännönläheisesti. Nauha tunnistaa oman taiteilijasukupolvensa asenteissa ehdottomampaa ”kaupallisuuden vastustamista” kuin nykypolvessa. Taidekoulun tulee kantaa vastuuta siitä, että opiskelijoille annetaan eväät pärjätä taiteilijan ammatissa.
Nauha kuitenkin muistuttaa, ettei koulutuksen prioriteetti voi olla kaupallisuus siinä mielessä, että opiskelijoita kannustettaisiin tekemään taiteellisia valintoja sen perusteella ”mikä myy”.
Uusi ajattelu vaikuttaa myös valtavirtaan
On siis ainakin tällä hetkellä tosiasia, että ilman julkista tukea taidekenttämme olisi kapeampi. Mutta – HS Vision argumentointia seuraten – mitä se haittaisi? Miksi taidetta ei voisi jättää kysynnän ja tarjonnan lakien armoille?
Tero Nauha muistuttaa, ettei markkinaehtoisuus toteudu sen paremmin taiteen, tieteen kuin yritystenkään kohdalla.
”Yrityksille annetaan starttirahoja, koska niillä uskotaan olevan potentiaalia kasvuun ja yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Myöskään tiede ei pärjäisi täysin yksityisen rahan varassa. Minusta vaatimus taiteen pärjäämisestä pelkästään kaupallisesti on hyvin populistinen.”
Olemme yhteiskuntana halunneet tähän saakka tukea taidetta, koska olemme uskoneet sen antavan meille jotain arvokasta.
”Kukaan ei ole kirjastoja vastaan. Jos kuvitellaan, että meillä julkisten kirjastojen sijaan pitäisikin hankkia kirjat itse, se muuttaisi lukemistamme merkittävällä tavalla”, Nauha vertaa.
Yrityksiä tuetaan, koska ajatellaan, että yhteiskunnan kannattaa kantaa osa riskistä, joka liittyy uudenlaisen toiminnan käynnistämiseen tai sen laajentamiseen. Samoin voisi ajatella taiteen julkisesta tuestakin: julkista rahoitusta tarvitaan, jotta syntyy taidetta uudistavia, rajoja rikkovia ja riskialttiitakin teoksia.
”Olipa kyse taiteesta tai tieteestä, tarvitaan taloudellisen vapauden tilaa pitkäaikaisille projekteille, joissa on riski”, Nauha sanoo.
Kukaan ei ole kirjastoja vastaan. Jos kuvitellaan, että meillä julkisten kirjastojen sijaan pitäisikin hankkia kirjat itse, se muuttaisi lukemistamme merkittävällä tavalla
Uusien ilmaisumuotojen ja uudenlaisen estetiikan etsiminen on olennainen osa taidetta. Taiteen ammattilaiset arvostavat usein teoksia, jotka uudistavat taiteenalansa muotokieltä ja haastavat vakiintunutta tapaa ajatella. Se voi joskus näyttäytyä yleisölle ”vaikeana”, mutta vain uudenlainen ilmaisu voi viedä eteenpäin taiteenalaa. Taiteen uusiutuminen vaikuttaa viiveellä koko kulttuuriimme – samalla tavalla kuin perustutkimuksessa syntyneet oivallukset toimivat pohjana käytännön keksinnöille.
Saman ajatuksen äärellä oli näytelmäkirjailija, Teatterikorkeakoulun entinen professori Katariina Numminen Helsingin Sanomien haastattelussa:
”Marginaalista ikään kuin valuu tekemisen ja esittämisen tapoja mainstreamiin. Jonkin Netflix-sarjan estetiikat ja dramaturgiat on hyvinkin usein sellaisia, että ne ovat alkaneet kokeellisen esitystaiteen, musavideon tai kokeellisen elokuvan parissa”, hän sanoi.
Mikä myy tänään, mikä jättää pysyvän jäljen?
Merkitykselliset, uudistavat ja monella tavalla tärkeät taideteokset eivät välttämättä voi olla kaupallisia menestyksiä. Ne eivät aina istu muottiin taiteesta, joka sopii tavallisen kuluttajan sohvan ylle. Ne voivat myös olla formaatiltaan yksinkertaisesti liian suuria tai mahdottomia asettaa esille yksityiskodissa.
Se, mitä kuluttajat arvostavat ei välttämättä vastaa sitä, mitä keräilijät tai museot hankkivat. Museot ovat ottaneet taiteilijoiden haasteen vastaan yllättävistä teosmateriaaleista ja säilytettävyydestä. Nyt tunnistetaan teoksen elinkaariajattelu. Esimerkiksi taidetta keräävä Haapala on hankkinut myös omaan kokoelmaansa esitystaiteen dokumentaatioita kuten valokuvia.
Samanlainen ristiriita toistuu kantaaottavan taiteen kohdalla: Haapala kumoaa kliseen, että kaupallinen taide olisi aina kaunista ja harmitonta. Yhteiskunnalliset teemat ja kaupallisuus eivät sulje toisiaan pois.
”Yhteiskunnallisia aiheita käsittelevät nykytaiteilijat voivat olla hyvinkin kaupallisia ja myydä teoksiaan yhtä kalliilla kuin sellaiset, jotka tekevät vähemmän häiritsevää taidetta.”
Aina kaupallinen arvo ei toteudu lyhyellä aikavälillä, vaan taiteilijan ja hänen teostensa merkittävyys taiteenalalle tulee selväksi vasta vuosien saatossa. Toisaalta omana aikanaan tuotteliaan ja suositun taiteilijan teosten arvo ei välttämättä säily, kun sitä tarkastellaan pitkällä aikaperspektiivillä.
Sekä Haapala että Nauha pitävät turhana vastakkainasettelua eri asemassa olevien taiteilijoiden välillä. On hienoa, että löytyy hyvin toimeentulevia taiteilijoita, joiden teoksia halutaan ostaa.
“Nykyaikaisen sivistysvaltion tehtävä on tukea yhteisistä varoista sellaista taiteellista työskentelyä, jossa kehitellään tulevaisuuden taidetta. Sillä ei välttämättä vielä tänään ole kaupallista potentiaalia. Huomenna sillä voi olla. Tai sitten se voi tehdä jotain vielä suurempaa tavoissamme ymmärtää omaa aikaamme ja esittää sitä uusin keinoin”, Leevi Haapala sanoo.
Kuvataideakatemian joulumyyjäisissä 5.-7.12.2025 voi käydä vain katsomassa, miltä taiteen tulevaisuus näyttää – tai osallistua sen tukemiseen ostamalla taidetta.
Tilaa uutiskirje!
Artikkeli on ilmestynyt Taideyliopiston uutiskirjeessä. Saat lisää yhtä kiinnostavaa luettavaa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat kuudesti vuodessa ilmestyvän uutiskirjeemme. Tee tilaus täällä!
Oletko jo uutiskirjeen tilaaja? Anna palautetta uutiskirjeestä tällä lomakkeella