Taide vahvistaa kokonaisvaltaista ihmisyyttä terveydenhoidossa
Lääketieteessä ihminen on nähty usein ensisijaisesti lääkittävänä kehona, mutta ajat ovat muuttumassa. Runsas vuosi sitten Lääkärilehden pääkirjoituksessa todettiin, että lääketiede tarvitsee kumppanikseen humanismia ja taidetta. Mikä voisi olla taiteen anti ihmisten terveydelle?
Harmaana marraskuun päivänä vuonna 2019 Helsingin Musiikkitalon pienessä salissa oli odottava tunnelma. Muutaman kymmenen ihmisen joukko oli kerääntynyt kuulemaan Maailman terveysjärjestön (WHO) Euroopan toimiston laajan tutkimusraportin tuloksia. Tuntui erityiseltä, että merkittävän raportin tulokset julkistettiin Suomessa.
Taiteen ja kulttuurin terveys- ja hyvinvointivaikutusten merkityksen kannalta raportti oli käänteentekevä.
Raportin mukaan taiteisiin osallistumisella todettiin olevan positiivisia vaikutuksia muun muassa lasten kehitykseen, painon pudotukseen, surutyöhön, kuntoutukseen, kivun hallintaan ja vanhenemiseen liittyvän heikkouden ennaltaehkäisyyn. Lisäksi sen todettiin olevan hyväksi diabeteksen, mielenterveyden, traumaperäisen stressin, sydän- ja verisuonisairauksien sekä neurologisten häiriöiden hoidossa.
WHO:n yli 900 tutkimusartikkelin kooste tiivistää, että taide voi vaikuttaa sekä ihmisten psyykkiseen että fyysiseen terveyteen kokonaisvaltaisesti. Tutkimustulokset koottiin yli 3000:sta eri puolilla maailmaa tehdystä tutkimuksesta.
(Juttu jatkuu linkin alapuolella.)
Taideyliopiston silloisen CERADA-tutkimuskeskuksen johtaja Kai Lehikoinen oli vertaisarvioinut raportin ja oli mukana isännöimässä julkaisutilaisuutta laajan ArtsEqual-tutkimushankkeen varajohtajana. Hänellä on yli 15 vuoden kokemus taiteen ja hyvinvoinnin yhteyksiin liittyvästä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta.
Lehikoisen mukaan sen aikana on tapahtunut suuri muutos. Kun hän aloitti, taiteen terveysvaikutuksista ei juuri puhuttu julkisuudessa.
“Nykyisin vaikutukset ovat tunnetumpia sekä taiteen kentän sisällä käytävissä keskusteluissa että kansallisesti.”
Elämänlaatu voi parantua taiteen keinoin
Kai Lehikoisen oma tie taiteen ja hyvinvoinnin kysymysten parissa alkoi eurooppalaisen Quality of life -hankkeen (2009-2013) kautta. Hankkeessa tutkittiin muun muassa keinoja, joilla omaiset voivat kommunikoida muistisairaiden kanssa siinä vaiheessa, kun kieli katoaa.
“Tunsin ihmisiä, jotka työskentelivät eri taideterapioiden alueilla. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, jolloin törmäsin työskentelyyn, jossa ei lähdetty terapian näkökulmasta vaan haettiin taiteista ratkaisuja, jotka parantaisivat ihmisten elämänlaatua.”
Jo tätä ennen Lehikoista oli tanssin ohjaavana läänintaiteilijana alkanut kiinnostaa ajatus taiteellisen ajattelun ja taidelähtöisten menetelmien viemisestä taidealan ulkopuolelle.
“Valtiovarainministeriön johtamisen kehittämishankkeessa vaikuttanut Hely Kehä mainitsi joskus 2000-luvun alkupuolella, että tulevaisuudessa merkittävimmät uudet oivallukset ja tehtävät sijoittuvat toimialojen välisille yhdyspinnoille. Sitä ajatusta olen kantanut mukanani koko urani.”
Syvät vaikutukset vaativat henkilökohtaisen taidesuhteen
Jotkut esimerkit taiteen terveysvaikutuksista ovat suorastaan hämmästyttäviä. Youtubesta voi katsoa 14 vuotta vanhan videon, jossa yhdysvaltalainen hoitaja antaa sulkeutuneelle muistisairaalle kuulokkeet. Niistä kuuluu hänen lempimusiikkiaan. Muistisairaan mieliala kohenee silmänräpäyksessä: hän alkaa ilmehtiä ja laulaa musiikin mukana. Kuuntelukokemuksen jälkeen hän vastaa haastattelijan kysymyksiin melkein kuin olisi terve.
Myös tanssi on noussut viime aikoina otsikoihin muun muassa todella monipuolisena ikääntymiseen liittyvien vaivojen ennaltaehkäisijänä: tanssi parantaa monenlaisia fyysisen toimintakyvyn osa-alueita, ja samalla siihen liittyy emotionaalisia ja sosiaalisia tekijöitä, joilla on positiivinen vaikutus hyvinvointiin.
Pitäisikö siis jokaisen eläkeikää lähestyvän aloittaa tanssiharrastus?
Kai Lehikoinen muistuttaa, että taide itsessään ei aina välttämättä lisää hyvinvointia – erityisesti, jos sen kokijalla ei ole siihen henkilökohtaista suhdetta.
“Vaikutusten syntyminen edellyttää yleensä, että ihmisellä on valmiuksia ja mahdollisuus luoda suhde taiteeseen, mikä edesauttaa taiteen syvää kokemista.”
Lehikoinen on luonut mallin, jonka mukaan kulttuurihyvinvointiin tarvitaan useita tekijöitä. Kaiken pohjalla ovat ihmisoikeudet, jotka takaavat kulttuuriset oikeudet jokaiselle. Kulttuuriset oikeudet ovat kuitenkin vain lain kuollut kirjain, jos yksilöllä ei ole käytännössä mahdollisuuksia osallistua taiteen tekemiseen, kokemiseen ja oppimiseen esimerkiksi maantieteellisten ja taloudellisten syiden tai vaikkapa liikuntarajoitteiden ja harrastuspaikkojen esteellisyyden vuoksi.
Osallistumismahdollisuudetkaan eivät vielä riitä, jos osallistumiseen ei ole valmiuksia. Näitä valmiuksia tulisikin vahvistaa kaikkien osalta, jotta taiteeseen osallistumisen tasa-arvoisuus toteutuisi.
“On myös tutkimusta, joka osoittaa taiteella olevan vaikutuksia taiteen kokijoihin ilman, että tiedämme tutkittavien henkilökohtaisesta taidesuhteesta tai sen laadusta, mutta näkemykseni on, että syvät kulttuurihyvinvoinnin vaikutukset syntyvät aktiivisen taiteisiin osallistumisen kautta.”
Vastakkainasettelu vapaan ja terveysvaikutteisen taiteen välillä on turhaa
Terveysvaikutteinen taidetoiminta on saanut myös kritiikkiä. Ajatellaan, että hyvinvointi- ja terveysvaikutusten liiallinen korostaminen pelkistäisi taiteen ainoastaan välineeksi niiden saavuttamiseen. Ikään kuin terveysvaikutukset olisivat taiteen ainut tai tärkein tavoite ja taide olisi niille alisteinen. Vallassa on myös käsitys, että jotta taiteella olisi positiivisia terveysvaikutuksia, taiteen pitäisi tuottaa pelkästään hyvää mieltä. Tämä taas rajoittaisi taiteen vapautta.
Taiteen autonomian ja taiteilijan vapauden puolustamisen lisäksi kriitikot ovat myös pelänneet soveltavan taiteen vievän resursseja taiteen tekemiseltä.
Taiteen, tieteen ja sananvapaus ovat keskeisiä ja entistäkin keskeisempiä nykymaailmassa, Lehikoinen painottaa.
“Jos taiteen vapautta lähdetään rahoituksella määrittämään poliittisesti, hyvin nopeasti se, mitä tuotetaan ja mistä keskustellaan, vinoutuu. Vapaus tarjoaa mahdollisuuden moninaisuuteen, ajatusten haastamiseen ja uuden löytämiseen.”
Lehikoinen korostaa, ettei ole olemassa jotain yhtä taidetta, vaan taiteella on hyvin monenlaista arvoa, joka riippuu asiayhteydestä.
“Taiteilijoilla tulee olla vapaus tehdä taidetta ilman muita tavoitteita niin halutessaan. Jotkut taiteilijat kuitenkin haluavat tuoda taiteellista ajattelua muiden toimijoiden asiayhteyksiin ja tuottaa muutosta yhdessä, vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja parempaan tulevaisuuteen. Näilläkin taiteilijoilla on vapaus valita oma toimintakenttänsä.”
Terveysvaikutuksia ei synny pelkästään hyvän mielen taiteesta. Esimerkiksi taideterapia on tunnustettu hoitomuoto, jossa taiteen kautta voidaan käsitellä hyvinkin hankalia tunteita.
Terveysvaikutuksia ei myöskään synny pelkästään hyvän mielen taiteesta. Esimerkiksi taideterapia on tunnustettu hoitomuoto, jossa taiteen kautta voidaan käsitellä hyvinkin hankalia tunteita.
Toisena hyvänä esimerkkinä toimii Taideyliopiston tutkijatohtorin Taru Koiviston tutkimus keskososastolla työskentelevien sairaalamuusikoiden työstä.
Sairaalamuusikko on sairaalamusiikkiin erikoistunut ammattimuusikko, joka tuo musiikillisen ja pedagogisen osaamisensa hoitoympäristöön. Koiviston mukaan toisinaan keskosvauvojen vanhemmat toivoivat sairaalamuusikoilta lauluja, jotka käsittelivät vaikeita asioita. Sairaanhoitaja kertoi Koiviston haastattelussa pelänneensä, että surullinen musiikki saisi vanhemmat ajattelemaan liian synkkiä asioita, mutta hän huomasi, että vaikutukset olivat aina positiivisia.
Kun aihetta tarkastelee syvemmin, vastakkainasettelu häviää: Kaiken taidetoiminnan ytimessä on vapaa ja moniääninen taidekenttä, joka tekee monipuolista ja kunnianhimoista taidetta omista lähtökohdistaan käsin. Juuri tällaisella taiteella voi olla vahva rooli yhteiskunnassa ja paljon tarttumapintaa ihmisten elämässä. Sitä kautta sillä on myös suurin potentiaali tuoda merkitystä ja hyvinvointia ihmisille laajemmin.
Kaunokirjallisuuden lukeminen herkistää kuuntelemaan potilasta
Yhdellä esityksellä tai teoksella voi olla valtavasti erilaisia vaikutuksia yleisöönsä. Tästä tarjoavat esimerkin Taideyliopiston kurssit, joilla luetaan kaunokirjallisuutta ja tehdään kirjoitusharjoituksia.
“Silloin kun kaunokirjallisuutta luetaan ryhmissä, joka ryhmässä tapahtuu ennakoimattomia ja yksilöllisiä asioita. Vaikka tietystä tekstistä tyypillisesti nousevat esiin keskeiset avainasiat, opettaja ei voi etukäteen päättää, mitä kukin ryhmäläinen oppii. Hyvä kaunokirjallisuus vaikuttaa niin monilla tavoilla ja eri ihmisille eri tavoin”, toteaa Taideyliopiston professori Jussi Valtonen.
Hän on ollut järjestämässä kursseja sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. Heidän parissaan kurssit ovat olleet erittäin suosittuja ja saaneet paljon hyvää palautetta. Kurssien takana on monialainen opetus- ja tutkimusryhmä, jota Valtonen luotsaa kirjoittamisen maisteriohjelman suojissa.
Kurssien tavoitteena on ollut tukea terveydenhuollon ammattilaisten hyvinvointia ja ammattitaitoa: potilastyössä on tärkeää osata kuunnella ihmisiä ja taitoa voidaan harjoitella muun muassa harjoittelemalla kaunokirjallisuuden tarkkaa lähilukemista.
Valtonen uskoo, että kurssille oli tilausta, koska ne ovat saaneet niin myönteisen vastaanoton.
Kirjoitustyöpajojen tavoitteena ei ole tulla ammattikirjailijoiksi vaan harjoituttaa kuuntelemista, potilaan kokemuksen kunnioittamista ja epävarmuuden ja monitulkintaisuuden sietämistä. Kursseja ei pidetä kuitenkaan vain näistä syistä.
“Taiteen harrastaminen rikastaa elämää, mikä on arvokasta itsessään.”
Työpajojen palautteissa tulee esiin, että monet osallistujat ovat löytäneet kirjallisuuden uudelleen työpajojen myötä.
“Ajattelemme kursseja myös asiakaspalveluna. Osallistujan ei tarvitse itse pähkäillä, mitä lukisi, vaan joku muu on valinnut ja tuonut tarjolle juuri sellaisia tekstejä, joista yleensä syntyy monipuolisia ja syviä keskusteluita juuri tämän alan ammattilaisten kesken. Varsinkaan jos tekstit ovat lyhyitä, ei tarvitse kuin tulla paikalle.”
Valtosella on ollut myös vastaava kaunokirjallisuusryhmä HUS:in neurologisille kuntoutujille.
“Kaunokirjallisuus toimii joustavasti, koska ihmiset reagoivat siihen omasta tilanteestaan, tarpeistaan ja lähtökohdistaan. Teksteistä keskusteleminen on myös monipuolista neuropsykologista kuntoutusta. Kun esimerkiksi kirjoitetaan omista kokemuksista ryhmässä, kuunnellaan kun toiset lukevat tekstejään ääneen ja keskustellaan niistä, tarvitaan todella monia kognitiivisia prosesseja tarkkaavaisuuden säätelystä, muistitoiminnoista ja puheen tuottamisesta tunnetaitoihin ja sosiaaliseen kognitioon.”
Lääketieteen ja taiteen välillä on kuilu
Jussi Valtosen tie kerronnallisen lääketieteen pariin lähti kokemuksesta, että jokin oli epätasapainossa. Hän työskenteli pitkään terveydenhuollossa neuropsykologina.
“Tunsin, että terveydenhuollon järjestelmältä jäi jotain olennaista näkemättä. Se tuntui koko ajan omituiselta, mutta en osannut kysyä, mitä asialle voisi ehkä tehdä. Sisäänrakennettu teknokraattisuus on niin erottamaton osa tapaa, jolla koneisto toimii.”
Kun Valtonen osallistui Yhdysvalloissa Columbian yliopiston narrative medicine -työpajaan, menetelmät tuntuivat kirjailija-neuropsykologille samaan aikaan itsestäänselviltä ja hämmästyttäviltä. Joku muukin oli huomannut aukon ja ymmärtänyt, että sitä voisi yrittää täydentää kaunokirjallisuudella.
“Moniin kirjoitusryhmiin osallistuneena ja niitä myös vetäneenä ajatus tuntui heti luontevalta. Samoja asioita mutta eri kohderyhmälle, ja vain osin eri syistä.”
Vuonna 2023 Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim julkaisi Valtosen ja Sonja Sulkavan pääkirjoituksen siitä, miten kerronnallinen lääketiede voi edistää parempaa terveydenhuoltoa. Vuoden 2024 loppupuolella Lääkärilehti puolestaan omisti taiteen vaikutuksille teemanumeron, jonka pääkirjoituksessa todettiin lääketieteen tarvitsevan humanismia ja taiteita. Vaikuttaa siltä, että taiteen mahdollisuudet ovat vakuuttaneet ainakin osan lääkärikunnasta.
Aukon täyttämisessä riittää kuitenkin vielä tekemistä.
Valtonen ottaa esimerkiksi lääketieteellisen tutkimuksen, jossa tutkittiin liikunnan vaikutusta masennukseen. Tanssilla oli eri lajeista ylivoimaisesti suurin efektikoko eli tanssin vaikutus oli vahvin. Muut tekijät kuten masennuslääkkeet jäivät kauas taakse.
“Tanssin vaikutusta on tutkittu silti häviävän vähän verrattuna masennuslääkkeisiin.”
Toimialojen rajoja tulee madaltaa entisestään
Meillä on siis paljon tutkimusnäyttöä ja suosituksia, mutta mitä seuraavaksi? Miten saadaan taiteen terveysvaikutukset osaksi kansanterveyttä?
Kai Lehikoisen mukaan käytännöt ovat vielä hajanaisia.
“Hyvinvoinnin edistäminen on koko hallinnon tehtävä, ei vain sosiaali- ja terveysalan vastuulla. Tarvitaan paljon lisää yhteistyötä eri tahojen välille. Hyvät käytännöt pitää saada osaksi arkea.”
Lehikoista kiinnostaa edelleen juuri tämä – miten toimialojen rajoja saadaan madallettua ja yhteistyötä parannettua.
“Taideyliopistolla on merkittävä potentiaali ja hyvät edellytykset vahvistaa kulttuurihyvinvointiin liittyvää asiantuntemusta yhteiskunnassa. Kulttuurihyvinvoinnin tulisi olla myös osa taidepedagogiikkaa. Tähän ajattelin panostaa seuraavaksi.”
Tilaa uutiskirje!
Artikkeli on ilmestynyt Taideyliopiston uutiskirjeessä. Saat lisää yhtä kiinnostavaa luettavaa suoraan sähköpostiisi, kun tilaat kuudesti vuodessa ilmestyvän uutiskirjeemme. Tee tilaus täällä!
Oletko jo uutiskirjeen tilaaja? Anna palautetta uutiskirjeestä tällä lomakkeella