”Kehollisuutemme kautta olemme yhteydessä toisiin” – Kehollinen tieto lisää ymmärrystä maailmasta, ja se voi auttaa myös ekokriisin hillitsemisessä

Rationaalinen ajattelu ei ole ainoa tapa saada tietoa maailmasta, vaan myös kehossa koetut tunteet ja aistit voivat kertoa meille paljon. Kehollisen tietämyksen lisääminen voi sekä parantaa elämänlaatua että vahvistaa luontosuhdetta, sanovat tanssitaiteen tohtori Kirsi Törmi ja tanssipedagogiikan dosentti Raisa Foster.

Emilia Tannerin taideteos
Emilia Tanner: Movement II (2015), telattu iho paperille.

Jos merivuokot kokevat, että niitä uhataan, ne painautuvat litteiksi levyiksi meren pohjaan.

Kun ne kokevat olonsa turvalliseksi, ne avautuvat kohti maailmaa ”niin kuin kukat”, sanoo tanssitaiteen tohtori ja terapeutti Kirsi Törmi. Merivuokkojen liikkeitä on tutkinut neurologi Antonio Damasio.

Merivuokot ovat meren pohjassa eläviä alkeellisia selkärangattomia, meduusojen ja korallien sukulaisia, mutta Törmin mukaan me ihmiset toimimme samalla tavoin. Törmi on tutkinut Taideyliopiston hankkeessa kehollista turvallisuudentunnetta elämässään ajelehtivien nuorten kautta.

”Jos koemme ettei ympärillämme ole turvallista, kehomme menee automaattisesti suojautumisen tilaan. Sen verran meissä on eläintä jäljellä. Edellytys sille, että uskallamme lähteä kokeilemaan ulottuvuuksiamme on, että koemme olomme turvalliseksi ryhmässä jossa olemme”, Törmi sanoo.

Länsimaisessa nyky-yhteiskunnassa tieto ja älykkyys samastetaan usein järkiperäiseen ajatteluun, mutta myös keho voi kertoa meille paljon ympäröivästä maailmasta. Reagointi uhan tai turvallisuuden tuntuun alkeellisten merivuokkojen tavoin on vain yksi esimerkki kehollisesta tietämyksestä.

”Tunteet ovat kehollisia. Ne ohjaavat meitä monenlaisessa päätöksenteossa ja elämän valintatilanteissa. Mitä paremmin tiedostaa kehossa viriävät tunteet, sitä parempia valintoja voi tehdä: kokee esimerkiksi tekevänsä mielekästä ja merkityksellistä työtä tai elävänsä muuten oman näköistään elämää”, Törmi sanoo.

(Artikkeli jatkuu linkin alapuolella.)

Ihmisten välttely uuvuttaa

Korona-ajan eristyneisyys ja fyysisten kontaktien väheneminen on saanut monet huomaamaan kehollisuuden merkityksen uudella tavalla. Toisten ihmisten välttely on uuvuttavaa, etenkin kun tilanne jatkuu pitkään, Törmi sanoo.

Yksi syy fyysisten kohtaamisten merkitykseen on niin sanottu kehollinen yhteissäätely.

”Jos minua ahdistaa ja sinua ei, saan hermostollista säätelyapua kehostasi. Kun fyysiset tapaamiset puuttuvat, olemme aika yksin olojemme ja tuntemustemme kanssa.”

Ihminen toisin sanoen reagoi ja mukautuu toisen kehosta välittyviin levollisuuden tai rentouden tunteisiin. 

Sama pätee toisinpäin: työpalaverin kireä ilmapiiri voi heijastua fysiologisina reaktioina omassa kehossa. Stressaavassa tilanteessa sympaattinen hermosto aktivoituu ja ihminen menee niin sanotusti ylivireystilaan, Törmi kuvaa. Pulssi lyö nopeasti ja konemaisen tasaisesti, hengitys kiihtyy ja muuttuu pinnalliseksi.

Jos kehollisesta yhteissäätelystä on tietoinen, reaktioihinsa ja sitä kautta tunnetiloihinsa voi pyrkiä vaikuttamaan.

”Resonanssilta voi jonkin verran suojautua esimerkiksi hengittämällä syvään ja maadoittamalla omaa kehoa.” Maadoittamisella Törmi tarkoittaa keskittymistä omaan kehoon ja käsillä olevaan hetkeen. Tämän jutun lopusta löydät linkin tekstiin, josta voit lukea tarkempia ohjeita kehon maadoittamiseen.

Vaikka korona-aikana fyysiset kohtaamiset voivat olla vähissä, kehollinen yhteissäätely toimii osittain myös etäyhteyden välityksellä, Törmi lohduttaa. Silloin on tärkeää, että kamerat pidetään päällä ja kaikki osallistuvat vuorovaikutustilanteeseen esimerkiksi reagoimalla toisten puheisiin hymyilemällä ja nyökyttelemällä.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)

Emilia Tanner: Movement IV (2015), telattu iho paperille.

Väljyyttä suorittamisen sijaan 

Jos kiire ja stressi jatkuvat pitkään, hermostollinen ylivireystila voi jäädä päälle. Sen huomaa esimerkiksi unen häiriintymisestä: heräilee keskellä yötä tai ei saa nukuttua aamulla. Suu kuivuu ja kämmenet tuntuvat kylmiltä ja nihkeiltä. Myös yksityiskohtien ja ympäristön havainnointi katoaa.

”Syksyn lehdet putoavat puista ilman että sitä edes huomaa”, Törmi kuvaa.

”Meidän aikamme on hektistä, rytmi on paljon kiivaampi kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Ei minulla silloin ollut vielä edes Facebookia. Nyt olemme koko ajan tavoitettavissa ja sähköisten välineiden ympäröiminä.”

Jatkuvan suorittamisen sijaan elämässä tulisi olla väljyyttä ja palautumisen jaksoja, Törmi sanoo. Silloin jää tilaa havainnoida omaa oloa ja kehollista todellisuutta. 

”Fokus ei silloin ole ulkoisissa suorituksissa vaan siinä miten olen tässä hetkessä, nahan sisäpuolisessa todellisuudessa.”

Kehollisia reaktioita ja ”nahan sisäpuolista todellisuutta” havainnoimalla voi saada nykyhetken lisäksi tietoa myös tulevaisuudesta. Sitä hyödynnetään tyypillisesti terapiatilanteissa, Törmi sanoo.

”Havainnollistetaan esimerkiksi, että jos valitsen nyt näin ja vuoden päästä olen elämässäni siellä, tai jos valitsen toisin ja olen täällä, mikä on kehon vaste näille utopistisille tulevaisuuksille. Reaktio on monesti hämmästyttävän selkeä, keho on niin eri oloinen erilaisten vaihtoehtojen kohdalla.”

Kehotietoisuus nousussa 

Vaikka korona-aika on saanut monet havahtumaan kehollisten kontaktien merkitykseen, kehosta puhuminen ei ole uusi juttu. Kehotietoisuus, erilaiset kehon ja mielen tekniikat, ovat viime vuosikymmenen aikana nousseet suorastaan trendiksi.

Tärkeää ei kuitenkaan ole kehopuhe itsessään vaan se, miten kehosta puhutaan, Törmi korostaa. 

”Pitäisi lisätä puhuntaa tunteista ja tuntemuksista, niin että jokainen uskaltaisi sanoa ääneen, jos tuntee vaikkapa ahdistusta työryhmässä tai huomaa että henkeä salpaa. Sellaisen tietoisuuden kasvattaminen on vielä vaiheessa.”

Sen sijaan tavoitellaan usein ulkoisia seikkoja, kuten tietyn mallista kehoa tai parempia suorituksia töissä tai urheilussa.

Samaa sanoo Taideyliopiston tanssipedagogiikan dosentti, tutkija ja taiteilija Raisa Foster. Jos Törmi lähestyy kehollista tietoa terapeutin näkökulmasta, Fosterin näkökulma aiheeseen on filosofinen, tarkemmin ottaen fenomenologinen.

”Käsitys kehosta pohjaa pitkälti lääketieteeseen. Länsimainen lääketiede on tärkeää, mutta jos se on ainoa tapa hahmottaa ihmistä ja kehollisuutta, vaarana on että aletaan kohdella ihmistä kuin konetta. Yritetään fiksata yksittäisiä vikoja sen sijaan että katsottaisiin kokonaisuuttta.”

Fosterin mukaan lääketiede on kiinnostunut niin sanotusta objektiruumiista eli kehosta anatomisena, biologisena kappaleena, jota harjoitetaan, mitataan ja määritellään. Kehon näkeminen objektina on johtanut siihen, että suhtaudumme itseemme ja muihin resursseina tai kohteina, joita voidaan käyttää ja hyödyntää.

Jopa joogan kaltaiset itämaiset kehotekniikat ovat länsimaihin siirtyessään muuttuneet pitkälti objektiruumiin harjoittamiseksi, Foster huomauttaa.

”Vaikka mielen sisällöt olisivat siinä mukana, se on silti hyvin yksilökeskeistä, omaan minään ja ruumiiseen keskittyvää.”

Fosterista olisi tärkeää keskittyä kaksijakoisen, vastakkainasetteluihin perustuvan minä–muut, mieli–ruumis, järki–tunne -ajattelun sijaan asioiden välisiin suhteisiin.

”Keho yhdistää meidät myös maailmaan. Kehollisuutemme kautta olemme yhteydessä toisiin ihmisiin, muihin eläimiin ja ympäristöömme”, Foster sanoo.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.)

Emilia Tanner: Movement VII (2015), telattu iho paperille.

Kohti kestävämpää luontosuhdetta 

Kehollisen ymmärryksen lisääminen voi Fosterin ja Törmin mukaan johtaa myös kestävämpään luontosuhteeseen ja auttaa ekokriisin hillitsemisessä. Empaattisella ja kuuntelevalla suhtautumisella omaan kehoon on yhteys eettisempään maailmankuvaan, Törmi sanoo.

”Toivoisin että suhtautuisimme sekä omaan että toisen kehoon lähimmän mahdollisen luontokappaleen suojeluna: että emme riistäisi itseämme vaatimalla itseltämme liikaa tai toista ihmistä käyttäytymällä hyökkäävästi tai aggressiivisesti.” 

”Se että suhtaudumme itseemme ja muihin kunnioituksella ja lempeydellä emmekä käytä hyväksi toisia ihmisiä tai luontoa, luo perustaa syvästi ekologiselle ajattelulle”, Törmi sanoo.

Fosterin mukaan nykyinen ympäristökriisi on osaltaan seurausta kehollisen maailmasuhteen unohtamisesta. Kehollisella maailmasuhteella Foster tarkoittaa ymmärrystä siitä, että emme elä maailmassa irrallisina yksiköinä, vaan aina suhteessa toiseen – ihmiseen, muihin eläimiin, kasvikuntaan.

Esimerkiksi:

”Jos kaadan metsän, voin saada tukkipuista rahaa, mutta sen lisäksi pitäisi pohtia, mitä se tarkoittaa ympäristön ekosysteemille. Miten metsän hakkaaminen vaikuttaa siellä olevaan järveen?”

Kehollista maailmasuhdetta voisi Fosterin mukaan vahvistaa antamalla ihmisille aikaa pysähtyä kokemusten äärelle ja mennä vaikka sinne metsään. 

Metsä ja luontoympäristö ylipäätään tuottaa monille ihmisille hyvää oloa, ja erityiseksi kokemuksen tekee se, että hyvä olo ei ole johdettavissa sen paremmin metsään kuin yksilöön itseensä. Se ei johdu yksittäisistä puista tai sammaleesta, vaan metsän ja ihmisen välisestä kohtaamisesta ja yhteyden kokemisesta, Foster sanoo.

”Fenomenologiassa puhutaan asubjektiivisesta, subjektin ylittävästä kokemuksesta. Se on jotakin mitä ihminen kokee, mutta jota hän ei pysty palauttamaan itseensä.”

Tällaiset asubjektiiviset yhteyden kokemukset, havahtumiset siihen, että on osa tätä maailmaa, edellyttävät hidastamista, sitä että on aikaa hiljentyä, kuunnella, aistia ja tuntea, Foster sanoo.

Kehollisen maailmasuhteen kannalta tärkeää on myös moninaisuuden ymmärtäminen, jopa ylistäminen.

”Erilaisten ihmisten näkeminen tasaveroisina laajenee myös muihin eläimiin ja kaikkeen elämään”, Foster sanoo.

Teksti: Silja Ylitalo

Kuvia keholla

Tämä jutun kuvituksena on kuvataiteilija Emilia Tannerin teoksia, jotka hän on tehnyt telaamalla painoväriä iholleen ja painamalla kuvat paperiin kehollaan. Näin kuviin on tallentunut Tannerin kehon paino ja liike. Teokset ovat osa vuonna 2015 valmistunutta Movement-sarjaa. Kehollisuus, muutos ja aika ovat Tannerin työskentelyssä usein toistuvia teemoja.

Helsingissä asuva ja työskentelevä Tanner on valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta taidegrafiikan opetusalueelta 2018 ja viimeistelee parhaillaan maisterin opintoja samassa oppilaitoksessa. Aiemmin hän on valmistunut kuva-artesaaniksi Pekka Halosen akatemiasta.  

Anna palautetta!

Oletko Taideyliopiston uutiskirjeen tilaaja? Anna palautetta uutiskirjeestä tällä lomakkeella. Jos et ole vielä tilaaja, voit tilata uutiskirjeen täällä.