Vuoden alumni Noora Dadu: “Taiteella on aina myös poliittinen ulottuvuus”
Näyttelijä Noora Dadu ei kaihda raskaita ja omaelämäkerrallisia aiheita, mutta rakastaa leikkiä. Dadu on yksi Taideyliopiston Vuoden alumneista 2025.
Kun Noora Dadu oli koululainen, suunnitelma vaikutti selvältä.
”Elämän piti mennä niin, että lukion jälkeen tulisi Teatterikorkeakoulu ja sen jälkeen kiinnitys Kouvolan kaupunginteatteriin”, Dadu naurahtaa.
Laitosteatterinäyttelijän sijaan Dadusta tuli monialainen taiteilija: näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kirjailija, lausuja ja yhteiskunnallinen keskustelija sekä Palestiina-aktivisti.
”On ihanaa, että nyt saan Taideyliopiston Vuoden alumni -tunnustuksen nimenomaan näyttelijänä, sillä olen urallani tullut moniin työrooleihini juuri näyttelijyyden kautta.”
Sinnikäs leikkimieli
Dadua kiehtoo taiteessa ja sen tekemisessä erityisesti ajatus leikistä. Se ei välttämättä tarkoita huumoria, vaan voi näkyä vaikkapa näyttelijöiden keskinäisessä rytmissä ja kontaktissa.
”Kun esityksessä on jollain tapaa leikki läsnä, se tuo siihen keveyttä, vaikka aiheet olisivat raskaita”, hän kuvailee.
Yksi Dadun varhaisimmista kosketuksista teatterialaan tapahtui noin kuusivuotiaana ja sekin liittyi vahvasti leikkiin.
”Olin Kuusankoskella lasten teatteritapahtumassa, jonka maskeerauspisteellä sai teettää hahmoja itselleen. Hain hahmon, leikin hetken, pesin meikin pois ja palasin kerta toisensa jälkeen hakemaan uuden”, hän kertoo.
Kun Dadu ymmärsi, että tällainen “ihana sekoilu” voisi olla oikea harrastus, hän hakeutui mukaan Kuusankosken harrastajateatteriin.
Tekeminen perinteikkäässä ryhmässä imaisi mukaansa. Lukioaikana Dadu paahtoi teatterissa kolmesta neljään produktiota vuosittain.
Paloa riitti ja kokemusta karttui, mutta Teatterikorkeakoulun ovet eivät noin vain avautuneetkaan.
Ensimmäisen kerran Dadu pyrki näyttelijäntyön laitokselle lukion toisella luokalla, mutta kertoo jäätyneensä pääsykokeissa täysin.
Sama toistui kirjoitusten jälkeen. Se harmitti, mutta Dadu ei aikonut luovuttaa.
”Päätin, että pyrin kymmenen kertaa, ja jos en niillä onnistu, annan Teatterikorkeakoulun olla ja etsin opiskelupaikan ulkomailta.”
Ystävyyden voima
Haave kävi lopulta toteen viidennellä yrittämällä, mutta vuodet ennen Teatterikorkeakoulua eivät olleet kevyitä.
Dadu kamppaili syömishäiriön kanssa ja sai siihen apua Lapinlahden sairaalastakin. Hiljalleen oma paikka kuitenkin löytyi muun muassa Ylioppilasteatterin kautta.
”Ylioppilasteatterissa tutustuin myös Joanna Haarttiin, josta tuli sydänystäväni ja myöhemmin kurssikaverini”, Dadu kertoo ja hänen äänensä selvästi lämpenee.
Haartti on ollut erityisen merkityksellinen Dadun uran kannalta muun muassa yhteisen Estella ja Sofia -trilogian kautta, jonka he osin myös käsikirjoittivat ja ohjasivat Teatteri Takomoon.
Vielä suurempi vaikutus Haarttilla on Dadun mukaan ollut Viiksi-instituutin ja Viiksi-kollektiivin kokoonkutsujana.
”Kollektiivisuus ja uudenlaisten tekotapojen luominen yhdessä ovat muuttaneet suhdettani näyttämöön valtavasti ja kehittäneet minua taiteilijana”, Dadu sanoo.
Kollektiivina työskennellessä pysyvää johtajaa ei ole, vaan kaikki ryhmän jäsenet ovat vuorollaan ikään kuin opettajia ja oppilaita.
”Työskentely tässä muodossa on ollut hullua mutta antoisaa ja kasvattavaa. Jos haluaa tietää, miten konfliktit itsessä näyttäytyvät, kannattaa perustaa kollektiivi!”
Rakkaat, raskaat aiheet
Dadun tunnetuimpia esityksiä ovat vaikuttavat, omaelämäkerralliset esitykset, kuten Minun Palestiinani ja FAIL.
Henkilökohtainen, rakas ja tärkeä mutta myös raskas prosessi oli Roolitus-kirjan kirjoittaminen.
Suomalais-palestiinalainen Dadu ruotii kirjassa elokuva- ja näyttämötaiteen roolituksen ja representoinnin kipukohtia näyttelijän näkökulmasta.
Omakohtainen esseeteos tarjoaa myös konkreettisia tapoja purkaa näyttelijöihin kohdistuvaa syrjivää katsetta, joka edustaa vallitsevia valtarakenteita ja määrittää normaalia.
”Kirjoittaminen oli vaikeaa ja vei vuosia, mutta se on ollut minulle lahja ja toivottavasti alallekin.”
Tällä hetkellä Dadu palautuu parin viime vuoden aikana syntyneestä kuormituksesta ja valmistautuu tuleviin töihin. Tiedossa on muun muassa Teatteri Takomoon toteutettava uusi yhteisteos kolmen palestiinalaistaustaisen taiteilijan kanssa.
Samalla hän jatkaa aktivismiaan Sumud-järjestössä, jonka perustajajäsen hän on. Ryhmä tekee aktivismia kansanmurhaa ja apartheidia vastaan, palestiinalaisten oikeuksien puolesta.
Palestiinan tilanne on murheellinen ja painaa Dadun mieltä. Dadu on syvästi pettynyt siihen, miten ympäröivä yhteiskunta ja myös taidekenttä on suhtautunut palestiinalaisiin kohdistuviin rikoksiin.
”Monien teatterien hallitukset ovat määränneet tekijöitään sanoutumaan irti politiikasta ikään kuin instituutio olisi neutraali toimija”, Dadu sanoo.
Vanhoista hirmuteoista voidaan Dadun mukaan tehdä vaikka mikä teos, mutta kun käynnissä on kansanmurha, jonka pysäyttämiseen voisi itse vaikuttaa, valitaan hiljaisuus.
”Median, poliitikkojen ja koko ympäröivän yhteiskunnan passiivisuus on särkenyt sydämeni suuremmin kuin itse kansanmurha.”
Taiteilijan ja yleisön vapaudesta
Viimeisen parin vuoden aikana Dadu onkin ensimmäistä kertaa kysynyt itseltään, onko tällainen todellisuus oikea paikka tehdä taidetta. Jopa lopettaminen on käynyt mielessä.
”Se on ollut kipeä, mutta rehellinen kysymys, joka on noussut turhautumisestani vallitsevia valtarakenteita ja asenteita kohtaan.”
Dadu kokee, että kaikella taiteella on aina poliittinen ulottuvuus.
”Politiikka ei ole taiteesta irrallaan, koska mikään ihmiselämän osa-alue ei ole. Se ei kuitenkaan tarkoita, että taide olisi propagandaa. Se tarkoittaa, että olemme tässä maailmassa osallisia ja kokonaisvaltaisia toimijoita.”
Vapaus taiteessa on Dadulle keskeinen arvo. Vapaus tarkoittaa hänelle sitä, että hän saa taiteilijana itse määrittää rajansa ja liikkumatilansa.
”Sama vapaus kuuluu myös yleisölle. En halua istuttaa valmiita ajatuksia katsojan mieleen. En myöskään loukkaannu, jos joku lähtee pois kesken esityksen”, hän sanoo.
Joskus katsojan poistumista voi pitää jopa merkkinä olennaiseen kohtaan osumisesta.
Dadu oli esimerkiksi mukana Susanna Kuparisen ohjaamassa Eduskunta –näytelmässä, jonka satiirinen kuvaus hyödynsi aitoja repliikkejä eduskunnan täysistunnoista ja viranomaishaastatteluista.
”Näytöksestä lähti usein ihmisiä pois, ja kerran yhdessä tietyssä kohdassa poistui kokonainen liuta pukumiehiä”, Dadu sanoo.
”Tuli melkein sellainen olo, että ne lähdöt olisivat voineet olla Kuparisen ohjaamia.”
Taiteen saavutettavuus
Taidekoulutuksen saavutettavuudesta Dadu on huolissaan. Korkeakoulutus on laadukasta, mutta polku sille pitäisi pystyä avaamaan paljon aikaisemmassa vaiheessa.
Tilanne kuitenkin vaikuttaa huonolta. Esimerkiksi Dadun alalle aikanaan innostanut Kuusankosken teatteri on rahoituksen puutteessa lopettanut toimintansa Kuusankoskitalossa.
Dadu pelkää, että vastaavat tapahtumat myös muissa maakunnissa ja ryhmissä synnyttävät tyhjiön, joka ei täyty.
”Tätä menoa voidaan kohta kysyä, onko taide enää juuri kenellekään saavutettavaa ja onko sen tekemiseen realistisia mahdollisuuksia.”
Vaikka Dadu painiskelee välillä vakavien aiheiden ja kysymysten parissa, on hän kriiseistä huolimatta aina uudelleen valinnut taiteen ja erityisesti teatterin. Intohimo tekemiseen on tallella.
”En aina tiedä, miksi teen teatteria tai miksi näyttelen, mutta edelleen nautin tekemisestä ja ilmeisesti tarvitsen sitä toisin tekemisen ja kuvittelemisen maailmaa ymmärtääkseni tätä todellisuutta. Niin kauan kuin näin on, touhu saa jatkua.”
Teksti: Elli Collan
Noora Dadu, s.1981
- Valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2010
- Vuoden nuori lausuja 2006 (Veikko Sinisalo -kilpailu)
- Näyttelijäliiton Vuoden nuori näyttelijä 2015
- Aktivisti: Palestiina-verkosto Sumudin perustajajäsen ja entinen puheenjohtaja. Yksi apartheidin vastaisen kulttuuriboikotin koollekutsujista vuodesta 2021.
- Nuori voima -palkinto 2023, Minun Palestiinani ja Fail-kirjasta (T/U/A 2022)
- Kirjoittanut representaatio-ongelmia roolituksessa käsittelevän kirjan Roolitus (Vastapaino, 2024)
- Asuu ja työskentelee Helsingissä
Vuoden alumnien valinta on vuosittain jaettava tunnustus Taideyliopiston kolmen akatemian kasvateille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet esikuvallisesti taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.