Vuoden alumni Iiu Susiraja aloitti valokuvaamisen huvin vuoksi – “Yhtenä yönä vain räjähti”
Aikanaan Iiu Susiraja epäili, ettei hänestä koskaan tulisi taiteilijaa. Nyt hänen kuviaan on esillä maailman merkittävimmissä museoissa. Susiraja on yksi Taideyliopiston Vuoden alumneista 2025.
Vuonna 2004 Iiu Susiraja istui pussikaljalla Kiasman nurmikolla, hörppi olutta ja katseli museorakennusta.
”Ei käynyt mielessäkään, että teoksiani voisi koskaan olla siellä esillä. Päinvastoin: mietin silloin, tuleekohan minusta koskaan minkäänlaista taiteilijaa”, Susiraja naurahtaa.
Tuohon aikaan Susiraja opiskeli tekstiilisuunnittelua, mutta opinnot menivät rutiinilla ja inspiraatio oli hukassa.
Ennen tekstiilialan opintoja Susiraja oli tuloksetta hakenut opiskelemaan muun muassa Taideteolliseen korkeakouluun, Turun Piirustuskouluun ja Lahden muotoiluinstituuttiin.
Sisäänpääsy Hämeen ammattikorkeakouluun kuuluvalle Wetterhoffin keramiikka- ja lasilinjalle oli sekin jäänyt muutaman pisteen päähän.
”Jälkikäteen olen ajatellut, että se oli hyvä asia. En olisi nuorena ollut valmis taiteilijaksi. Minun piti elää ja hankkia enemmän kokemuksia”, Susiraja pohtii.
Vahva halu kuvata
Lapsena Susiraja ei omien sanojensa mukaan ollut mitenkään erityisen lahjakas taiteellisesti, eikä perheessä juurikaan harrastettu kulttuuria tai taiteita.
Tehdä hän kuitenkin tykkäsi. Pikku-Iiu – tuolloin vielä nimeltään Pirre – kävi koulun käsityökerhossa, seurakunnan piirustuskerhossa ja äitinsä kanssa työväenopiston keramiikkakursseilla.
Hetken aikaa hän oli myös Turun kuvataidekoulun lasten piirustuskoulussa.
”Se oli mukava mutta kallis harrastus, joka minun piti taloudellisista syistä lopettaa.”
Valokuvaus tuli kuvioihin vasta aikuisena. Ilman mitään sen suurempaa syytä Susiraja hankki ensimmäisen oman digikameransa vuonna 2007.
”Vanhempani lähtivät mökille, ja minä pyöräilin postiin hakemaan kamerapakettia. Aloin kuvata heti samana iltana”, Susiraja muistelee.
Kuvauskohdetta miettiessään hän päätyi nopeasti itseensä, ja kamera räpsyi. Muistikortille tallentuivat muun muassa poski ja pullea käsivarsi.
”Ensimmäiset kuvat olivat vakavia. En osannut katsoa niitä valokuvataiteen näkökulmasta”, Susiraja sanoo.
Itsensä kuvaaminen tuntui kuitenkin luontevalta.
”En edes haluaisi kuvata muita. Kun kameran edessä olen minä itse, ei tarvitse ujostella. Saan tehdä rauhassa, eikä tarvitse selittää kenellekään mitään.”
Tulkintoja korostava keho
Pian Susiraja aloitti valokuvausopinnot Turussa sijaitsevassa Paasikivi-opistossa.
Sen jälkeen hän pyrki ja pääsi Turun Taideakatemiaan, jossa opettaja Renja Leino rohkaisi Susirajaa olemaan enemmän esillä kuvissaan.
”Olin kuvannut itseäni, mutta en näkynyt kuvissa tunnistettavasti. Leino sanoi, että rohkeasti vaan kasvot esiin. Samalla kuviin alkoi tulla huumoria, ja siitä tuli mun juttu.”
Susirajan kuvien huumori on absurdia, arkista ja kuivaa. Hän esiintyy kuvissaan milloin sukkahousut rintoihinsa kiinnitettynä, milloin tikkataulu tai iso nallekarhu haaroissaan.
Eräs hänen tunnetuista teoksistaan on Woman (2010), jossa vakavailmeinen taiteilija seisoo valkoinen neulehattu päässään ja käsissään hansikkaat, jotka on täytetty silakoilla.
”Itse ajattelen yksinkertaisesti, että kuvissani on ihminen ja jokin esine tai esineitä. Ei muuta”, Susiraja kuittaa.
Hän sanoo, ettei ainakaan tietoisesti pyri tekemään kantaaottavaa, saati seksuaalisesti provosoivaa taidetta. Usein hänen töitään kuitenkin tulkitaan niin, eikä se yllätä Susirajaa.
”Jos olisin pienikokoinen ja kuvaisin itseäni näin, tulkinnat olisivat todennäköisesti erilaisia. Kehoni koko toimii kuin alleviivaustussi. Sen jälkeä ei voi olla huomaamatta, ja se synnyttää katsojassa ajatuksia, vaikka tämä haluaisi olla kuinka neutraali.”
Yllättäviä sysäyksiä uralla
Vuonna 2008 Susirajan töitä esiteltiin Nunes-galleriassa Helsingin Kampissa ja 2010 hän sai kuviaan esille Suomen valokuvataiteen museon projektitilaan.
Everyday Life, Style: 100% -näyttelyä seurasi juttu Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, jonka kannessa Susiraja komeili.
”Voi sanoa, että yhtenä yönä vain räjähti. Hesarin jutun jälkeen ei ollut enää epäselvää, olenko taiteilija.”
Myös kansainvälinen tunnettuus käynnistyi yllättävällä intensiteetillä, kun Susiraja antoi haastattelun verkossa suositulle brittijulkaisu Huffington Postille.
”En tiennyt, mikä Huffington Post oli, mutta toimittaja oli nähnyt kuviani netissä ja halusi haastattelun”, Susiraja kertoo.
Englantia kehnosti puhuva Susiraja vastasi toimittajan kysymyksiin lyhyesti sähköpostilla.
”Seuraavana päivänä kotisivuillani oli käynyt 30 000 ihmistä. Olin hetken ihan pihalla, että mitä nyt tapahtuu. Sitten näin, että haastatteluni oli julkaistu netissä.”
Jutusta avautui tie, joka on vienyt Susirajan töitä ulkomaisiin näyttelyihin kuten New Yorkin MoMA PS1:een, Norjan Sørlandets Kunstmuseumiin ja Los Angelesin François Ghebaly -galleriaan.
Kotimaisetkin meriitit ovat kovia. Esimerkiksi Kiasmaan Susiraja sai oman näyttelyn vuonna 2019, ja hänen teoksiaan on Kansallisgallerian kokoelmassa Kiasmassa.
Kansainvälinen tunnettuus ja arvostus eivät kuitenkaan vielä tarkoita leveää elämää. Susirajankin työskentely on paljolti kiinni apurahoista.
”Taideala on kaikkialla ahdingossa, eikä teoskauppa käy. Kuvaan edelleen kotona, sillä minulla ei ole varaa työhuoneeseen. Jos saisin jonkun pidemmän apurahan, voisin harkita omaa studiota.”
Taiteilijuus on päätös
Susirajan mielestä jokainen saa määritellä itse, milloin ja millä kriteereillä kutsuu itseään taiteilijaksi.
”Minulle ratkaiseva tekijä oli koulutus. En pitäisi itseäni taiteilijana, ellen olisi päässyt Turun Taideakatemiaan ja myöhemmin Kuvataideakatemiaan”, hän toteaa.
Taiteilijana hän toimii kansainvälisesti ja on tällä hetkellä maailman tunnetuin suomalainen valokuvataiteilija.
Silti Susiraja sanoo, ettei hänellä tullut mieleenkään lähteä opiskelemaan taiteilijaksi Suomen rajojen ulkopuolelle.
”Taidekouluihin on Suomessa tietysti vaikea päästä. Mutta korkeakoulutus on täällä laadukasta ja Taideyliopisto arvostettu paikka ihan syystä. On mielestäni hienoa, että verovaroin järjestetään tällaista opetusta”, Susiraja sanoo.
Taiteen merkityksestä
Taiteen rooli arjessa ja yhteisöissä yleisesti on hänen mielestään merkittävä. Julkista taidetta voisi Susirajan mielestä olla esillä enemmänkin.
”Esimerkiksi sairaaloissa taiteella on paikkansa. Taide voi toimia ikään kuin pienenä korokkeena, joka nostaa hetkeksi arjen yläpuolelle.”
Taiteen arvo mitataan Susirajan mielestä lopulta siinä, mitä se saa katsojassa aikaan.
”Toivon, että teokseni antaisivat ihmisille saman vahvan tunteen, jonka itse olen kokenut Heli Rekulan ja Markus Copperin teosten äärellä. Että jokin jää mieleen ja koskettaa.”
Susirajan työskentely on kurinalaista ja päivät sekä kuvaussessiot hyvin suunniteltuja. Hän pohtii aiheita, aikatauluttaa kuvauspäivät kalenteriin ja hankkii kuvausrekvisiitan hyvissä ajoin.
”Työtähän se on, mutta järjettömän kivaa. Kun näkee kuvan kameran ruudulta ja intuitiivisesti tietää, että juuri siinä on se jokin – se tunne on koukuttava, eikä mikään vedä sille vertoja.”
Teksti: Elli Collan
Iiu Susiraja, s.1975
- Valmistui Turun Taideakatemiasta valokuvataiteen linjalta 2012 ja Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2018
- Tunnettu omakuvapohjaisesta, omaperäisestä ja humoristisesta valokuvataiteesta
- Teoksia merkittävissä kokoelmissa, mm. Kansallisgalleriassa, Kiasmassa ja Moderna Museetissa
- Yksityisnäyttely mm. MoMa PS1 (New York, 2023)
- Asuu ja työskentelee Turussa
Vuoden alumnien valinta on vuosittain jaettava tunnustus Taideyliopiston kolmen akatemian kasvateille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet esikuvallisesti taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.
