Rajoja hälventämässä – Moniäänisyys kuului IN-TUNE-yliopistoallianssin ensimmäisessä tutkimustapahtumassa

Kahdeksan eurooppalaisen korkeakoulun IN.TUNE-allianssin ensimmäinen yhteinen tutkimustapahtuma AIRE järjestettiin Wienissä marraskuussa. Sibelius-Akatemiaa edustaneet tutkijatohtori Assi Karttunen ja väitöskirjatutkija Johanna Lehtinen-Schnabel palasivat kotiin inspiroituneina, ideoiden ja uusien yhteyksien rikastamina.

Johanna Lehtinen-Schnabel Kuva: Stephan Polzer/ mdw

Karttunen ja Lehtinen-Schnabel tekevät tutkimusta siellä, missä taide ja tiede kohtaavat, risteävät ja toisinaan sulautuvat toisiinsa. Vaikka heidän lähestymiskulmansa tutkimukseen ovat vähän erilaiset, he ovat löytäneet yhteisen äänen tuoda keskusteluun taiteilijuuden, tutkimuksen ja pedagogisen osaamisen rajapintoja.

”Meidät todennäköisesti kutsuttiin mukaan AIREen, koska tutkimuksemme liikkuvat taiteen ja tieteen rajapinnoilla. Se on yksi alueista, jota IN.TUNE haluaa tutkia ja kehittää”, Lehtinen-Schnabel kertoo.

Kaikki mukaan! Taiteellinen tutkimus kumpuaa usein käytännön tekemisestä

Karttunen esitteli tapahtumassa taiteilijapedagogista tutkimustaan Suomen Akatemian Profi 6 -hankkeessa. Tutkimus käsittelee intersubjektiivisuuden laatuja ja sitä, miten niiden moninaisuus rikastaa muusikon ja pedagogin työtä.

“Musiikki on valtavan vahva intersubjektiivinen tila. Meidän pitäisi olla tietoisempia siitä, miten se hälventää rajoja ihmisten, tutkimuksellisten lähestymistapojen sekä kielen että tunteiden tasolla. Se on valtavan voimakas pedagoginen väline.”

Lehtinen-Schnabel tekee väitöstutkimustaan siitä, miten kuorolaulua voi hyödyntää kielenopiskelussa ja miten kielitietoinen kuorotoiminta muovaa ajattelua ja pedagogiikkaa uuteen suuntaan. Wienissä hän toi esitykseensä mukaan kirjaimellisesti koko yleisön.

“Pistin ex tempore koko yleisön improvisoimaan,” hän nauraa. “Se oli pitkän päivän lopussa syytä tehdä ja samalla muistuttaa, että tutkimuksen ja taiteen ytimessä on toiminta, vuorovaikutus ja hetkessä oleminen.”

AIRE tarjosi tiiviin ohjelman, jossa esitykset seurasivat toisiaan nopealla tahdilla. Laaja kirjo monen erilaisen tutkimuksen esittelyjä herätti oivalluksia. Molemmat korostavat tapahtuman moniäänisyyttä: esityksissä kuultiin taiteilijoita, tutkijoita, pedagogisia näkökulmia ja tieteellisiä lähestymistapoja.

”Se oli erilaista kuin perinteinen konferenssi, jossa usein kokoonnutaan samantyyppisten aiheiden äärelle”, Lehtinen-Schnabel toteaa.

Taiteellinen tutkimus ei ole vain fiilistelyä

Karttunen painottaa, että taiteellinen tutkimus ei ole pelkkää tunnelmointia, vaan se pohjaa vahvoihin teoreettisiin ja metodologisiin viitekehyksiin.

”Performatiivinen, kehollinen ja materiaalinen käänne ovat esimerkkejä paradigmoista, jotka tekevät taiteellisesta tutkimuksesta menetelmällisesti perusteltua. Pelkkä konsertti ei ole tutkimusta, ellei sen taustalla ole reflektiota ja artikulaatiota siitä, mitä uutta siinä syntyy.”

Assi Karttunen (kuva: Stephan Polzer/ mdw)

Ensimmäisessä AIRE-tutkimustapahtumassa kävi hyvin ilmi se, miten eri vaiheissa allianssin yliopistot ovat suhteessa tutkimukseen ja miten keskustelulla voidaan päästä kohti yhteistä ymmärrystä tutkimuksen roolista taideyliopistoissa.

Taiteellisessa ja taiteen ja tieteen rajat ylittävässä tutkimuksessa naiset näkevät Sibelius-Akatemialla ja koko Taideyliopistolla merkittävän roolin.

“Olemme monessa suhteessa tässä pitkällä, ja meillä on rohkeutta haastaa ja ajatella toisin” Lehtinen-Schnabel arvioi.

Karttunen huomauttaa, että tämä asema ei ole tullut itsestään vaan taiteilijalähtöinen tutkimus on Suomessa saanut jalansijaa pitkän työn tuloksena.

Oivalluksia ja yhteyksiä

Yksi tapahtuman tarjoamista oivalluksista liittyi siihen, miten musiikki hälventää rajoja ja luo yhteyksiä ihmisten välillä.

”Taide ei elä omassa kuplassaan, vaan sen tulee olla dialogissa maailman kanssa.Taiteelliseen toimintaan liittyvä tutkimus voi suuntautua ulospäin, kantaa vastuuta ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun”, Lehtinen-Schnabel huomauttaa.

Molemmat tutkijat näkevät IN.TUNE-allianssissa suurta potentiaalia. Kansainväliset kontaktit, eri kulttuurien kohtaaminen ja uuden tiedon jakaminen voivat synnyttää uusia yhteistyömuotoja ja tutkimusavauksia.

Taiteellisella tutkimuksella on vankka paikka muuttuvassa maailmassa

Maailma on turbulentti, ja taiteellinen tutkimus voi tarjota välineitä sen ymmärtämiseen ja muokkaamiseen. Se voi haastaa ja uudistaa ajattelua. AIRE-tapahtuma oli Lehtinen-Schnabelille ja Karttuselle tilaisuus jakaa, oivaltaa ja rakentaa uutta.

“Taiteellinen ja taidekasvatukseen liittyvä tutkimus voi antaa välineitä toimia yhä moninaisemmassa maailmassa ei vain teknisesti, vaan myös inhimillisesti ja yhteisöllisesti. Tarvitsemme ajattelua, joka uskaltaa olla luovaa ja moniäänistä,” toteaa Lehtinen-Schnabel.

IN.TUNE on ensimmäinen, kahdeksan eurooppalaista yliopistoa yhdistävä allianssi musiikin ja taiteen alalla. Allianssissa toimivat yliopistot kehittävät yhdessä taidekoulutuksen ja tutkimuksen laatua, vaikuttavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä pitkällä aikavälillä. Euroopan komissio on myöntänyt IN.TUNE:lle rahoituksen vuosille 2024–2027. Lue lisää IN.TUNE-yliopistoallianssista.