Professori Anita Seppä: ”Ekokriisi vaatii, että kirjoitamme uudelleen tarinamme ihmisestä ja taiteesta”
Monikriisin aikakaudella vanhojen tulisi kuunnella nuoria, ja taidehistoria ja -teoriat pitäisi ajatella kokonaan uudelleen, sanoo professori Anita Seppä. Hän aloitti työnsä Taideyliopiston Tutkimusinstituutissa tämän vuoden alussa.
”Tutkimusinstituutti on erinomainen avaus. Toivon sille vahvaa rahoitusta, jotta se voi kehittyä tutkimusorganisaationa seuraavalle tasolle. Taiteelliselle tutkimukselle tarvitaan selkeämpiä urapolkuja — tällä hetkellä moni jää niin sanottuun postdoc-loukkuun.”
Monialainen ja -taiteinen Tutkimusinstituutti onkin varsin sopiva yhteisö Sepälle, sillä hän on aina ollut kiinnostunut monialaisuudesta ja liikkunut luontevasti myös eri tieteenalojen välillä.
Viime vuosina hän on työskennellyt monialaisissa verkostoissa teemoinaan ekologinen kestävyys, maapallon resurssien oikeudenmukainen jakaminen sekä näihin liittyvät kulttuuriset tarinat.
Tiedettä jalostuneempaa ymmärrystä
Vuonna 2023 Seppä perusti Kriittisen akatemian, joka keskittyy monialaiseen kestävyystutkimukseen ja tieteidenvälisen vaikuttavuuden vahvistamiseen Suomessa.
”Mukana on ollut enimmäkseen taiteellisia tutkijoita, paljon musiikin, visuaalisten alojen ja esittävien taiteiden tekijöitä, mutta myös esimerkiksi ilmakehätutkijoita ja astrofyysikoita.”
Useampia tutkimushankeprosesseja on jo lähtenyt liikkeelle, ja työ alkaa nyt tuottaa tulosta.
”Taiteella on kyky paitsi välittää tietoa, myös välittää tunteita sekä avata kokonaisuuksia, joita pelkkä analyyttinen tieto ei tavoita. Tämä on herättänyt kiinnostusta myös luonnontieteissä.”
Tutkijat haluavatkin Sepän mukaan enenevissä määrin kuunnella taiteilijoita ja ottaa heidät myös mukaan kenttätyöhön.
”Kehollisen tiedon, kokemuksellisuuden ja holistisuuden nähdään tuottavan sellaista ymmärrystä, joka voi parhaimmillaan olla jalostuneempaa kuin perinteinen tieteen paradigma.”
1700-luvun raskas perintö
Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC totesi raportissaan, että ekologisen kriisin keskeinen jarru on kulttuurinen.
Kulttuurisen jarrun juuret ovat 1700-luvun Euroopassa. Sieltä olemme Sepän mukaan perineet suurten kertomusten ongelmallisen kokoelman, joka oikeuttaa luonnon ylikulutuksen.
”Ihminen kirjoitetaan näissä tarinoissa erilleen luonnosta. Riippuvuussuhteemme ekosysteemeihin ovat edelleen olemassa, mutta kulttuurisesti ne näyttävät katkenneen.”
Nyt pitäisi Sepän mielestä keksiä, miten voisimme kertoa uudelleen tarinamme ihmisestä, taiteesta ja tieteestä sekä ihmisen ekologisesta lokerosta.
”Myös taiteen historia, teoriat ja nykykäytännöt pitäisi kaikki kertoa uudella tavalla.”
Z-sukupolvi tuo toivoa
Seppä näkee toivon nuorissa. Tällä hetkellä kaksikymppisten Z-sukupolvi horjuttaa hallituksia ympäri maailmaa. Vuonna 2024 he saivat aikaan vallankumouksen Bangladeshissa, joka puolestaan inspiroi liikehdintää muun muassa Nepalissa, Indonesiassa, Filippiineillä ja Malediiveilla. Aasian kevääksi kutsuttu ilmiö on myöhemmin levinnyt myös Afrikkaan ja muihin maanosiin.
”Sukupolvelle kasautuu kohtuuton taakka, mutta samalla uutta yhteisöllisyyttä on syntymässä.”
Sepän mielestä olisi erittäin tärkeää, että vanhemmat kuuntelisivat nuoria enemmän.
”Ongelmana on, että me vanhemmat sukupolvet olemme saaneet koulutuksemme täysin eri tilanteessa. Meidän pitäisi uusiutua nopeammin ja olla dialogissa nuorten kanssa.”
Sepän mukaan tarvitsemme keskustelua validin tiedon muodoista ja poisoppimista vanhentuneista akateemisista rakenteista. Maailma muuttuu niin nopeasti.
”Koulutusta ja erityisesti taiteilijakoulutusta pitäisi uudistaa. Nykyisin se on liian henkilö- ja teoskeskeistä, menestymiseen satsaavaa.”
Tämän kaiken vastapainona Seppä peräänkuuluttaa yhteisöllisyyttä.
”Uskon yhteistyöhön — siihen, että opettelemme ajattelemaan yhdessä.”