Lauri Suurpää paljastaa teorian ja analyysin keinoin, miten musiikki rakentuu pinnan alla
Suurpää on toiminut 25 vuotta musiikinteorian professorina Sibelius-Akatemiassa. Merkkipaalun kunniaksi julkaistiin myös juhlakirja.
Kun musiikinteorian professori Lauri Suurpää aloitti Sibelius-Akatemiassa vuonna 1980 kitaransoiton nuorisokoulutuksen opiskelijana, hän tuskin aavisti kulkevansa koko oppimisen kaaren läpi aina professoriksi saakka. Nyt, 25 vuotta professoriksi nimittämisensä jälkeen, hänen uraansa juhlistetaan kansainvälisellä artikkelikokoelmalla. Millainen ihminen löytyy vaikuttavan uran ja syvällisen tutkimustyön takaa?
Perintönä “kahvat palloon”
Suurpää tunnetaan Sibelius-Akatemiassa paitsi musiikkianalyysin opettajana, myös eritasoisten opinnäytteiden omistautuneena ohjaajana. Opetuksessaan hän nojaa syvään haluun ymmärtää musiikkia kokonaisvaltaisesti ja ohjata opiskelijoita esittämään omia kysymyksiään.
“Musiikkianalyysi ei ole puhtaasti teknistä toimintaa. Emme etsi pelkästään teknisesti oikeita vastauksia, eikä ole olemassa oikeita ja vääriä näkökulmia. Musiikki on täynnä kiinnostavia tasoja, ja meidän tehtävämme on tuoda ne dialogiin keskenään.”
Tässä ajattelussa korostuvat uteliaisuus, epäortodoksisuus ja ennen kaikkea halu kuunnella – musiikkia, itseä ja toista ihmistä. Suurpää on ohjannut Sibelius-Akatemiassa lukuisia opinnäytetöitä ja jättänyt jo tällä työllä jälkensä suomalaiseen musiikintutkimukseen. Hän pyrkii auttamaan opiskelijoita sanallistamaan intuitioitaan ja näkemään, mihin suuntaan heidän kysymyksensä vievät.
“Joskus tutkimusaihe on alussa kuin pallo, josta ei saa otetta: ohjaajana voin yrittää antaa palloon ’kahvat’, joista saa kiinni. Usein tämä on aika hienovaraista – täytyy ohjata opiskelijoita tarkentamaan aidosti omia ajatuksiaan.”
Satsioppi ja musiikkianalyysin “käsityötaidot” ovat aina olleet Sibelius-Akatemian musiikinteorian opetuksen keskeinen tukipilari, ja ne ovat tehneet koulutuksesta ainutlaatuisen. Suurpää kuvailee, että tutkimuksellisuus on noussut vuosien mittaan yhä merkittävämpään rooliin, ja 25 vuoden aikana on muotoutunut oma tutkimusyhteisö ja -perinne.
Dekkareita ja nuottiviivastoja
Suurpää tunnetaan erityisesti Schenker-analyysin asiantuntijana. Siinä pyritään ymmärtämään, miten musiikki rakentuu pinnan alla. Analyysin avulla etsitään sävellyksen taustalla olevia rakenteita, jotka kannattelevat musiikin kulkua. Ne kuvataan analyysikaavioiksi, jotka näyttävät sekä sen, mitä kuulemme heti, että sen, miten musiikki etenee hitaammin ja suuremmissa kaarissa.
Innokkaana lukijana Suurpää lähestyy Schenker-analyysiä kirjallisuusvertauksen avulla.
“Ajattelen sitä vähän kuin dekkaria: aivan kuten rikosmysteerissä, musiikissa kuljetetaan rinnakkain päällekkäistä suurta tarinaa ja yksittäisten tapahtumien kuvauksia. On tapahtumia, jotka vievät kohti jotain, syntyy odotuksia, jännitteitä ja viivästyksiä. Analyysin tavoitteena on sanallistaa näitä ei-sanallisia kokemuksia.”
Yhden instituution mies
“Olisi mahdoton ajatella omaa toimintaani ilman Sibelius-Akatemiaa”, Suurpää toteaa.
Ja kun hänen uraansa katsoo, näkeekin, että hän on kulkenut kokonaisen urapolun saman instituution sisällä – ensin opiskelijana nuorisokoulutuksesta korkeakoulututkintoon, sitten opettajana ja professorina.
“Tämän koko polun voi Sibelius-Akatemiassa tehdä ammatillisesti haastavalla ja korkealla tasolla – se on ainutlaatuista”, hän huomauttaa.
Tässä ajassa Sibelius-Akatemiasta on tullut hänelle merkittävä yhteisö ja tutkimuksellinen alusta. Myös sattumalla oli sormensa pelissä siinä, mihin Suurpää lopulta suuntautui musiikinteoreetikkona. Hänen akateeminen katseensa suuntautui jo varhain myös ulkomaille. Kansainväliset verkostonsa hän on löytänyt erityisesti Yhdysvalloista.
“Vuonna 1989 tein A-kurssin kitarasta ja sitten hain ja pääsin opiskelemaan musiikinteoriaa. Samana syksynä Carl Schachter tuli New Yorkista pitämään kahden viikon kurssin Schenker-analyysista. Siitä alkoi yhteistyö, joka jatkui ensin kirjekurssina. Lopulta päädyin New Yorkiin osana tohtoriopintojani. Ilman Schachterin kurssia en varmaan olisi tässä nyt.”
Juhlakirja, joka todella koskettaa
Suurpään uraa juhlistava Encountering Music Analysis: Structure, Performance, Text and Beyond on paitsi tieteellinen julkaisu, myös henkilökohtainen kunnianosoitus kollegoiden kynästä. Mukana on merkittäviä kansainvälisiä musiikinteoreetikkoja, ja artikkelit käsittelevät aiheita Scarlattista Pärtiin – juuri sellaisella moniäänisyydellä, jota Suurpää itsekin arvostaa.
“Julkaisu herättää lämpimiä ja nöyriä tunteita”, hän kuvailee. “Se, että niin moni kollega halusi käyttää aikaansa ja ajatuksiaan tämän kirjan tekemiseen, tuntuu valtavan merkitykselliseltä. Kirjoituksissa kuuluu ystävyys ja tekijöiden oma ääni.”
Avaimia toimivaan yhteisöön
Suurpää on ollut mukana rakentamassa sävellyksen ja musiikinteorian koulutuksen yhteisöä ja ilmapiiriä Sibelius-Akatemiassa vuosikymmenten ajan. Mistä hyvä yhteisö ja yhteishenki syntyvät? Moni on tullut alalle jo hyvin nuorina ja tehnyt uravalintansa varhain. Tärkeää on Suurpään mielestä ainakin sitoutuneisuus ja vilpitön kiinnostus musiikkia kohtaan.
“Meillä on ollut onni saada hyviä ihmisiä vetämään sävellyksen ja musiikinteorian koulutusta – ihmisiä, joilla on halu kuunnella ja edistää asioita. Ja ehkä tärkeintä on kokemus siitä, että saa vaikuttaa siihen, mitä tekee. Se tuo sitoutumista ja yhteisöllisyyttä. Keskiössä on ollut ajatus siitä, että jos tehdään tutkimusta, tarvitaan tiettyjä menetelmiä ja niihin liittyvää eräänlaista käsityötaitoa.”
Myös opiskelijat ovat Suurpään havainnon mukaan muuttuneet ja opinnäytetöiden aiheet monipuolistuneet: e tukevat toisiaan ja ovat fokusoituneita, tekevät projekteja määrätietoisemmin.
“Myös heidän kiinnostuksenkohteidensa kirjo on kasvanut, ja he tuovat rohkeammin esiin sitä, mitä itse tahtovat tehdä. Se on minusta pelkästään hyvä asia. Tänä päivänä opiskelijat voivat ehkä vahvemmin kokea olevansa mukana yhteisessä tutkimuskehikossa. Olemme ehkä onnistuneet tarjoamaan yhteisön, jossa he uskaltavat rohkeasti tarttua siihen, mikä heitä kiinnostaa, ja esittää juuri omat kysymyksensä.”
Moniäänisyyden toive
Mikä on professorin mielestä suurin ja kenties arvokkain pitkän uran kiitos?
“Ehkä se, että se työ, mitä on tehnyt, on jollain tavalla omaksuttu osaksi alalla käytävää keskustelua.”
Suurpää toivoo, että musiikin tulevaisuus saisi olla moniääninen ja erilaisia näkökulmia suvaitseva.
“Tekemäni tutkimuksen vaikutus ympäröivään yhteiskuntaan on aika välillistä. Tämänhetkisessä maailmassa on minusta hirveän olennaista tiedostaa historiamme ja perinteemme – miten yhteisöstä ja yhteiskunnasta on tullut sellainen kuin se on. Ymmärrys ja tieto siitä, miksi taide ja musiikki ovat aina olleet olennaisia ihmiskunnalle, on merkittävää. Tämän tietoisuuden ylläpitämisessä myös musiikkianalyysillä on paikkansa.”