Kirjoittamisen professoreiksi Mikael Brygger, Riikka Pelo, Antti Salminen ja Jussi Valtonen

Kirjoittamisen professoreina aloittivat 1.8.2019 Mikael Brygger, Riikka Pelo, Antti Salminen ja Jussi Valtonen.

X-symboli sinisellä ja violetilla taustalla.

Taideyliopistossa käynnistyy elokuussa kirjoittamisen maisteriohjelma, joka toteutuu Otava-konsernin ja Otavan Kirjasäätiön miljoonatuella. Maisteriohjelmaan valitut kuusi opiskelijaa hakivat siihen omien kirjoitusprojektiensa perusteella, ja professorirekrytoinneissa keskeistä oli löytää parhaat mahdolliset henkilöt ohjaamaan juuri näitä opiskelijoita.

”Tämänkaltainen opiskelijalähtöinen professorirekrytointi on Suomessa täysin uutta. Ohjelmaan valituissa opiskelijaprojekteissa ja siten myös professorivalinnoissa painottuu proosa, mutta joukosta löytyy myös yksi monitaiteellisen ja yksi digitaalisen kirjoittamisen alueelle sijoittuva projekti,” kertoo kirjoittamisen maisteriohjelman johtaja ja ohjelman suunnittelutyöryhmää vetänyt Jusa Peltoniemi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta.

Riikka Pelo toteaa, että kirjailijan työ vaatii nykyaikana usein toimimista suhteessa muihin taiteen- ja tieteenaloihin sekä erilaisiin media-alustoihin. Siksi se vaatii myös ennakkoluulotonta ymmärrystä kirjallisuuden mahdollisuuksista. Tämä taas edellyttää laajaa perehtyneisyyttä oman alan traditioihin.

”Kirjoittamisen maisteriohjelma on parhaimmillaan paikka, jossa näitä mahdollisuuksia voi tehdä todeksi kirjallisuuden ja kielen lähtökohdista, ja joka voi antaa valmiuksia uudenlaisen kirjailijuuden ja kirjailijan ammattikuvien muotoutumiselle. Se on toivon mukaan myös paikka, jossa kysyvä, kokeileva ja uusia muotoja luova kirjoittamisen yhteisö voi syntyä,” kiteyttää Pelo.

Kirjoittamisen maisteriohjelma toteutuu Otava-konsernin ja Otavan Kirjasäätiön tuella, jotka ovat myöntäneet Taideyliopistolle tähän tarkoitukseen yhteensä miljoona euroa. Ohjelma vahvistaa kirjoittamisen ja kirjallisuuden asemaa itsenäisenä taiteenlajina ja tarjoaa ainutlaatuisen, monitaiteellisen polun ammattikirjailijaksi kasvamiseen.

”Olemme kiitollisia Otavalle, joka lahjoituksensa avulla mahdollistaa kansainvälisen tason kirjailijakoulutuksen toteutumisen Suomessa. Kirjoittamisen maisteriohjelma on hyvä esimerkki siitä, että ulkopuolisen rahoituksen turvin meidän on mahdollista tehdä kokonaan uusia avauksia nopeallakin aikataululla. Ohjelman käynnistyminen rikastaa merkittävästi koko suomalaista taidekoulutusta,” iloitsee Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki.

Kirjoittamisen maisteriohjelma on tutkintoon johtava kaksivuotinen kirjoittajakoulutus, jossa kirjoittamista opiskellaan Taideyliopiston monitaiteisessa ympäristössä. Ohjelmassa on kolme suuntautumisvaihtoehtoa, joita ovat kirjoittaminen perinteisissä genreissä, taiteesta kirjoittaminen ja mediasensitiivinen kirjoittaminen. Henkilökohtaisen kirjoitustyön lisäksi opinnoissa keskeistä on kirjoittamisen suhde muihin taiteenaloihin ja yhteiskuntaan. Ohjelmassa kirjoittaminen ymmärretään paitsi itsellisenä myös monimuotoisena ja soveltavana taiteenalana, joka pyrkii laajaan vaikuttavuuteen. 

Professorit nimitti Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki erillisen työryhmän esityksen mukaisesti. Uudet professorit aloittavat vuoden mittaiset kautensa 1.8.2019. Professoreista Pelo kutsuttiin tehtävään, ja Brygger, Salminen ja Valtonen valittiin vieraileviksi professoreiksi yhteensä 13 hakijan joukosta. Tehtävät ovat osa-aikaisia, ja yhdessä ne muodostavat yhden kokoaikaisen professuurin. 

Ohjelmaan valittiin opiskelijoiksi Joonas Kallonen, Ina Mutikainen, Taina Niemi, Heta Nuutinen, Jaakko Pallasvuo ja Petra Vallila kaikkiaan 152 hakijan joukosta. Valituksi tulleiden pitää ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta 8.7. mennessä.

Taideyliopiston kirjoittamisen professorit:

Mikael Brygger on kokeellisesti suuntautunut runoilija ja kirjoittaja. Viime aikoina Brygger on soveltanut työskentelyssään erityisesti käsitteellisiä, digitaalisia ja pelillisiä lähestymistapoja. Bryggeriltä on julkaistu kolme omaa runoteosta, minkä lisäksi hän on osallistunut useisiin runoilijoiden ja kuvataiteilijoiden välisiin yhteistyöteoksiin. Brygger on Osuuskunta Poesian perustajajäsen. Hän on päätoimittanut runouslehti Tuli&Savua ja toiminut aktiivisesti kirjallisuuden kentällä.

Riikka Pelo on helsinkiläinen kirjailija. Pelon toinen romaani, Jokapäiväinen elämämme, voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2013. Pelon teoksia on käännetty useille kielille. Hän on opiskellut yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa ja valmistunut Taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun Uusien medioiden koulutusohjelmasta. Pelo on toiminut myös elokuvakäsikirjoittamisen taiteellisen tutkimuksen parissa tohtoriopiskelijana ja opettanut kirjoittamista laajasti mm. Taideyliopistossa, Aalto-yliopistossa, Työväen akatemiassa ja Kriittisessä korkeakoulussa.

Antti Salminen (FT, kirjallisuuden filosofian dosentti) on vapaa kirjailija ja tutkija. Salminen on kirjoittanut mm. kokeellista fiktiota (Lomonosovin moottori, 2014; MIR, 2019), energian fenomenologiaa (Energia ja kokemus, 2014; Elo ja anergia, 2018, Tere Vadénin kanssa), ekologista taideteoriaa (Kokeellisuudesta, 2015) ja runoutta (Nollankuori, 2013). Salminen on filosofisen niin & näin -aikakauslehden pitkäaikainen päätoimittaja.

Jussi Valtonen on helsinkiläinen kirjailija. Hänen romaaninsa He eivät tiedä mitä tekevätvoitti Finlandia-palkinnon, ja se on käännetty kymmenelle kielelle. Hän on koulutukseltaan psykologian tohtori, ja hänellä on maisterintutkinto elokuvakäsikirjoittamisen koulutusohjelmasta Isosta-Britanniasta.