Aikamme musiikin luentosarja
Aikamme musiikin luentosarjassa vierailevat säveltäjät ja muut taiteilijat esittelevät työtään, uusia teoksiaan ja näihin liittyviä kysymyksiä.
Viisi yleisölle avointa luentoa järjestetään Musiikkitalon auditoriossa torstaisin klo 13:15-14:45. Luentojen kieli on englanti.
Säveltäjä, esiintyjä Pierre Jodlowski, 11.12.2025

Keho vailla elimiä, taiteidenvälisen säveltämisen menetelmä.
Säveltäjä, esiintyjä Pierre Jodlowski luennoi lähestymistapaansa taiteidenväliseen säveltämiseen Helsingin-vierailullaan. Hän kertoo taiteellisesta käytännöstään ja erilaisista medioista musiikin säveltämisen yhteydessä. Hänen projektinsa video-sooloteoksista Euroopan päälavoilla esitettyihin laajennettuihin esityksiin sijaitsevat musiikin, teatterin ja multimediakokemuksen risteyksessä.
Pierre Jodlowski on kilpailuja voittanut säveltäjä, esiintyjä ja multimediataiteilija, jonka musiikille on ominaista kytkeytyminen draamaan ja politiikkaan. Hänen akustisia ja elektronisia sointeja yhdistelevät teoksensa kurkottavat moniaalle: elokuvaan, interaktiivisiin installaatioihin ja näyttämötaiteeseen. Hänen projektejaan esitetään nykymusiikkiyhteyksissä kuten myös elokuvateattereissa, jazz- ja improvisaatioverkostossa ja taidetaloissa. Hän on parhaillaan Musica Electronica Nova Festivalin johtaja Wroclawissa Puolassa ja on ollut IRCAMin sävellyskurssin ’associated composer’ (2021–2025).
Luennon kieli on englanti.
Tampere Biennale -säveltäjä Leevi Räsänen, 8.1.2026
Prosessit ja intuitio.
Luennon kieli on englanti.
Tampere Biennale -säveltäjä Markku Klami, 29.1.2026
Kohti Requiem-viulukonserttoa.
Luennon kieli on englanti.
Säveltäjä Lauri Supponen, 12.3.2026
Prekaarin äänen jäljillä.
Luenon kieli on englanti.
Säveltäjä-ohjaaja Heta Aho, 9.4.2026
Mahtuuko ooppera taskuun?
Luennon kieli on englanti.
Säveltäjä Luca Antignani, 16.4.2026
Harmonisen kieliopin luominen ei-tonaalisessa kontekstissa.
Luennon kieli on englanti.
Muutokset ovat mahdollisia.
Lisätietoja: Niilo Tarnanen, niilo.tarnanen@uniarts.fi
Aikamme musiikin luentosarja
Aikamme musiikin luentosarja on Sibelius-Akatemian sävellyksen ja musiikinteorian oma luentosarja, jossa alan ajankohtaisimmat ammattilaiset kertovat ja keskustelevat työstään ja teoksistaan.
Torstai-iltapäiväinen luentosarja käynnistyi jo 1960-luvulla sävellysseminaarin nimellä. Tilaisuudessa esiteltiin julkisesti uusia sävellyksiä ja käytiin poleemista keskustelua niiden tiimoilta. Aikamme musiikin luentosarja -nimi vakiintui 1980-luvulla.
Luentosarjan vieraina ovat ollee lukuisat kotimaiset ja kansainväliset säveltäjänimet, kuten Aulis Sallinen, Magnus Lindberg, Kaija Saariaho, Kalevi Aho, Jukka Tiensuu, Olli Mustonen, DJ Orkidea jne. Ulkomaalaisista vieraista mainittakoon Sibelius-palkintoa noutamaan saapunut Krzysztof Penderecki, amerikkalaiset minimalistit John Adams ja Steve Reich, Chaya Czernowin, Per Nørgård, Louis Andriessen, Mark Andre, Anna Thorvaldsdottir, Phill Niblock, Brett Dean, Sunleif Rasmussen ja Tom Johnson.
Lisäksi työstään ovat kertoneet monet muut nykymusiikin ja taiteen ammattilaiset, muusikot, kirjailijat, kuvataiteilijat, ohjaajat, koreografit. Vieraista mainittakoon esimerkiksi kirjailija Veijo Meri, neurologi Matti Bergström, viulisti Pekka Kuusisto ja japanilaisen estetiikan dosentti Minna Eväsoja.
Vuosien varrella luentosarjaa ovat isännöineet mm. professorit Einojuhani Rautavaara ja Paavo Heininen, lehtorit Tapani Länsiö, Juhani Nuorvala ja Riikka Talvitie sekä säveltäjä Matthew Whittall. Tällä hetkellä suunnittelusta vastaa säveltäjä, musiikinteorian taideopettaja Niilo Tarnanen.
Tervetuloa keskustelemaan ajankohtaisista nykymusiikin kysymyksistä!