Opintosetelillä opiskelu Taideyliopistossa
Uusi kansallinen opintosetelikokeilu tarjoaa maksuttomia avoimen yliopiston opintoja ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille.
Mikä on opintoseteli?
Opintoseteli on valtion rahoittama kokeilu, jonka avulla ilman opiskelupaikkaa jäänyt nuori voi suorittaa maksutta 30 opintopistettä avoimen yliopiston opintoja.
Opintosetelin tavoite on avata ovet korkeakouluun mahdollisimman monelle nuorelle. Opintosetelin avulla voi tutustua eri aloihin, vahvistaa osaamista ja löytää sopivan jatko-opintopolun.
Ensimmäiset opintosetelit myönnetään nuorille, jotka osallistuivat kevään 2026 yhteishakuun mutta jäivät ilman korkeakoulupaikkaa.
Kuka voi saada opintosetelin?
Opintoseteli on tarkoitettu niille, jotka ovat jääneet ilman opiskelupaikkaa korkeakoulussa. Tämä tarkoittaa sitä, että et ole saanut opiskelupaikkaa tai et ole ottanut tarjottua opiskelupaikkaa vastaan viimeistään siinä kevään yhteishaussa, joka järjestetään tutkinnon suorittamisen ja lain voimaantulon jälkeen.
Olet oikeutettu opintoseteliin, jos olet suorittanut ylioppilastutkinnon tai ammatillisen perustutkinnon Suomessa ennen kuin olet täyttänyt 29 vuotta, ja olet valmistunut aikavälillä 1.12.2025‒30.6.2028.
Opintovaihtoehdot
Opintosetelin avulla voit tutustua yliopisto-opintoihin kokeilemalla kursseja eri koulutusaloilta. Oman polun löytäminen on helpompaa, kun voit rauhassa kokeilla eri vaihtoehtoja.
Opintosetelillä voi opiskella maksuttomasti enintään 30 opintopisteen verran avoimen yliopiston opetustarjontaan sisältyviä opintoja. Avoimen yliopiston opinnot ovat aina yliopistotutkinnon osia, joten voit myöhemmin sisällyttää ne osaksi tutkintoa Taideyliopistossa.
Taideyliopiston opinnot, joihin voit hyödyntää opintoseteliä löydät Avoimen yliopiston kurssilistauksesta. Syksyn opintotarjonta julkaistaan 2.6.
Kaikki opinnot, joihin voit hyödyntää opintoseteliä löytyvät Opin.fi-palvelusta. Palvelu kokoaa suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen osoitteeseen.
Näin käytät opintoseteliä
Opintosetelillä voi suorittaa enintään 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa tai avoimessa ammattikorkeakoulussa. Opintoja voi suorittaa yhdessä tai useammassa oppilaitoksessa.
Opintosetelin voi ottaa käyttöön 4.8.2026 alkaen Opin.fi‑palvelussa. Opintoseteli on voimassa kaksi vuotta käyttöönotosta.
Voit käyttää opintoseteliä maksuvälineenä ilmoittautuessasi Opin.fi-palvelusta löytyviin avoimiin korkeakouluopintoihin.
Tarkemmat ohjeet opintosetelin käytöstä julkaistaan kevään 2026 aikana.
Päivitämme ohjeita tälle sivulle.
Opinto-ohjaus opintoseteliin liittyen
Tarjoamme opiskeluvalintojen ja opintojen tueksi opinto-ohjausta ja neuvontaa. Päivitämme ohjaukseen liittyviä ohjeita tällä sivulle.
Lisätietoja
Olethan meihin yhteydessä avoin@uniarts.fi, jos kaipaat lisätietoja opintosetelin käytöstä Taideyliopistossa.